Vaari ja vaarin kello

Vaari ja vaarin kello. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Kaappikello se käy ja kukkuu,

mikäs on ollessa vanhan vaarin,

tiki-taki-tiki-taki- vanhan vaarin,

vaarill’ on piippu ja tulusmaari

ja Miri, joka nurkassa nukkuu.

Tomu se kiirii jo puhteen pitoon,

päiväkin pirttihin päänsä pistää,

tiki-taki-tiki-taki- päänsä pistää,

loukossa vaari ei huoli mistään,

vaan verkkonsa silmiä sitoo.

Eihän ne vaarilta muonaa kiellä,

rieskaa, suolaa, kystä ne antaa,

tiki-taki-tiki-taki- kystä ne antaa,

nuoret on nuoria, kaunaa ne kantaa

ja vanhan askel on tiellä.

Kello se aikaansa jouten jauhaa,

hammasrattaat ne tempoo ja ryskii,

tiki-taki-tiki-taki- tempoo ja ryskii,

vaari se kiertää, korjaa ja yskii

ja hoitaa kuin sielunsa rauhaa.

Vaari on vanha kuin pihaton aita,

vanhempi kello, jo taatan tuttu,

tiki-taki-tiki-taki- taatan tuttu,

sillä on vihreänkukkainen nuttu

ja ruskeanruusukas paita.

Himmeni aamuhun ampuva nuoli,

musteni kellon posliiniposki,

tiki-taki-tiki-taki- posliiniposki,

vallaton aika se vaariinkin koski

ja valkoista arkkua vuoli.

– Hopealippaan ne tahtoisi riistää,

vaarin ne tahtoisi vainaitten joukkoon,

tiki-taki-tiki-taki- vainaitten joukkoon,

kellon ne veisi jo ullakon loukkoon,

kun aikaa aina se niistää.

Nauraa se piika ja nauraa se renki

pirtissä punteilla – eihän maarin,

tiki-taki-tiki-taki- eihän maarin,

tietää sen Miri ja tietää sen vaari,

että kelloss’ on haltian henki.

Vaari sen kuullut on usein yöllä,

kuinka se’ hiipii ja kaapissa häärää,

tiki-taki-tiki-taki- kaapissa häärää,

heilurin juoksua mittaa ja määrää

ja vasara pieni on vyöllä.

Hiljaa se nostaa töppyistä jalkaa,

hämähäkin seitistä kutoo se pajaa,

tiki-taki-tiki-taki- kutoo se pajaa,

lattiarakohon rattailla ajaa,

kun kukko virtensä alkaa.

– Päivät ne luistaa ja toistaan ne lykkii,

talvet ne riipotti hiuksihin lunta,

tiki-taki-tiki-taki- hiuksihin lunta,

vaari se kellosta näkee unta,

sen tahtiin sydänkin sykkii.

Kaappikello se korahtain kukkuu,

aamulla seisahtui se niin hiljaa,

tiki-taki-tiki-taki- hiljaa, hiljaa,

tuoni se niitti jo tuvassa viljaa; –

miks vaari niin kauvan nukkuu?

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.