Uudenvuodenyönä

Uudenvuodenyönä Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Ajanvaihdantatyössä,

ajastaika uusi,

älä oveeni lyö sä.

En kolkutteluusi

minä herää yössä.

Ajan osoitin kääntyy,

en kulje sen mukaan.

Miten vuoteni sääntyy,

sitä tiedä ei kukaan,

mihin jalkani nääntyy.

Oman aikani myötä

minä matkaan lähden.

Jo näyttää yötä

säde kohtalon tähden.

Sydän, kupees vyötä!

Elon vihreät polut

sua vietteli kerta.

Ohi niiden jo solut,

päin aavaa merta

joen pyörteissä joiut.

Käsi ihmisen siellä

ei voi sua auttaa.

Meri saa sinut niellä,

ei venhettä, lauttaa.

Nyt oot menotiellä.

Et tunne sa majaa,

et lämmintä liettä.

Sua kohtalos ajaa

tienviitoitta, tiettä.

Ratas kohtaa rajaa

ajanjakson ei uuden,

yli vuosien kulkee.

Meri ajattomuuden

jo sun puoliksi sulkee,

syli rajattomuuden.

Myös mulle se hohti,

elon punainen viini.

Käden kurkoitin kohti,

mut siemauksiini

joku myrkkyä johti.

Lie arpa se parhain

kuvat pettävät heittää

elon kauniiden harhain.

Elonvirtani peittää

meri liianko varhain?

Minä kääntää tahdoin

ajan hiekkakellot.

Mitä ma mahdoin?

Ajattomuuden vahdein,

meri, vastaani vellot.

Kuka vuoden uuden

vois minulle antaa?

Kuka vois minut kantaa

merest’ ajattomuuden

päin elämän rantaa?

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.