Ukkonen
Ulkoasu
Ukkonen. Kirjoittanut anonyymi |
- Kaunis ol’ aamu
- Ja auringon haamu
- Säteillen taivaalta loisteli meill’?
- Isäisen lailla
- Lempeän aina
- Kasvonsa puoleemme kirkkahat loi.
- Lintunen pieni
- Heti kun tiesi
- Auringon silmiään nostelevan,
- Laulaen nosti
- Päätään ja tohti
- Pesästään lähteä lentelemään.
- Järvi se loisteli,
- Pinnastaan poistui
- Säteitä auringon taivaalle taas.
- Metsää kuvasti,
- Puita somasti
- Läikkyvä pintansa heilutteli.
- Järvelle sorsat
- Läksi, kun tummat
- Yö oli verhonsa heittänyt pois.
- Pinnalla souti
- Järven ja nouti
- Kaloja, siellä jotk’ uiksenteli.
- Metsänkin kukka,
- Kun puna-tukka
- Neitonen, päätänsä kaunisteli,
- Vasten, kun poisti
- Päältään, niin loisti
- Luonnossa kaikkia kauniimpana.
- Loisteli luonto,
- Kun ihmisen muoto,
- Luojan kun töitä hän ihmettelee.
- Virkisti kaikki
- Uudelleen hankki
- Toimensa kaikille eläville.
- Kun tuli ilta,
- Pois kaunihilla
- Lempeys taivaalta mennyt jo ol’,
- Mustaks’ sen muoto
- Tul’ koko luonto
- Jo kauheissa koht’ oli puvussaan.
- Tulta kun iski,
- Nuolia tuiski
- Ilmassa ukkosen loistavia.
- Kauhea leikki:
- Kun tulen liekki
- Taivaalta yltäänsä virtaeli.
- Metsäkin kaikui,
- Kun ukkosen raikui
- Jyminä ilmassa kuljeksien.
- Vuori somasti
- Lausui kovasti,
- Min ukkonen ilmassa ilmoitteli.
- Vainion vaipui
- Vilja ja taipui
- Kukkanen, jäykkänä seissut jok’oil.
- Piilohon päätä
- Painoi ja säätä,
- Kauhistuneena, se pelkäsi jo.
- Mi aamulla loisti,
- Sen ehdolla poisti
- Luojan käsi, mi tehnyt sen ol’.
- Kaikki surussa
- Murhe puvussa
- Yö jo tummana peitteli taas.
- Muistele aina,
- Ett’ kukkasen lailla
- Ihminen aikansa kukoistelee;
- Vaan ukkosen nuoli:
- Manalan tuoni
- Sen ehtoa ennen jo majaansa vie.
J. A.– – –ande.
Lähde: Tapio 18.1.1873.