Väinölän lapset

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väinölän lapset

Kirjoittanut Arvid Genetz


Kas Suomen lahdella hyrskyt
Ja laajat Laatokan veet
Ja vuolaan Tornion tyrskyt
Ja Maanselän harjanteet
Ne halkoo Suomea suurta,
Ne pilkkoo kansaa sen,
Ne katkovat Sammon juurta,
Ei juurru se uudelleen.
Vaan kaikki Väinölän lapset
Jo eksyi toisistaan,
Kuin tuulispäässä hapset
Ne kaikk’ ovat hajallaan:
Ei Aunus, Vepsä tunne,
Kust’ Eestein kulkee tie,
Ei Karjala tiedä, kunne
Jo Kainuu häipynyt lie.
Mut »jäljet Väinämön laivan»
Halk’ aaltojen haimentaa,
Ja »viikatteens’» yli taivaan
Hän vieläkin kuljettaa;
Yli Maanselän kaskein sauhun
Hän nostavi harmaan pään,
Ja kautta kuohujen pauhun
Ikitietäjän kuuluu ään’.
Ja vanhan Väinämön haamu
Se silloin laulavi noin:
Vois sullekin koittaa aamu,
Sä kansani onnetoin;
Ei viel’ ois aikas ilta,
Jos heimoushenkeä ois,
Vaan syntyä voisi silta,
Mi kansani yhteen tois.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.