Uutta kirjallisuutta (1889)

Uutta kirjallisuutta. Kirjoittanut anonyymi

Kansan ääniä I. Lain-mukaan. Kauppa-Lopo. Kirj. Minna Canth.

Minna Canthilla on jo niin mahtava sananvoima, että kun hän äänensä vaan korottaa, kuuluu siitä heti kaikuja eri tahoilla, lehtikön lävitse kajahtelee se sointuisana, monisäkeisenä, mutta vanhasta suolla olevasta ladosta rämähtää se surkeana hätähuutona häneen takasin. Sellaista kynäsotaa, jota nousi M. C:n Valvojassa julkaisemaa Kauppa-Lopoa vastaan maassamme ei vielä ole milloinkaan nähty. Tunnettu nimimerkki F. A. hyökkäsi sellaisella silmittömyydellä teosta ja sen kirjoittajan yksityistä persoonaakin vastaan, että tulijan täytyi joko uskoa mainittua teosta saastaiseksi kirjallisuuttamme häpäiseväksi ja kirjoittajaa itseään mitä julkisemmaksi siveyden polkijaksi, tahikka pitää arvostelijaa mitä sokeimpana etuluulojen ja rumien mielikuvitusten hallussa olevana panetteliana. Syntyneessä väittelyssä, jonka ensin alkoi nimimerkki H. A. tuli kyllä selville, että F. A. todellisesta vakaumuksesta puhui, vaikka hän oli hongikkoon eksynyt luuloteltua vihollista hosuessaan. Kun vielä tohtori V. Vasenius lopullisen sanan lausui asiasta, pääsi kirjailijan nerokas teos täyteen arvoonsa. Elävästi, sydämmeen käyvästi kuvaa kirjailija tässä teoksessa erästä yhteiskunnan alhaisella asteella olevaa Kauppa-Lopo nimistä naista, jolla kuitenkin raa’oista tavoistaan ja huonosta maineestaan huolimatta on hellä, ystävyyttä etsivä sydän, mutta kuinka eräs ”parempi” rouva, jolle Lopo tekee kaikki, mitä hän voi, jopa auttaa suuresta pulastakin, kiittämättömänä, inhoten työntää hänet luotaan, siksi että hänen, kunniallisen ihmisen oma maine voi muka tahraantua siitä että hän kohtelee vielä ystävällisesti kurjaa hyljättyä olentoa, joka häntä jumaloipi. Mieltä särkevällä tavalla maalaa kirjailija kuinka tuollaisen kurjan, jota kerran on joutunut elämän ulkonaisten laineitten viskeltäväksi, satunnainen tapaus voi viedä auttamattomaan häviöön. Voimakkaalla kuvausvoimallaan ja mehukkaalla kielellään ottaa Minna Canth jo ennen alettuun suuntaan ruoskiakseen inhimillisiä paheita ja yhteiskunnallisia heikkouksia, pelkäämättä suurta aatettaan uskollisesti seuraten ja suunsa puhtaaksi puhuen. Hän on niitten suuri vastakohta, joitten pääasiana on nukuttaa kansanveljensä runolliseen uinailuun kauas sen maailman myrskystä, jonka laineet heitä viskelevät, hän avaa lukijansa silmät näkemään oloja ilman niitä silmälasia, joita sellaiset kuin F. A. ja muut koettavat kiinnittää tulevan sukupolven nenälle.

* * *

”Lain mukaan” käy aivan samaa suuntaa kuin ”Kauppa-Lopo”, vaikka kirjailija tässä on uskaltanut ehkä liiaksi korkealta naisen lokaan pudottaa. Hän puhuu tässä työmies Toikan vaimosta, joka alkujaan on hyvä puoliso ja hellä vaimo, mutta joka sitten varomattoman helposti antautuu rikkaan patruunan valtaan, syösten miehensä turmioon ja lapsensa onnettomuuteen. Vaikka Marian luonne onkin selvissä piirteissä kuvattu, luulisi hänen sen mukaan, millaisena häneen alussa tutustumme, tuskin voivan niin helposti antautua. Siinä tapauksessa, että se oli mahdollista, jätti kirjailija siitä psykoloogisesta taistelusta, joka tapahtui Marian sisässä liian suuren osan lukijan ajatuksissa tapahtuvaksi. Ei voi liioin uskoa, että sellainen luonnon lapsi, joka tosin onkin hetkellisen viekoituksen kautta langennut, voisi, kun hän kerran tekonsa kamalat seuraukset näkee, jatkaa rikoksellisuuttaan. Jollei Minna Canth olisi pyrkinyt traagilliseen loppuun, luulemme, että hän olisi pannut Marian katkerasti katumaan tekoansa, mutta ”lain mukaan” oli katumus nyt jo myöhäistä. – Kaikessa tapauksessa lukee teoksen jännityksellä ja nauttii kirjailijan voimakkaista penselin jälistä.

Minna Canth on antanut taiteensa suuren aatteen palvelukseen ja jollei taide tule siitä kärsimään, että se yhteiskunnallisia kysymyksiä palvelee, tulee Minna Canth jättämään suuren elämäntyön jälkeensä.

Lähde: Wiipurin Sanomat 28.12.1889.