Uno Cygnæus

Uno Cygnæus. Kirjoittanut Irene Mendelin

Tyynen meren rannikoilla,

Metsiss’ uuden maailman

Kulki kauan, kauan sitten

Poika kylmän Pohjolan.

Villin luonnonkansan kesken

Omaa maataan muisteli,

Siellä syttyi suuri aate

Suomen kansan onneksi.

Ajatteli omaa kansaa

Salomailla Suomenmaan:

Miten voisi herättää sen

Täyteen itsetajuntaan?

Miten saisi tiedon valon

Salomaiden sydämmeen?

Miten kansaa veljyytehen?

Miten hengen vapauteen?

Sitkan villijoukkoin luona

Tätä mietti Suomen mies,

Hälle haaveiluissaan väikkyi

Suuri, lämmin kotilies’.

***

Vuodet vieri. Aate suuri nyt on toteutunut,

Kotiliesi aikoja jo lämpöään on lieskunut

Salomaiden sydämmessä koulut kasvaa, kohoaa,

Suomen lapset valistusta niissä innoin ammentaa.

Tuttuna ja armahana niissä äidinkieli soi;

Hyvää, kaunista ja totta niissä nuoret ihanoi;

Syttyy lempi tähän maahan, joka meist’ on verraton,

Jonka kuusta kuunnellessa meidän hyvä olla on.

Syttyy halu työhön, toimeen, uskallusta taisteluun

Vastaan kovaa valtaa luonnon, vastaan valtaa sorron muun;

Itsetuntoon heränneenä uinahtaa ei kansa voi,

Eteenpäin vaan pyrkii, rientää, edistystä ahkeroi.

Helppo pyrkiä jo onkin, kotilies’ kun lämmittää,

Salon naiset valistukseen, sivistykseen ylentää.

Kyllä katsoo Suomen äidit, ett’ei sammu milloinkaan

Suomi-lempi sydämmistä nuorukaisten Suomenmaan.

Kotiliesi lämmin lieskuu,

Aate suur’ on voittanut,

Siunausta, valistusta

Tuhansihin kylvänyt.

Mutta hän, mi lieden laati,

Aatteen suuren ilmitoi,

Hän jo nukkuu nurmen alla –

Hälle taivas levon soi.

Nukkuu – mutta työnsä elää

Kautta kaikkein aikojen,

Uno Cygnæuksen muisto

Rakas on ja ikuinen.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.