Uskotut leiviskät
| Uskotut leiviskät. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
- Läksi kerran kaukaisille maille muuan rikas mies.
- (Joskus ennenkin tään jutun kuulleet olette kenties.)
- Palvelijain kesken kaikki tavaransa jakoi hän:
- muutamille enemmän ja muutamille vähemmän.
- Leivisköittäin tavaransa tasasi hän heille siis.
- Niinpä esimerkiks saivat jotkut varakkaammat viis,
- vähän köyhemmät vain saivat kaksi leiviskätä näin,
- köyhimmille antoi hän vain yhden ja niin edespäin.
- ”Tehkää näillä kauppaa”, sanoi, ”siksi kunnes palajan.
- Kuka teist’ on kunnollinen, sen mä nähdä halajan”.
- Läksi, jätti kauppahommat palvelijain huoleksi,
- niinkuin usein moni jättää vuodeksi tai puoleksi.
- Uskotuita leivisköitään kukin koitti kartuttaa.
- Toinen toistaan nylkemällä liikettänsä vartuttaa
- kykyjensä mukaan kukin tietenkin he koittivat.
- Minkä tyhmät hävisivät, liikenerot voittivat.
- Viisi leiviskätä saanut tuli hyvin toimeen: hän
- riisti pian köyhemmiltä ainoankin leiviskän.
- Hän ei surrut sitä, jäikö heille mitään myötävää,
- taikka heidän perheillensä leivänpalaa syötävää.
- Täten helposti hän pääsi hätääntyneen herraksi.
- Missä hyvään esiintyikin, rahaa oli kerraksi.
- Loistavasti eli aina: parhainta hän söi ja joi,
- päivät makas, yönsä kaiket kapakassa mullikoi.
- Viisileiviskäiset miehet yhteistyöhön yhtyivät:
- perustamaan trusteja ja renkaita he ryhtyivät.
- Pian trusti kaiken kaupan määräsi ja vallitsi,
- uskotuita leivisköitä yksinänsä hallitsi.
- Niille, joilla paljon oli, aina lisää annettiin,
- yhtämittaa tavaroita niitten aittaan kannettiin.
- Niiltä, joilla vähän oli, anastettiin sekin pois,
- ettei heistä kilpailussa rikkaammille haittaa ois.
- Kaikki, jotka eivät voineet hoitaa leivisköitänsä,
- trustiherrat palkkasivat suorittamaan töitänsä.
- Nälkä teki pian näitten selkärangat norjiksi:
- heidän täytyi antautua omistavain orjiksi.
- Kaksi leiviskätä saaneet jonkun aikaa tahtoivat
- trustein kanssa kilpailla, vaan minkäs niille mahtoivat?
- Heidän täytyi mahtavamman tahdon alle taipua,
- ennenkuin he ehtisivät vararikkoon vaipua.
- Viisileiviskäisten miesten, rikkahitten rengiksi
- palkattuina rupesivat orjain kiusanhengiksi.
- Leiviskänsä antoivat he herrojensa käytettää,
- tyhjät rahakukkaronsa aika-ajoin täytettää.
- Herrat heille – perkeleille – hyvän palkan maksoivat;
- orjaraukat – raataessaan enemmän kuin jaksoivat –
- elää saivat antimella mitättömän niukalla,
- suolten kuristessa pitää nälkävyötään piukalla.
- ”Ihminen ei elää mahda ainoastaan leivästä –
- totellakseen tarvitsee hän joskus myöskin seivästä”,
- näin se lauloi kiusanhenki yhtämittaa korvissa,
- sama sävel säesti myös työhönkutsutorvissa.
- ”Niin se lienee!” orjaraukat huokaellen myönsivät,
- yli voimain ponnistellen kuormiansa työnsivät.
- Raskahassa työssä raukkain selkäranka köyristyi;
- piiska piti huolta siitä, että orja nöyristyi.
- Vähitellen orjan olo kävi perin noloksi,
- elämänsä aivan aasin olemassaoloksi:
- ”Jollet tahdo työtä tehdä, ei sun pidä syödäkään, –
- kun et syö ja työtä tee, niin silloin ei sua lyödäkään.”
- Näin siis herran leivisköillä hurjasteltiin, huijattiin,
- vähät varat köyhemmiltä petkutettiin, puijattiin.
- Riistäjät nuo rikastuivat toimellisten tarmosta,
- nälkiintyneet elää saivat – anastajain armosta.
- – – –
- Mutta muuan palvelija, erikoinen laatuaan,
- heti herran lähdettyä, leiviskänsä saatuaan
- itseksensä ajatteli: ”Taitaa olla parasta,
- että kätken leiviskäni, ettei kukaan varasta.
- Leiviskän hän antoi mulle! Konkkureeraa sillä siis
- niitten kanssa, joill’ on kaksi, kolme, neljäkin ja viis!
- Huono aika! Ei se taida kauppaa tehden enetä.
- Aikanansa katson, etten ainootani menetä.
- Miksi suotta toisia ja itseäni vaivaisin?
- Kaikkein paras taitais olla, kun sen maahan kaivaisin.
- Herralla on enemmän kuin tarvitseekaan tavaraa:
- Tuhlaa vaan ja levittelee pitkin mailmaa avaraa.
- Keinotella en mä osaa, eikä mull’ oo halua
- ihmisille kaupitella kaikenmoista kalua.
- Keinottelijoit’ on kyllin, monta myöskentelijää,
- muttei koskaan liian montaa kunnon työskentelijää.
- Rehellisesti oon aina tähän asti toiminut:
- toisten taskuista en vielä koskaan rahaa poiminut.
- Koskei mull’ oo itselläni rahaa hukkaan viskoa,
- niin en tahdo toisiltakaan rikkaan hyväks kiskoa.”
- Näin hän tuumi, leiviskänsä tarkasti hän pakkasi,
- maahan kaivoi kuopan, johon pakettinsa nakkasi.
- Kuopan täytti, paikan jälleen entiselleen tasasi,
- hiukan turpeita vain merkiks sille kohtaa kasasi.
- – – –
- Saapui herra matkaltansa. Laskemahan lukua
- palvelijansa hän kutsui, muutettuaan pukua.
- Yksitellen saapuivat he, leivisköitään kantaen.
- Astui esiin yksi, rahat herrallensa antaen.
- ”Herra”, puhua hän alkoi, maahan asti kumartain,
- ”viisi leiviskää mä sulta kauppaa tehdäkseni sain.
- Kauppani on onnistunut – parhaani oon koittanut –
- toiset viisi leiviskätä olen niillä voittanut.”
- ”Hyvin”, sanoi herra hälle, ”osannut oot hallita,
- tästälähin suurempia summia saat vallita.
- Sulle uskoa ma taidan kultaa tuhat kiloa,
- mutta käy nyt ensiksikin pitämähän iloa.”
- Leivisköineen palvelijat tulivat ja poistuivat.
- Jokaiselle heille herran kiitossanat toistuivat:
- ”Uskollinen palvelija, leiviskäsi uskotun
- hyvin hoidit, tästälähin paljon päälle panen sun.”
- Koko päivän konttorissa oli aika vilinää,
- etehiseen asti sieltä kuului kullan kilinää.
- Iltaan asti sitä tuotiin, yksi tuli kerrallaan.
- Toisen verran omaisuutta oli heidän herrallaan.
- Millä tavoin kasvanehet oli hänen rahansa:
- ryöstön, petkutuksen kautta, keinoin millä tahansa –
- yhtäkaikki! Puhdas raha, vaikka keino lokainen!
- Kiitoksella mainittihin rahantuoja jokainen.
- Konttoristit toimestaan ei hetkeksikään joutaneet,
- ennenkuin ol’ leiviskänsä kaikki miehet noutaneet.
- Niinpä tuli vihdoin muuan, kantain yhtä leiviskää.
- Ojentain sen herrallensa sanoi: ”Herra, täss’ on tää!
- Peljäten oon leiviskääsi tähän asti säästänyt,
- en oo sitä hetkeksikään huostastani päästänyt.
- Tiesin, että sydämes on kivikova, tunnoton:
- sitä kiität, jok’ on ahne, raaka, roisto kunnoton.
- Tiesin sinun rahojasi täysin kourin viskovan,
- mutta toisaalta taas niitä kiristävän, kiskovan.
- Koota koitat siitä, mihin et oo pannut palaakaan,
- aitantäydet niität, vaikket kylvä kapanalaakaan.”
- ”Häpeemätön!” ärjäs herra, ”laiskuri ja niskuri!
- Tiesitkös sen, että olen kova koronkiskuri?
- Maasta, johon en mä kylvä, tiesitkö mun niittävän,
- tunnotonta, kunnotonta, kelvotonta kiittävän?
- Jos sä oisit tarmokkaasti tositoimiin tarttunut,
- omaisuutes olis, niinkuin toisienkin, karttunut.
- Oisit ollut uskollisten palvelijain vertainen,
- niin nyt oisi leiviskäsi ollut kahdenkertainen.”
- Palvelija viisi hänen puheestansa piittasi.
- Ovenvartijoita herra luoksensa nyt viittasi:
- ”Heittäkää tää laiska lurjus tuonne ulos pimeään,
- älköön koskaan korvissani mainittako nimeään!”
- – – –
- Siitä saakka orjilla on osanansa pimitys,
- oikeuden puoltajilla ”laiska lurjus” nimitys,
- ”uskollisen palvelijan” nimi joka roistolla,
- jonka herra palkinnut on kunnialla, loistolla.
- ”Uskolliset palvelijat” kaikki ovat vallanneet,
- totuuden ja oikeuden jalkoihinsa tallanneet.
- Koko mailman valtias on heidän herra: mammona,
- julma, raaka rahavalta köyhän kansan kammona.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.