Tyhmäsen Elämäkerta

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyhmäsen Elämäkerta.
(Matkinto Ruottin kielestä*).
Kirjoittanut Johan Henric Kellgren


Nyt, Miehet! kuulkaat korvillanna
Tuon Tyhmäs-vainaan elämää:
Jos ei se ikävätä anna’,
Niin joku taitaa hymähtää’.
Hän synty, tavan kurjan jälkeen,
Juur’ alastonna maailmaan;
Vaan putos loppu hältä melkeen,
Kuin pääsi käsiks tavaraan.
Kuin piennä oli poikanen,
Niin hoiti häntä ämmä-Naakka;
Sai’ tauvin siis – vaan voitti sen,
Ja eli sitten kuoloon saakka.
Hän, luonnostansa lakia,
Ei ollut paha tuskaumahan;
Jos sattu joskus suuttumahan,
Niin taisi olla’ vihasa.
Se virhi hällä nuorempana,
Ett’, ennen mieheks tultua,
Hän oli poika-kutjana,
Se katos poijes vanhempana.
Ei ketään kadehtinut hän; –
Jos karsasteli niin kuin haukka;
Ei sitä sovi’ syyttämään,
Kuin oli karso-silmä raukka.
Hän oli pystö vartalolta;
Siis luultiin häntä ylpiäks;
Vaan moitet käypi tyhiäks,
Kuin oli keno kasvannolta.
Hän tilkan otti mielellänsä;
Vaan väsy tyhjään lorinaan,
Ja haasti harvoin nielleensä,
Vaan nieli aina juodesaan.
Ei juomingeisa kerennynnä
Hän mainioksi ollenkaan,
Kuin aina pyöri päihtynynnä,
Jos vaan hän joutu juopumaan.
Hän ristiin rastiin kirjotteli,
Ja jaaritteli tihiään;
Jos runo loruks pyörähteli,
Se vaan ei runoks’ ikänään.
Myös sanoisansa aina varo
Hän sekannusta pimiää,
Ja sano, kuin hän mitä haro:
”Sen selvempi jos selkiää.”
Jo nuorra äijän oppi karttu
Niin että saarnas kerran kans;
Vaan lyhyt oli saarnasans’,
Kuin ensi sana suuhun tarttu.
Jo hätä olis’ ollut suuri
Jos joku toinen joutu näin;
Vaan hänpä käänty toisinpäin,
Ja päätti saarnan siihen juuri.
Hän usein näki, matkoisaan,
Kuin viisahasti Luonto laati
Myös siinä että kylät kaati
Hän virtain vierin juoksemaan.
Myös sano hän: ”Jos Savoon vienee
”Sun tiesi, niin sä siellä vain
”Syöt herkutellen parahain,
”Jos laukusasi hyvää lienee.”
Hän haasti aina hyvin tarkoin
Myös kaikkiin luotuin laadusta,
Ja merkillistä kerran, vartoin,
Hän puhu krapuin luonnosta.
Kuin kraput paasa soristelit,
Hän ratki puhkes’ itkemään,
Ja sanat suusta purskahdit:
”Nuo raukat kuolit eläisään.”
Hän Raamattua lueskeli
Jo vuotta kolme kymmentä;
Vaan vähin vielä ymmärteli
Jot’ eivät muutkaan käsitä’.
Näin anto aika neuvon hän,
Niin Vallan-keinohon kuin muuhun:
”Jos vaadit lehmää lypsämään,
”Niin anna’ hälle ruokaa suuhun.”
Sen neuvon siveyden teille
Hän anto kumman eläisään:
”Se käytös, jost’ on häpy meille,
”Ei kunnioita ketäkään.”
Hän piti rohki, ollesahan,
Myös oman luulon mielesään:
Hän usko päivän paistamahan
Ja silmän luodun näkemään.
Ja ehkä aina eli varoin,
Niin joutu kerran sanomaan:
”Jos varast’ autto valo harvoin,
”Ei sokiata millonkaan.”
Tuon sananlasku oli soma
Edusta vapasukusen:
”Ett’ ansiokin ihmisen
”Ei ole’ muu kuin hänen oma.”
Jos raha-asioisa kaipaat
Myös neuvoa, niin Tyhmänen
Se neuvo näin:”Jos paljon lainnaat,
”Niin paljon velkaut polonen.”
Nyt tyhjään tutkit, sinä kansa,
Sun sielus’ siaa, veikkonen!
Jo aikaa sano Tyhmänen:
”Se piilottelee piilosansa.”
Nyt irvistellen Lääkäreille,
Ja oppi heiltä soimataan;
Hän sano: ”onpa hyvä heille
”Se keino, jos ei muillekaan.”
Jo parku moni ihmis-parka
Kuin hänen työnsä moitittiin;
Vaan Tyhmänen ei ollut arka,
Kuin muita vaanki soimattiin.
Ei veisannut hän juuri parhain;
Vaan estet siihen oli se,
Kuin kirkosamme kuulemme,
Jos virren nuotti menee harhain.
Jos häntä P i u v i pelisä
Ei oikeen mestarina pietty;
Niin syynä oli välisä:
Ei siitä sillon vielä tietty.
Jos oli orja taikka nainut,
Hän piti yhtä halpana,
Ja avio-liiton parasna,
Sen jost’ ei totta tulla’ tainnut.
Se jolla halu hyvä lienee
Viel’ ylempiä oppimaan,
Se visaan miehen sanat tiennee:
”On paras elää’ ollesaan.”
Hän pani kerran, majasansa,
Kuin muutkin, maata tervennä,
Vaan aamull’, aivan’ kylmänä,
Hän nuosi ylös kuoltuansa.

J[aakko]. H[eickell].

*) N u i s t a  v i i s a s  v i r r e n  t e k i ,   T y h m ä n  t u r h i s t a  s a n o i s t a; on Suomalainen Sananlasku. Mainio Ruottalainen Virren-seppä, nimeltä Kellgren, on naurain viisastellut niin kuin nähään tästä laulusta, joka on hänen laulunsa mukaan muualla suomennettu ja lähetetty näihin Sanomihin pantavaksi. Olemme uskaltaneet vähän muutella muutamia paikkoja, josta tekiä ei närkästyne. Ensi-lehesä 4:nellä sivulla olemma me jo ilmottaneet anomuksemme saaha’ sen oikeuden.


Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 24.10.1829.