Väsymys (Haarla)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väsymys.

Kirjoittanut Lauri Haarla


Miks saavuit juuri nyt, oi kalvas nainen,
mun luoksein tiellä tällä –
miks saavuit tilintekoon synkeään
näin yöllä kuolon himmeällä.
Nyt kaikki onhan turhan turhaa,
niin mennyt lempemme kuin murhe sen,
ma oonhan peto nyt, en ihminen,
ja kaikki tääll’ on synkkää veljesmurhaa.
Oi turhaan tutkaat mua!
Et taida tietää, armas muinainen,
sun silmäis ylle lemmentuska luonut
on itkukaihen, härmän talmaisen.
Jo niihin katsoakin kaihdan ma –
Ja ympärilles silmää, armas!
Näät kaikkialla härmän kalmaisen.
On huurre puissa noissa
kuin käärinliina kalmistoissa.
Ja viti viimeöinenkin
sen liepehenä peittää tien
ja mykän härmälakki-joukon,
jot’ yössä verityöhön vien.
Ja katso: mulla hartehilla
on kumarilla, huurteisilla
tuo sama härmä, kuura kuoleman.
Min’ enkö vapaa syyttelyistä
sun muistos ihanan ja katkeran,
näin marssiessain surman suuhuni
– Ojenna kätes, kierrä tuskan puuhun,
niin miekan kaksiteräisen lyön sydämees –
En jaksa lain, en jaksa selvittää
sydäntä kuumaa, päätä hurjaa,
en kohtaloa hullua ja nurjaa,
mik’ iski eroon sun ja mun – – –.
Mut niin jos selkeneisit muistohoni nyt,
ett’, armas, kätes kierrät ristinpuuhun
yht’ armaasti kuin kesäyössä
syleili kätes kerran miehustaani
ja luottaen kuin silloin suudelmaani
teräistä miekkaa vuotat sydämees,
oi silloin niinkuin Neitsyelle
se salama sun iskee puhtautees,
mik’ otsan puhtaan antaa syntiselle,
pyhyyksin uusin siunaa maailman.
Oi silloin, armas, kaihet himmeät
pois pyyhkäistään sun silmistäsi –
sun murheen ahavoima hipiäsi
niin kirkastetaan niinkuin valkeus.
Ja silloin, silloin nähdä saati
Tään miehen sielu kaltaisekses
niin kirkastuu kuin päivän maat
on kirkkahia lailla auringon
– Niin nöyrtyy etehesi sielu tää
kuin palvomalleen sielu palvojan –- –
Niin itsensä se sulle selvittää
kuin ensi synnin vuoksi nuorukainen
eess’ armahansa sydämensä avaa
ja kalpein huulin syntiänsä tavaa.
Jos näin sun henkes kohdannut mun ois
nyt tällä muistoin yöllisellä tiellä,
niin aamun tullen mies tää kuolla vois
kuin Hellaan mies, niin kirkkahalla miellä!
Ei väsyneenä näin mun täytyis taivaltaa
nyt tietä härmän, kohti kuolemaa. – –


Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.