Uuden ajan laulu

Uuden ajan laulu Kirjoittanut Eino Leino

Käy kapse kavion, soi torven tahti: –

Ken siellä saapuu? »Olen aika uus!

Mun kauttain haastaa maailmoitten mahti,

oon kansain valtias ja maiden vahti,

ma saavun niinkuin ilmain ihanuus

luo kaikkien, jotk’ itki, hätää huus!»

Jo koolle kiirehtävi kaikki kansa,

miljoonat silmät sinkoo tulijaan,

monella riemun säde sielussansa,

monella murhe ajan-aatteistansa,

mut toivo kaikilla, ett’ alkavaan

he pääsis aikaan uuteen, parempaan.

Hän saapuu: tulta orhin turpa tuiskaa,

sen säkeniä säärivarret lyö,

veressä yltä päältä harja huiskaa,

ja kammoksuen kaikki kansa kuiskaa:

»Jos tää on aika uus, se on kuin yö,

tuo meidät tappaa ratsas rautavyö!»

Nyt ritarihin kaikki katseet kiintyy:

on hahmonsa kuin kuolon valtiaan,

kuin teräs kirkas silmäin ilme siintyy,

suun piirteet kovat niinkuin piihin piintyy,

hän pysty on ja korska varreltaan;

ja kansa kuiskaa: »Vanha aika vaan!»

Mut ei! Jo sankar’ satulassa havaa,

pois riisuu kannukset ja kypärän

ja kylki-aseen, rautapaidan avaa,

ja kohta, katsoin kansaa vavahtavaa,

hän seestyy lailla päivän lempeän:

kuin muutkin kohta ihminen on hän!

Ja kuulkaa, kuinka kansalleen hän haastaa:

»Tuon elämää, vaikk’ kylvin kuolemaa,

maa vanha täynnä oli mätää, saastaa,

kyyn vihat vieläi monen rintaa raastaa,

uus taivas tarvitaan ja uusi maa,

uus usko kansoille jo kangastaa.

Uus usko ihmis-arvoon uskovaisten,

uus mielenlaatu miesten vapaiden!

Miestenkö vain? Ei, vapaiden myös naisten,

uus, varma vakuus kaikkein kansalaisten,

ett’ oikeus on sama kaikillen –

jos kaikki kestää saman oikeuden.

Mut tuo ei riitä: kaikki eivät kestä!

Siks apu ainoo ihmislempeys on;

jos ei se joskus oikeutta estä,

ei koskaan kätkee kaunat sydämestä,

näät oikeus valta maan on armoton,

mut lempeys kuuluu Luojan taivohon.

Nyt kaikki kansa Herran lehtimajaan,

sen juhlaa jumalaista viettämään!

Ja sitten kalvat, kilvet koolle pajaan!

Ne teemme auroiks ihmisvoiman vajaan

ja työn, mi nostaa tekijänsä pään,

ei paina orjaks häntä tomun tään.»

Hän haastaa näin, hän itse eellä astuu,

jo kyntää hän, ja vako aukeaa,

Mut monen silmä kyynelhelmin kastuu,

jokaisen rinnass’ uusi sykkää vastuu,

siit’ että luodaan uusi taivas, maa,

miss’ ylin oikeus on – rakastaa.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.