Unkarilaisille

Unkarilaisille. Kirjoittanut Eero Eerola

Verensitehet sittenkin lujimmin

ain kansoja toisiinsa sitoo,

verensitehet herkät ne kauneimmin

vuostuhanten takaa nitoo,

kuin alitse maitten ja mannerten,

kuin ylitse pitkien pilvien,

kuin yhden hengen pitoon.

Pyhät pustalla palaa valkeat,

kun etelän yöhyt lankee.

Ovat roihuna pohjan taivahat,

kun talven aika on ankee.

Sama poltava hehku on sydänten

povess’ Suomien miehen ja magyarien,

surun sumu kun maassa on sankee.

Se sydänten hehku, se hengen lies,

se on kansojen kaunehin mahti.

Sen nousevi voimalla Unkarin mies,

oman on se jo onnensa vahti,

se nostavi Unkarin mainehen,

se on kansaa Petöfin sankarten,

on kiivas sen veren tahti.

Oi, terve teille, te magyarit,

me veljinä ootamme teitä!

Sydänlaulumme teille kallihit

nyt soivat, niinkuin te meitä

ain olette veljinä muistaneet,

kun tuskassa värisi kanteleet.

Oi, Unkari, Herra ei heitä!

Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.