Ulkomaan magyareille

Ulkomaan magyareille

Kirjoittanut Sándor Petőfi

Voi te paiseet ruumiiss’ isänmaani!

Mitä teistä virkkaa vois?

Jospa tulta oisin, teidät tyynni

Polttain kaluaisin pois.

Tult’ en ole enkä liekin kieli;

Mut on teräv’ ääneni.

Kirousta vaan se huutaa teille,

Kirousta yhäti.

Niinkö maallamme on aarteit’, ettei

Siihen kaikki mahtuiskaan?

Köyhyyttäänhän yhä tää maa raukka

Sairastaa ja potee vaan.

Ja, te rosvot, minkä lääkkeeksensä

Maamme hikoo tuskissaan,

Sen te viette epäjumalille

Alttareille ulkomaan.

Isänmaa tää leipää kerjää, vaan ei

Sille riitä saalinne;

Verta itkee se, vaan pikarinne

Viinillä te täytätte.

Isänmaahan vasta mieron sauvoin

Takaisin te palaatte,

Kerjäläiseltä, min siksi teitte,

Vielä kerjätäksenne.

Niinkuin tästä köyhäst’ isänmaasta

Itsenne pois syöksitte,

Helmastaan niin hauta luokoon luunne,

Taivaskin niin sielunne!

Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.