Unta

Unta. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Muistan mä hetkistä onnea,

lyhyttä kuin Lapin kesä,

kaunehintani kaikesta:

Oli tanner kukkarinta,

helma hellivä lehtisen;

siellä uinuimme onnellisna,

lailla riemun lapsosien.

Muistan katseesi kaihosan:

lempeä kuin kesäilta,

poskillasi riemun rusko,

huomen hymy huulillasi.

Aaltoeli kutris meri,

orvon synkässä sylissä.

Muistan sanasi salaisen:

”tulen huomena takaisin,

muistele sinä minua,

aina aattelen sinua –.”

– Heräsin aamulla unesta,

kaiho riehui rinnassani.

Uneksi onneni havaitsin,

yöhyn tytön kukkaseksi.

Niinpä on orpojen elämä,

syksymielten vaeltelu:

unessa onnensa näkevi,

havaitsevi huomenensa;

siitä syttyvi surunsa,

uusi onnen kaipuhunsa,

riemunsa iki-ikävä.

– Niin on lempi orvon rinnan,

kuin lumikukkasen kohonta,

aika syksyvi sydämmen,

lakastavi orvon lemmen.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.