Työn ballaadi
| Työn ballaadi. (Paavo Cajanderin muistoksi.) Kirjoittanut Juhani Siljo |
- Mies nuori valtameren nähdä sai.
- Niin suuri oli arki, sunnuntai
- sen äärillä, niin ylväät riemut sen
- ja tuimat sydäntuskat syvyyden.
- Mies nuori muisti kodin rannat, veet.
- Ei siellä kultahaahdet keinuneet,
- soi ilo yksin iltaan autioon
- ja murhe piili metsän pimentoon.
- Niin rakkaat sentään mykät rannat nuo!
- Ne pyys: ”Sä laulut lauhat meille suo!”
- Se pyyntö myös ol’ oman sydämen,
- vaan mieli kutoi kaukomiettehen:
- ”Ken meren aarteet, laulut meille tois –?
- Ken kultahaahtein väylät kanavois –?
- Se kerran tehtävä on, arkityö.
- Eloa konsaan kalliimmin en myö!
- Mä teen sen. Sisimpääni piiloitan
- runoni parhaan lailla simpukan,
- sen sieltä elon pyhäpäivä saa
- työviikon jälkeen kerran kirvoittaa.”
- Hän teki työn. Hän väylät kanavoi,
- hän valtameren haahdet meille toi.
- Vain harvoin lausui sanat vakaisat,
- muut antoi laulut runsaat, lauhemmat.
- Ja oman ylvään laulun sunnuntai
- se siirtyi, siirtyi, unhoittua sai.
- Ja ehti päätöspäivä pitkän työn
- ja siirsi palkan rauhaan iki-yön.
- On kuoloon saakka vaiti vakaa suu.
- Vain kyynel luomen alta pusertuu.
- Vain kyynel? – Runohelmi kallehin:
- työn uskollisen laulu ainoisin.
Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.