Uskon virsi

Uskon virsi Kirjoittanut Eero Eerola

En laula lehdoista vihannoista,

en kukkarinteistä toukokuun,

en Roineen välkkyvän ulapoista,

en kevättuoksuista tuomipuun.

Tuon kaiken kyllä sen tunnen, näen,

kuin nuori mahla se sieluun saa,

soi riemuin helkyntä kevätkäen,

kun luomistöissään on päivä, maa.

Mut noitten suurien sointuin alla

myös suru sielussa särähtää:

niin on kuin hiipisi salaa halla,

ja maahan painuisi oraan pää.

Ja on kuin koskaan ei sulais routa,

mi jäätää sydäntä ihmisen,

kuin koskaan jaksais ei Herran pouta

päin paistaa pohjahan sielujen.

Niin monen silmän on usva eessä,

se uhoo kylmää kuin hallasuo,

tai välkkyy vihankin kyyneleessä

ja koston hetteistä voimaa juo.

Ja kiertää viekkaana kauna, kade,

ja ihmislapsoset vieroittaa,

epäilys painaa kuin tihkusade,

– ken pohjan vankan nyt alleen saa?

Ken jaksaa kohota kiron suosta

ja nähdä seijaana päivän koin

ja aamun porteille yöstä juosta,

kuin ennen nuorna ma unelmoin?

Ken uskoo taikahan vanhaan, hyvään,

min maammon maidossa joimme jo,

mi painui lapsosen sieluun syvään,

kun kaikui äitimme kantelo?

Ken uskoo vielä, kuin uskoi taatto:

uus’ uskon korkea päivä saa,

vaikk’ olis vaikea ajan aatto,

on kerran kauniina kansa, maa. –

Tää usko yksin voi auttaa täällä,

kun kiro kiertää ja petos lyö,

se nostaa mieliä myrskysäällä,

kun herpoo henki, kun yltää yö.

Se usko miehiä miehiin liittää,

miespolvet toisihin edelleen,

ne Herraan luottaa, ne Herraa kiittää,

min suokin kohtalon kansalleen.

Miespolvi yksi vain ompi silta,

mi johtaa aikahan parempaan,

kun sille koittavi elon ilta,

se luottaa polvehen nousevaan.

Se uskoo Väinämön tiedon taikaan

ja mahtiin tahdon ja hengen, työn,

se uskoo valkeaan aamun aikaan

sylissä synkänkin surun yön.

Se kahta syvemmin auran painaa

ja kahta suuremmat ojat luo,

se jatkaa mihinkä isävainaa

hän kerran kaatui – ja suli suo.

Ja vaikka vastuskin olis suuri,

ja vaikka painaisi ajan ies,

ain Suomen puolesta, niinkuin muuri,

nyt meistä seiskohon joka mies!

Maan kalliin puolesta, isäin Suomen,

kas niin ne laulavat laineet, veet,

ja uskon voimin nyt luodaan huomen,

nää vankat vaaliten ihanteet!

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.