Unelma (Kramsu)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Unelma

Kirjoittanut Kaarlo Kramsu


Näin unta, että kuoltuain
Mä nukuin tyynnä haudassain,
Kun haudan aukeevan mä luulin
Ja äänen korvissani kuulin:
”Vuossadat nukkunut jo oot,
Nyt kuolon sumut poistukoot.
Käy kulkemaan taas elon tiellä
Ja kansaasi sä etsi siellä.”
Mä nousin, lähdin kulkemaan
Ja hyvin tunsin oman maan:
Se nousnehelle nurmen alta
Viel’ entist’ tuntui kauniimmalta.
Mut kuinka kuljin etsien,
Kansaani löytänyt mä en:
Mun maassain ventovieras kansa
Iloiten nautti onneansa.
Se lauloi kielin vierahin:
”On Suomi maista ihanin”.
Mut murhe sydämeni täytti,
Ja vieraalta mun maani näytti.
Ja silloin lausuin huokaten:
”Pois hautaani käyn jällehen.
Ken yksinään jäi kansastansa,
Hän asuu parhain haudassansa”.
Mut kun näin mielein vaikeroi.
Mun korvissani laulu soi:
Se lauloi kansast’ entisestä,
Sen taistelusta viimeisestä,
Ja kertoi, kuink’ eest’ isäinmaan
Se tyynnä kulki kuolemaan,
Ja kuinka vielä kuoltuansa
Jäi kaikumahan kunniansa.
Ja laulu lakkas. Siitä sain
Niin oudon tunnon rintahain:
Mun mielein muuttui iloiseksi,
Mut itsein toivoin kuolleheksi.
Ja vihdoin lausuin miettien:
”Voin käydä hautaan jällehen.
Mun kansain kuoli kunnialla,
Nyt tyynnä nukun nurmen alla”.


Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.