Väinämöisen ampuminen

Väinämöisen ampuminen Suomalainen kansanruno

Vag' ol' vanha Väinämöińi

Läht' iekšehe kägezi,

Tullakšehe toivotteli

Vuotoilaha langohoiššja,

Väinöhö šizärihisse.

Lappalainen kyyttösilmä

Piti viikkoista vihoa,

Kauan aikaista kasetta

Päällä vanhan Väinämöisen.

Illat istu ikkunoissa,

Valvatti vajojen päissä

Kanssa jousen kultakaaren,

Kultakaaren, vaskinuolen;

Aina ampua käkesi.

Niin päivänä muutamena,

Huomenna moniahana

Keksi mustasen mereltä,

Sinervöisen lainehilta;

Siellä vanha Väinämöinen

Ajoa karettelevi

Selässä sinisen hirven.

Emo kielti, vaimo käski,

Epäsi kavetta kaksi,

Kielti kolme luonnotarta:

"Elä ammu Väinämöistä,

Väinö on tätisi poika."

Ampu kuitenk', ei totellut.

Veti jousen jouvahutti,

Käsikaaren käännällytti.

Ei osannut Väinämöistä -

Osas Väinämön hevoista

Oikiahan olkapäähän,

Vasempahan kainalohon

Läpi länkien lihojen.

Siitä vanha Väinämöinen

Sortu sormilla merehen,

Käsin käänty lainehille;

Siellä kulki kuusi vuotta,

Seulo seitsemän keseä,

Kulki kuusisna hakona,

Petäjäisnä pölkyn päänä,

Rautasna rahin nenänä.