Uusi aika

Uusi aika Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Käy myrsky, murtain kaikki voimallansa,

Syvästi aika uusi hengähtää;

Ja luulot vanhat horjuu juurillansa,

Pyhyydet muinaisuuden häviää.

Rajusti aatteet iskee toisihinsa,

Ja eestä niiden urhot uhrataan.

Ei luota orja enää kahleihinsa:

Vapaana riehuin tuntee voimiaan.

Ja kansain parhaat taistelussa kaatuu,

Ja uupumus jo voittaa sotijat,

Ja aatteet jalot alhaisiksi maatuu:

Näytöksen toisen toiset alkavat.

Käy esiin joukko rauhaa suosivainen,

Se taistellut ei, vartoi aikaans, vaan:

Nyt uupui muut, nyt sill’ on valta vainen,

Nyt parantaa se tahtoo haavat maan.

Ja la’it uudet laatii pieni henki,

Ja yhteiskunta muodostetaan näin

Juur’ samallainen kuin ol’ entinenki,

Vaikk’ kiilloitettu vähän päältäpäin.

Ja jälleen syntyy järjestys niin uhkee,

Ja kahleet uudet ihmishenki saa, –

Ja jälleen myrsky uusi raivoon puhkee

Ja maahan kaikki murtaa, musertaa!

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.