Uusi aika (Pakarinen)

Uusi aika. Kirjoittanut Eino Pakarinen

Tää aika mielen matalan ja aineen, alhaisuuden –

voineeko taata kauniimman kansoille vastaisuuden?

Tää aika sodan, sorron yö –

tää arka kaikki kultaan myö,

myö sielut, aatteet, ihanteet

ja maat ja mantereet.

Tään ajan henki kade on ja ajatuksen kuolleen,

tää aika orja mammonan, puu-veitsin kullan vuolleen,

tää aika vihan, vainon on,

jos minne katsot, lohduton

päämäärä on, kun joukkoin tie

luo itsekkyyden lähteen vie.

Tää aika hyödyn hengetön ja laumasielun raa’an,

se unohtanut ammoin on jo hengen kultavaa’an,

jos onkin raaka, säädytön,

on kärsimys sen määrätön –

se itkee, kärsii, vaikertaa,

se lohdun mistä saa?

Jo eikö aamu sarastaa voi uuden ajan armaan?

Se tuleva on kumminkin, sen tunnemme niin varmaan,

kuin päivää, iltaa seuraa yö,

yön jälkeen alkaa päiväntyö!

Uus aika milloin, milloin saat,

jo nääntyy kansat, maat!

Jos aikaa uutta viel’ ei näy, niin tulevan sen kuulee,

yks ääni, toinen heikko soi, min houreeks moni luulee,

ne ajan uuden äänet on,

on kaiku niiden voimaton,

vaan kerran voiman, kaiun saa,

ne johtaa maailmaa.

Saa henki taasen kunniaan ja ihmisyys on suurin,

käy kansat hengen lähteen luo ja imee siitä juurin,

puu ihmisyyden vahvistuu,

se nuortuu, kasvaa, suoristuu,

pään ylvään laivoon kohottaa,

se valon sieltä saa!

Jo eikö kyllin kärsitty – saa ihmissuku hukkaan,

mi joskus aina kumminkin jo ihanimpaan kukkaan

on luonut hengen, valon työn,

ja voittanut on aineen yön!

Uus aika, sua vartoaa

nyt kaikki kansat, maat!

Uus aika, onnen kestävän sä kansoille jo tuonet,

tai hetki kiitävä jos liet, niin lepohetken suonet,

ett’ ihmisyys taas hiukan vaan

sais valtaa, voimaa päällä maan!

Oi, tutkimaton ijäisyys

vie voittoon ihmisyys!

1922.

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.