Uunna vuonna 1869
| Uunna vuonna 1869. Kuvaus viime vuoden elämästä Suomessa. Kirjoittanut Heikki Wirtanen |
- Taas ijäisyyden aaltoilin
- On vuosi vierinyt,
- Oi! murheen on se muistohin
- Kansamme piirtänyt
- Ja moni meistä huokailee
- Kun sitä vielä muistelee.
- Kuin alko se, ei iloa
- Meil ollut ollenkaan,
- Ei elämisen toivoa:
- Kansamme kurja vaan
- Huokaili näljän hädässä
- Kun puuttui meiltä syötävä:
- Me saimme paljon apua
- Se puuttui ainakin,
- Me pureksimme pettua
- Ja olkee sekasin;
- Vaan kasvot meiltä kalpeni
- Ja voimat vahvat heikkeni!
- Ei moni meistä välttänyt
- Sairautta surkiaa,
- Ei kuolo myöskään säästänyt
- Nuortakaan kulkiaa,
- Ei armahtanut ketään, ei,
- Vaan lapseltakin äitin vei!
- Tääl’ neito suri sulhoaan
- Ja äiti lastansa,
- Ja poika kaipas kultoaan,
- Mies puolisotansa:
- Ja kuollon kellot yhtenään
- Muistutit meille lähtöjään!
- Vaan kului aika keväimeen
- Ja Herra armon soi,
- Ja luonto meille aikaseen
- Kesän ihanan toi:
- Ja kansa virkos jällehen,
- Kun tuinnuksista perhonen.
- Jokainen jolla rinnassa
- Lie ollut henkiä,
- Nyt työhön taasen toivossa
- Jo koitti pyrkiä:
- Maamiehet hankit siementä
- Vaik’ puuttuivatten syömistä.
- Niin kynti tuolla peltoaan
- Mies nuori horjuen,
- Hän kalvas oli kasvoltaan
- Ja heikko voimanen:
- Hän vakoon kaatu aurastaan,
- Vaan nous’ yritti uudestaan.
- Niin heikon voimin työtänsä
- Tää kansa toimitti
- Ja siunauksen myötänsä
- Herralta saavutti;
- Nyt meil’ on leipä valkia.
- Kun tuli vuosi viljava.
- Ja tyytyvänä toivoen
- Tää kansa urhea,
- Nyt Jumalaansa kiittäen
- Alkaapi vuotensa;
- Se taaskin Häneen luottaapi
- Ja siunausta vuottaapi!
Lähde: Tapio 2.1.1869.