Siirry sisältöön

Uusi Atenalaisten-laulu

Wikiaineistosta
Uusi Atenalaisten-laulu.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Kurjuuden lapsille lohduksi vaan minun helkkävi kannel,
Aikojen tuskihin luon luottehen, toivoa tuon.
Sillä mä innostaa koen mieltä, mi tuskissa sortuu,
Sillä kun suojaa ei, kaikki kun sortaja vei.
Kantelo kauvan on maannut korpien korjussa tuolla,
Eikä se helkkynyt, ei, kärsimys karjunnan vei.
Kanssapa nääntyväin lasten mä vuosia juhlaa jo vietin,
Kuoleman juhlaa – niin; ja haudoilla tanssittiin.
Mutta jo nousevi vuolle, mi kuollehet haudoista kutsuu
Työhön ja toimintaan puolesta kärsivän maan.
Kasvomme kalmakkaat sekä arka ja horjuva käynti
Aihetta pilkalle tuo niissä, kuin mässää ja juo.
Sorrannan pauhina paisuu, kirkuva joukko kun yhtyy
Yhdessä sortajan kanss’ – muista ei kahleitans.
Siksipä sointuja lyön sekä lapsia lauluhun vaadin,
Että he oivaltais sorron ja yhteen sais.
Aika on nouseva uus, jona tyyntyvi sortajan ääni,
Veljeys vallitsee, onnikin orhalle käy.
Silloinpa soipi mun soitto ja helkkävi harput ja huilut,
Lapsikin laululle käy, vanhuskin ennättäy.
Toimesi, työsi, oi kansa, mi onnesi ohjiin tartuit,
Varmahan voittohon vie – siinäpä kunniantie.
Siinäpä kaunis on kantaa lippua purppuran sorjaa.
Hulmua lippuni hei! – Vaaroja peljätä ei.
Vaikkapa raastajas riepuja, hurjuuden hurstia nostaa
Merkiksi sorrantatyön; johtavi joukkoja yön –
Niin toki väistyvi joukko, mi päivää ja järkeä pelkää,
Poistuen piilompaan, väistyvät vuoriin maan.
Nouseva polvi jo pilkoin kertovi peikkojen laulun:
Kuinka he vallitsi maan kauvaksi vuoristoon.
Kuinka he lapsia söivät ja hulmuvan hurmehen joivat,
Orjille oijentain raastannan ripsehet vain.
Nouse sä kansani siis kuni kylliks’ on kunnian työtä,
Lapsi ja harmajapää – myös se mi kyyneltää;
Tuskasi unheen luo sekä katso sun voittosi päivää,
Kultaset ailuet nuo siitä jo viestiä tuo.


Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.