Väsymys (Haarla)

Väsymys. Kirjoittanut Lauri Haarla

Miks saavuit juuri nyt, oi kalvas nainen,

mun luoksein tiellä tällä –

miks saavuit tilintekoon synkeään

näin yöllä kuolon himmeällä.

Nyt kaikki onhan turhan turhaa,

niin mennyt lempemme kuin murhe sen,

ma oonhan peto nyt, en ihminen,

ja kaikki tääll’ on synkkää veljesmurhaa.

Oi turhaan tutkaat mua!

Et taida tietää, armas muinainen,

sun silmäis ylle lemmentuska luonut

on itkukaihen, härmän talmaisen.

Jo niihin katsoakin kaihdan ma –

Ja ympärilles silmää, armas!

Näät kaikkialla härmän kalmaisen.

On huurre puissa noissa

kuin käärinliina kalmistoissa.

Ja viti viimeöinenkin

sen liepehenä peittää tien

ja mykän härmälakki-joukon,

jot’ yössä verityöhön vien.

Ja katso: mulla hartehilla

on kumarilla, huurteisilla

tuo sama härmä, kuura kuoleman.

Min’ enkö vapaa syyttelyistä

sun muistos ihanan ja katkeran,

näin marssiessain surman suuhuni

– Ojenna kätes, kierrä tuskan puuhun,

niin miekan kaksiteräisen lyön sydämees –

En jaksa lain, en jaksa selvittää

sydäntä kuumaa, päätä hurjaa,

en kohtaloa hullua ja nurjaa,

mik’ iski eroon sun ja mun – – –.

Mut niin jos selkeneisit muistohoni nyt,

ett’, armas, kätes kierrät ristinpuuhun

yht’ armaasti kuin kesäyössä

syleili kätes kerran miehustaani

ja luottaen kuin silloin suudelmaani

teräistä miekkaa vuotat sydämees,

oi silloin niinkuin Neitsyelle

se salama sun iskee puhtautees,

mik’ otsan puhtaan antaa syntiselle,

pyhyyksin uusin siunaa maailman.

Oi silloin, armas, kaihet himmeät

pois pyyhkäistään sun silmistäsi –

sun murheen ahavoima hipiäsi

niin kirkastetaan niinkuin valkeus.

Ja silloin, silloin nähdä saati

Tään miehen sielu kaltaisekses

niin kirkastuu kuin päivän maat

on kirkkahia lailla auringon

– Niin nöyrtyy etehesi sielu tää

kuin palvomalleen sielu palvojan –- –

Niin itsensä se sulle selvittää

kuin ensi synnin vuoksi nuorukainen

eess’ armahansa sydämensä avaa

ja kalpein huulin syntiänsä tavaa.

Jos näin sun henkes kohdannut mun ois

nyt tällä muistoin yöllisellä tiellä,

niin aamun tullen mies tää kuolla vois

kuin Hellaan mies, niin kirkkahalla miellä!

Ei väsyneenä näin mun täytyis taivaltaa

nyt tietä härmän, kohti kuolemaa. – –

Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.