Tyhjyys

Tyhjyys. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Tyhjästä Luoja maailman loi,

Tyhjäst’ on alku elon.

Vaan tyhjyys sieluni, oi, oi...

Ken elähyttä mielen voi?

Ken siitä tekee selon?

Oi, tyhjyys, suuri avaruus!

Sun pintas oiva taulu:

Tyhjyyttä kaikk’ on ihanuus,

Tyhjässä häärii kavaluus;

On tyhjää itku, laulu.

Jos minne tässä silmät luon,

On pimeys ja tyhjyys

Vaan kaikkialla; mutta tuon

Tyhjyyden yli nousta suon

Jos katsanton’, on pyhyys.

Vaan mitä tyhjyydessä nään?

Oi! Sielut kärsii, vuotaa

Sydämet verta särkyneet,

Ja mielet murtuu eksyneet:

Ne sovitusta huokaa.

Voi katumusta synkeää,

Voi sielun sala-vaivaa!

Se voimat murtaa, painuu pää,

Kuin kukka kuihtuu elo tää,

Kun tuskan tuli kaivaa.

Vaan tyhjyydessä sanallaan,

Luo Herra: Usva haihtuu,

Niin uutta voimaa sielu saa,

Ja katuvalle uusi maa

Vihertää; tuska vaihtuu

Lepohon mielen, tyveneen

Myös rauhaan, missä usko

Saa kestävyyteen hiljaseen,

Ja toivo viittaa autuuteen,

Kuin kirkas aamurusko.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.