Valhepukuinen

XIII [Valhepukuinen] Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Tää sielu ihmistä jo rakastihan

ja uskoi, ihminen ett’ ihmisyyteen

pyhästi pyrkisi, ja korkenihan

hyvyyden kylvö – kunnes jäisen hyyteen

oraille vuodattivat vallat vihan.

miesmielen viettelivät portot pyyteen

huventain sylissään kuin hauraan vahan

hyvyyden, valloilleen taas päästäin pahan.

Käy puhe: nälässään syö susi sutta,

mut luotu ei koske omaan sukuun.

Lajiinsa pedoillekin laupeutta

soi Luoja – yhtä ottanut ei lukuun,

ihmistä, sukusurmaan suistunutta.

Vaatetti hänet valheen narrinpukuun:

Jumalanmuotoisena, kuulain kulmin

käy tietään tappaja tuo julkein, julmin.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.