Ukosta ja akasta, jotka vaihtoivat askareita

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ukosta ja akasta, jotka vaihtoivat askareita
Uusmaalaisen kansansadun mukaan
Kirjoittanut Helena Westermarck
Suomennos. Alun perin ilmestynyt ruotsiksi teoksessa Helena Westermarck: Nyländska folksagor. Berättade för ungdom af Helena Westermarck med illustrationer af Gunnar Berndtson, Alex. Federley och Annie af Forselles-Schybergson. Helsinki: W. Hagelstam, 1897.

Kuvitus: Alex Federley


Ukosta ja akasta, jotka vaihtoivat askareita.

(Uusmaalaisen kansansadun mukaan.[1])

Oli kerran ukko ja akka. Ukko toreli aina sitä, ett’ei akka käynyt ulkotöissä. No, meni siis akka, kun menikin, eräänä päivänä ulkotöihin, ja ukon piti hoitaa koti-askareet.

Ensiksi piti ukon kirnuta voita. Ei ollut vettä, ja hän lähti siis lähteelle vettä hakemaan. Mutta säästääkseen aikaa nosti hän kirnun selkäänsä, että kerma hänen käydessään hölkkyisi ja sitä pikemmin tulisi voiksi. Mutta tullessaan lähteelle, unohti hän että kirnu oli hänen selässään, ja kun hän kumartui lähteelle ottaakseen sangolla vettä, juoksi kaikki kerma ulos kirnusta ja valui lähteesen.

"– – juoksi kaikki kerma ulos kirnusta ja valui lähteesen."

No, siihen ei voinut mitään. Hän tallusti siis takaisin tupaan ja mietti visusti mielessään, että nyt tuli hänen paloittaa lihakappale ja keittää puuro päivälliseksi.

No, mitäs muuta kuin ryhtyä työhön.

Hän paloitti siis lihakappaleen ja pani sen aitan kynnykselle. Mutta kovasta työstä oli tullut hänelle jano, ja hän meni siis kellariin laskemaan itselleen kaljaa tynnyristä. Sitä tehdessään näki hän koiran sieppaavan lihat aitan kynnykseltä ja juoksevan tiehensä. Ukko tuossa paikassa lähti ajamaan koiraa takaa mutta siinä kiireessä jäikin tynnyrin-tappi hänen kouraansa. Koiraa hän ei saanut kiinni, ja tullessaan takaisin huomasi hän että kaikki kalja oli juossut maahan.

Saapuessaan sitten taas tupaan muisti ukko että lehmä oli vietävä navetasta laitumelle. Mutta puuro oli myöskin keitettävä, ja säästääkseen aikaa keksi ukko mielestään hyvän keinon. Tuvan seinän takana oli kallio. Siitä johti ukko leveän lankun tuvan katolle, jossa kasvoi runsasta ruohoa, ja talutti sitten lehmän katolle syömään. Mutta ett’ei lehmä putoaisi pois katolta, keksi ukko vielä uudenkin keinon. Hän sitoi nuoran lehmän sarviin ja päästi nuoranpään sisään korsteinista.

"Hän sitoi nuoran lehmän sarviin ja päästi nuoranpään sisään korsteinista."

Sitten meni hän jälleen tupaan, sitoi siellä nuoran-pään jalkaansa lehmälle pidättimeksi ja rupesi hämmentämään puuroa padassa. Mutta tuskin oli hän ryhtynyt siihen, kun lehmä romahti alas katolta ja veti ukon, jalat edellä korsteiniin. Siihen jäi ukko riippumaan, ja lehmä riippui ulkopuolella leijaillen ilmassa.

Oli jo päivällisaika ja akka tuli kotiin syömään. Kovasti hän peljästyi nähdessään lehmän leijailevan ilmassa, ja kiiruimman kautta leikkasi hän nuoran poikki. Mutta samassa kuin hän sen leikkasi poikki, putosi ukkokin pää edellä alas korsteinista ja jäi seisomaan päällään puuropadassa. Ja siinä seisoi hän vielä akan astuessa sisään. Mutta ei koskaan enää jäänyt ukko kotiin hoitamaan koti-askareita eikä hän enää torunut akkaansa laiskuudesta. Sen pituinen se. Eikä siihen ole mitään muuta lisäämistä kuin että ei pidä miehen pistää päätänsä puuropataan.

"Putosi ukkokin pää edellä alas korsteinista ja jäi seisomaan päällään puuropadassa. Ja siinä seisoi hän vielä akan astuessa sisään."

—a —ck.

  1. Kuvineen Wentzel Hagelstamin kustannuksella ilmestyneestä kirjasta „Nyländska Folksagor”.