Uno Cygnæus (1915)
| Uno Cygnæus. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Syksyisen illan vierähtäissä vitkaan
- vie ajatukseni mun muille maille,
- vie Tyynenmeren rannikoille Sitkaan,
- se saar’ ei mielenkiintoa jää vaille.
- Se siellä syntyi aate suur’ ja jalo,
- kun lämpöisinä hehkui haaveet nuoret,
- ol’ sydämessä nuoren lemmenpalo
- ja usko, usko, joka siirtää vuoret.
- Mit’ tunsit, kansas kohtaloa siellä,
- kun mietit, pohdit maalla vierahalla?
- Se elämänkö käydä saapi tiellä –
- ja minkä merkkien ja tähtein alla?
- Mit’ tunsit? – Kysymykset sulle suuret
- ne siellä selven’! Siellä selven’ sulle:
- Kun lujaan juuttaa kansan onnen juuret,
- se elää, vaiheet vaikka mitkä tulle!
- Sa työhön kävit, valon suureen työhön,
- mi kätevyyden, taidon, tiedon tuopi,
- ja korven kaukaisimman synkkään yöhön
- ihanat heelmät valistuksen luopi.
- Sa katsoit kauas, kauas aikain eelle,
- siks’ elontehtäväsi kauas kantaa.
- Teit työtä aatteelle ja ihanteelle,
- ja satakertaisen se heelmän antaa.
- ***
- Ladun hiihdit suoran ja sorean,
- käsin lempein oksat sa taitoit,
- uran uursit välkkyvän, ihanan,
- valoviitat varrelle laitoit
- sukupolvien turvassa taivaltaa
- valistukseen sun tietäsi viittomaa.
- Sitä tietä kulkevat riemuiten
- parvin sadoin lapsoset Suomen,
- sillä tiellä varttuvat valollen,
- heidän, heidän uusi on huomen.
- Sinun hengessäs, Uno Cygnæus, näin
- sinun kansasi kulkevi valoon päin.
- Ladun hiihdit suoran ja sorean,
- käsin lempein oksat sa taitoit,
- uran uursit välkkyvän, ihanan,
- valoviitat varrelle laitoit
- sukupolvien turvassa taivaltaa
- valistukseen sun tietäsi viittomaa.
- ***
- Tänne – missä muinen lämpömielin
- liikuit työssä valon, valkeuden
- siunaukseks’ syrjäisimmän sopen
- maassa tässä tuhatjärvien –
- tänne kansa kiitollisna nosti
- kuvas kauniin, vaskeen valetun,
- jotta sukupolvi toisen jälkeen
- saisi nähdä kasvot armaat sun.
- Paikan parhaan, pyhitetyn antoi.
- Tässä Herran huone seissyt on,
- entisaikain raatajia nukkuu
- alla patsaan, alla nurmikon,
- taivaan tuuli latvoissa se haastaa,
- kukat kauniit maassa ihannoi,
- ympärilläs on kuin aattojuhlaa,
- muiston kellot kehoittaen soi.
- Muiston kellot sinusta nyt soivat, –
- hiljaa, hiljaa kuunteleepi maa.
- Siunattu ken muiston kauniin jättää,
- muiston, joka nostaa, kohottaa!
- Siunattu ken työn sai suuren tehdä,
- kautta aikain joka kestää voi,
- jolle vuosisatojenkin jälkeen
- elämänpä kellot kauniit soi!
Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.