Valittujen Palojen Kirjavalioiden bibliografia

Wikiaineistosta
Wikipedia
Wikipedia

Valittujen Palojen Kirjavalioiden bibliografia, jossa on kussakin painoksessa ensiksi ilmoitettu Valittujen Palojen Kirjavaliot|Valittujen Palojen Kirjavaliot -sarjan periaatteiden mukaisesti ensiksi lyhennetyn (tiivistetyn; condensed) suomalaisen nimikkeen ISBN ja toisena alkuperäiskielisen teoksen nimi. Mikäli nimikkeen kohdalla on maininta (lyhentämätön), tarkoittaa se teosta, joka ei ole ilmestynyt lyhennettynä kirjavaliona, vaan on samasta alkuteoksesta tuotettu lyhentämätön painos. Samasta teoksesta voi olla useita painoksia eri kustantajien painamina alkukielellä, jolloin sillä voi olla useita ISBN-numeroita eri kustantajien mukaan. Käännöksissä yleensä on vain yksi ulkomaalainen kustantaja.

Kirjoilla on useita painopaikkoja. Ensimmäinen painopaikka oli Sanoma Oy:n Sanomapaino Helsingissä, toinen Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino Keuruulla, minkä jälkeen painopaikka siirtyi Ranskaan. Sivukoon kasvettua osasta 159 alkaen painopaikaksi tuli Saksa.

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen painos on loppu.

Reader's Digest Condensed Books[muokkaa]

Reader's Digest Condensed Books (suomeksi Valitujen Palojen Tiivistetyt Kirjat) on Valittujen Palojen Kirjavalioiden alkukielisen sarjan ensimmäinen nimi. Sillä nimellä kirjoja on ilmestynyt Yhdysvalloissa keväästä 1950 alkaen osat 1-232, joista viimeinen ilmestyi 1997. Sen jälkeen kirjat ovat ilmestyneet 1997 loppuvuodesta alkaen nimellä Reader's Digest Select Editions (suomeksi Valittujen Palojen Valikoidut Painokset) alkaen osasta 233.

Reader's Digest Select Editions[muokkaa]

Reader's Digest Select Editions on Valittujen Palojen Kirjavalioiden yhdysvaltalaisen alkuperäissarjan nimitys alkaen vuoden 1977 osista 5 ja 6. Vuoden 2009 helmikuussa on sarjassa ilmestynyt 301. osa.


Ilmestymisjärjestys on kustantajan ilmoittama, mutta painosten jakautumisessa eri vuosille saattaa olla korjattavaa.



2022[muokkaa]

2021[muokkaa]

2020[muokkaa]

#254 (FN20254) [1][muokkaa]

#253 (FN20253)[muokkaa]

#252 (FN20252) [2][muokkaa]

#251 (FN20251)[muokkaa]

2019[muokkaa]

#249 (FN19249)[muokkaa]

#248 (FN19248)[muokkaa]

#247 (FN19247)[muokkaa]

2018[muokkaa]

#243 (FN18243) [3][muokkaa]

#242 (FN18242)[muokkaa]

#241 (FN18241) [4][muokkaa]

#240 (FN18240) [5][muokkaa]

#239 (FN18239) [6][muokkaa]

#238 (FN18238) [7][muokkaa]

2017[muokkaa]

#237 (FN17237) [8][muokkaa]

#236 (FN17236)[muokkaa]

#235 (FN17235) [9][muokkaa]

#234 (FN17234) [10][muokkaa]

#233 (FN17233)[muokkaa]

#232 (FN17232) [11][muokkaa]

2016[muokkaa]

#231 (FN16231) [12][muokkaa]

#230 (FN16230) [13][muokkaa]

#229 (FN16229)[muokkaa]

#228 (FN16228) [14][muokkaa]

#227 (FN16227) [15][muokkaa]

#226 (FN16226) [16][muokkaa]

2015[muokkaa]

#224 (FN15224) [17][muokkaa]

#223 (FN15223) [18][muokkaa]

#222 (FN15222) [19][muokkaa]

#221 (FN15221) [20][muokkaa]

#220 (FN15220) [21][muokkaa]

2014[muokkaa]

#219 [22][muokkaa]

#218 [23][muokkaa]

#217 [24][muokkaa]

  • Äidin salaisuus, Patricia Mac Donald
    • Patricia Bourgeau
  • Mies joka Unohti Elämänsä, John O`Farrell
    • The Bungalow
  • Murha Saarella , Ann Cleeves
    • Dead Water
  • Lumilapsi, Eowyn Ivey
    • The Snow Child

#216 [25][muokkaa]

  • Rikottu lupaus , Harlan Coben
    • Six years
  • Seitsemän talvista päivää, Maeve Binchy
    • A week in winter
  • Kirjanpitäjä, Sandra Brown
    • Lethal
  • Lapsuuteni jäljet, Denis O'Connor
    • Paw tracks: A childhood memoir

#215 [26][muokkaa]

  • Luottamuksen hinta, Michael Connelly
    • The Drop
  • Vala jonka vannoimme, Kristin Hannah
    • Firefly Lane
  • Isku hotelliin, Simon Kernick
    • Siege

#214 [27][muokkaa]

  • Rakkain terveisin, Jeffrey Deaver
    • XO
  • Katti ja katusoittaja, James Bowen
    • A street cat named Bob
  • Unelmien nainen, David Rosenfelt
    • On borrowed time
  • CeeCeen uusi elämä, Beth Hoffman
    • Saving CeeCee Honeycutt

2013[muokkaa]

#213 [28][muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Varkaiden laki, Robert Crais
    • The First Rule
  • Muistojen paratiisi, Sarah Jio
    • The Bungalow
  • Synkkiä salaisuuksia, Anthony Horowitz
    • The House of Silk, 2011
  • Laulu rakkaalleni, Alan Milne
    • The Final Note

#212[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Merkki, Raymond Khoury
    • The Sign
  • Onnentuoja, Nicholas Sparks
    • The Lucky One
  • Kolmetoista tuntia, Deon Meyer
    • Thirteen Hours

#211[muokkaa]

  • Hiljainen tyttö, Tess Gerritsen
    • The Silent girl
  • Ystäväni Endal, Allen ja Sandra Parton
    • Endal
  • Älä usko häntä, Linwood Barcley
    • Never look away
  • Rantakahvila, Lycy Diamond
    • The Beach Cafe

#210[muokkaa]

  • Pelkokerroin, Robert Harris
    • The Fear Index
  • Omenatarha, Jeffrey Stepakoff
    • The Orchard
  • Katso kahdesti, Lisa Scottoline
    • Look again
  • Pimeä Aine, Michelle Paver
    • Dark Matter

#209 [29][muokkaa]

  • Meduusa , Clive Cussler
    • Medusa
  • Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Mary Ann Shaffer & Annie Barrows
    • The Guernsey Literary and Potato peel pie society
  • Hevostanssija, Jojo Moyes
    • The Horse Dancer

#208[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • 61 tuntia, Lee Child
    • 61 Hours
  • Ihmeiden kesä , David Baldacci
    • One Summer
  • Vuorten tuolla puolen, Charles Martin
    • The Mountain Between Us
  • Näytän sinulle tähdet, Linda Fillar
    • Star Gazing

2012[muokkaa]

#207 [30][muokkaa]

  • Valittu
    • The Chosen One, Sam Bourne
  • Orkesterin sankarit , Alexander McCall Smith
    • La`s Orchestra Saves The World
  • Tiukassa otteessa, Harlan Coben
    • Hold Tight
  • Norsun kokoinen unelma, Diane Hammond
    • Hannah´s Dream

#206[muokkaa]

  • Lohikäärmeen merkki, Michael Connelly
    • The Nine Dragons
  • Koko kadun kasvatti, Maeve Binchy
    • Minding Frankie
  • Kaikki pimeyden sävyt, Peter Robinson
    • All the colours of darkness

#205 [31][muokkaa]

  • Jäinen ovi, William Kent Krueger
    • Heaven's keep
  • Sambulin oraakkeli, Michael David Lukas
    • The Oracle of Stamboul
  • Missä olet nyt?, Mary Higgins Clark
    • Where are you now?
  • Leipää ja rakkautta, Barbara O'Neal
    • How to bake a perfect life

#204[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Vihan vallassa , Stella Rimington
    • Present Danger
  • Kesyttämättömät hevoset, Jeannette Walls
    • Half-Broke Horses
  • Vartija, Robert Crais
    • The Sentry
  • Haikein terveisin, Nicholas Sparks
    • Dear John

#203 [32][muokkaa]

  • Leijona, Nelson Demille
    • The Lion
  • Meidät kaikki on tehty liimasta, Marina Lewycka
    • We are all made of glue
  • Multiin kätketyt, Simon Beckett
    • The calling of the grape

#202 [33][muokkaa]

  • Kevään kalpeudessa, Mari Jungstedt
    • Den mörkä ängeln
  • Tyttö, joka valitsi elämän, Hannah & Kirsty Jones
    • Hannah´s choice
  • Viimeinen pakopaikka, C.J.Box
    • Nowhere to run
  • Villa Mirabella, Peter Pezzelli
    • Villa Mirabella

2011[muokkaa]

#201 (FN11201) ISBN 978-951-584- 933-5 [34][muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Viimeinen este , Dick ja Dick Francis
    • Silks
    • ei täysimittaista suomenkielistä 2011 mennessä
  • Elsien kanssa matkalla
    • Unknown, Kerry Reichs
    • ei täysimittaista suomenkielistä 2011 mennessä
  • Ei epäilyksen häivää, Nicci French
    • What to do when someone dies
    • ei täysimittaista suomenkielistä 2011 mennessä
  • Onnenpoika, Patricia Wood
    • Lottery
    • täysimittainen suomenkielinen: Onnenpoika, 2009. Werner Söderström Osakeyhtiö.

#200 [35][muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Viides matkustaja, Lee Child
    • Gone tomorrow
  • Piiat , Kathryn Stockett
    • The Help
  • Saalistaja, Michael Connelly
    • The Scarecrow

#199[muokkaa]

  • Kadonneet, Harlan Coben
    • The Woods
  • Kylä tohtorin kyydissä, Patrick Taylor
    • An Irish country village
  • Avunpyyntö, William G. Tapply
    • Outwitting trolls
  • Tassunjälkiä kuutamossa, Denis O'Connor
    • Paw tracks in the moonlight

#198 [36][muokkaa]

  • Avustaja, John Grisham
    • The Associate
  • Hyvä vieras, Sandra Brown
    • Rainwater
  • Tennismurhat, Björn Hellberg
    • Den vita döden
  • Kasvun ja rakkauden aika, Sheila Roberts
    • Love in bloom

Saatavuus[muokkaa]

kansalliskokoelman lukusali [37]

#197 [38][muokkaa]

  • Keihästen sankarit, Wilbur Smith
    • Assegai
  • Talvipuutarha, Kristin Hannah
    • Winter Garden
  • Salainen koe, Philip Hawley Jr
    • Stigma

#196 [39][muokkaa]

  • v, Michael Connelly
    • The Brass Verdict
  • Koira tuli taloon, Judith Summers
    • My life with George
  • Kirottu torni, Michael Duffy
    • The Tower*Italiantunnit, Peter Pezzelli
    • Italian Lessons

2010[muokkaa]

#195 [40][muokkaa]

  • Pyramidi, Henning Mankell
    • Pyramiden
  • Isäni opetukset
    • The Nine Lessons, Kevin Alan Milne
  • v, Joy Fielding
    • Still Life
  • Kigalin kakkukauppias, Gaile Parkin
    • Baking cakes in Kigali

#194[muokkaa]

  • Lukinmerkki, Pirkko Arhippa
  • Tiellä pysymisen taito, Garth Stein
    • The Art of racing in the rain
  • Suojelija, Robert Crais
    • The Watchman
  • Puutarhurin salaisuus, Santa Montefiore
    • The French Gardener

#193[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Terässeinä, Lee Child
    • Nothing to lose
  • Norsukuiskaaja, Lawrence Anthony ja Graham Spence
    • The elephant whisperer
  • Kuumat Paikat, Dick Francis ja Felix Francis
    • Hot Places
  • Valinta, Nicholas Sparks
    • The Choice

#192 [41][muokkaa]

  • Tehtävä Norjassa, James Holland
    • The Osin Mission
  • Ole hänelle hyvä äiti, Dorothy Koomson
    • My Best Friend's Daughter
  • Vankilatuomio, Jeffrey Archer
    • A Prisoner of Birth

#191 (FN10191) ISBN 978-951-584-850-5[muokkaa]

  • Voitonmerkki,Tess Gerritsen
    • The Keepsake, 2008, Tess Gerritsen
    • täysimittainen suomenkielinen: Voitonmerkki, 2008, Kustannusosakeyhtiö Otava
  • Jäähyväisluento, Randy Pausch ja Jeffrey Zaslow
    • The Last Lecture, 2008, Randy Pausch
    • täysimittainen suomenkielinen: Jäähyväisluento, 2009, Kustannusosakeyhtiö Tammi
  • Tappava hymy, Lisa Scottoline
    • Killer Smile, 2004, Lisa Scottoline
    • ei täysimittaista suomenkielistä 2010 mennessä
  • Kivi sydämeltä, Will North
    • Water, Stone, Heart
  • ei täysimittaista suomenkielistä 2010 mennessä

GGP Media GmbH, Pössneck, Saksan liittotasavalta

#190 [42][muokkaa]

  • Yön pimeä ote, Michael Koryta
    • Envy the Night
  • Esteitä pelkäämättä, Robert Kurson
    • Crashing Through
  • Viimeinen messu, James Patterson ja Michael Ledwidge
    • Step on a Crack
  • Joulun lupaus, Donna van Liere
    • The Christmas Promise

2009[muokkaa]

#189 [43][muokkaa]

180[muokkaa]

#189[muokkaa]

  • Musta kaupunki, Michael Connelly
    • The Overlook
  • Hiljaisuuden lapset, Torey Hayden
    • Twilight Children
  • Sininen vyöhyke, Andrew Gross
    • The Blue Zone
  • Muistatko minut?, Sophie Kinsella
    • Remember Me?

#188[muokkaa]

  • Kaksoset, Mary Higgins Clark
    • Two Little Girls in Blue
  • Kaanin aarre, Clive ja Dirk Cussler
    • Treasure of Khan
  • Hänen kuninkaallinen kerkeytensä, Rhys Bowen
    • Her Royal Spyness
  • Steve ja minä, Terri Irwin
    • Steve and Me

#187[muokkaa]

  • Tilinteko, Lee Child
    • Bad Luck and Trouble
  • Hopeapoukama, Jojo Mayes
    • Silver Bay
  • Taulun vangit, Susan Hill
    • The Man in the Picture
  • Liitupölyä, Frank McCourt
    • Teacher Man

#186[muokkaa]

  • Hotellimurhat,Bodil Mårtensson
    • Nattprtierns historia
  • Enkelten putous, Nora Roberts
    • Angels Fall
  • Osaatko pitää salaisuuden?, David Rosenfelt
    • Don't Tell a Soul
  • Elämän langat, Marie Bostwick
    • A Single Thread

#185[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kovat panokset, Dick Francis
    • Under Orders
  • Vaarallinen valinta, Douglas Kennedy
    • A Special Relationship
  • Kaupungin vihatuin mies, Joseph Finder
    • Company Man

#184[muokkaa]

  • Robert Harris Haamukirjoittaja [44]
    • The Ghost
  • Robert Kurson Syvissä vesissä [45]
    • Shadow Divers
  • Linwood Barclay Pitkä painajainen [46]
    • No Time for Goodbye
  • Peter Pezzelli Hieman hellyyyttä, ripaus rakkautta [47]
    • Francesca's Kitchen

#183[muokkaa]

  • Sokkelokuja, Michael Connelly
    • Echo Park
  • Kylätohtorin opissa, Patrick Taylor
    • An Irish Country Doctor
  • Ristitulessa, Ernst Solèr
    • Staub im Feuer
  • Iris ja Ruby, Rosie Thomas
    • Iris and Ruby

#182[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Ratkaisevat kaksi minuuttia, Robert Crais
    • The Two Minutes Rule
  • Viidakkolapsi, Sabine Kuegler
  • Musta tuuli, Clive Cussler ja Dirk Cussler
    • Black Wind

2008[muokkaa]

#181[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kodin suojassa, Mary Higgins Clark
    • No Place Like Home
  • Ensi silmäyksellä, Nicholas Sparks
    • At First Sight
  • Pedon henki, William Kent Krueger
    • Thunder Bay
  • Matka uuteen alkuun, Will North
    • The Long Walk Home

#180[muokkaa]

  • Uinuva nukke, Deaver Jeffery
    • The Sleeping Doll
  • Yksin meren armoilla, Nick Ward ja Sinead O'Brien
    • Left for Dead
  • Valkeiden kukkien lehto, Maeve Binchy
    • Whitethorn Woods
  • Väärä todistus, Rose Connors
    • False Testimony

170[muokkaa]

#179[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#178[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#177[muokkaa]

  • Avoin ja ratkaisematon, Michael Connelly
    • The Closers
  • Talvi Alaskassa, Guy Grieve
    • Call of the Wild
  • Enkelit vierelläni, Donna VanLiere
    • The Angels of Morgan Hill
  • Kaappaus, Margaret Marot
    • Winter's Child

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2007[muokkaa]

#176[muokkaa]

  • Muinaisen aarteen metsästys, Douglas Preston
    • Tyrannosaur Canyon
  • Vain me kaksi, Joanna Trollope
    • Second Honeymoon
  • Murha Provencessa, Martin O'Brien
    • Jacquot and the Angel

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#175[muokkaa]

  • Kaikki tarvittavat todisteet, Jeffrey Archer
    • False Impression
  • Tahitin tyttäret, Vaite Célestine Hitiura
    • Frangipani
  • Menneisyyden painajainen, John Rickards
    • Winter's End
  • Eleanor ja Abel, Annette Sanford
    • Eleanor and Abel

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#174[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Armahdus, John Grisham [48]
    • Armahdus, lyhentämätön, WSOY, 2005, Helsingin Sanomien kirja-arvostelu [1] Pertti Avola, 25.9.2005
    • The Broker, Reader's Digest
  • Usko rakkauteen, Nicholas Sparks [50]
    • True Believer
  • Andien ihme, Nando Parrado [51]
    • Miracle in the Andes
  • Melkein täydellinen rikos, Rose Connors [52]
    • Maximum Security

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#173[muokkaa]

  • Täydellinen valhe, Howard Roughan
    • The Promise of a Lie
  • Poika joka halusi ajaa pyörällä, Mark Patinkin
    • Up and Running
  • Musta aalto, Caroline Carver
    • Black Tide
  • Yöjuna Lissaboniin, Emily Grayson
    • Night Train to Lisbon

#172[muokkaa]

  • Kultaisten dollarien jäljillä, James Twining
    • The Double Eagle
  • Marley ja minä, John Grogan
    • Marley and Me
  • Yö kuuluu minulle, Mary Higgins Clark
    • Nighttime Is My Time
  • Jään lumous, Rosie Thomas
    • Sun at Midnight

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2006[muokkaa]

#171[muokkaa]

  • Nollapeli, Brad Meltzer [53]
    • The Zero Game
  • Kirottu suku, Laurent Gaudé [54]
    • Le soleil des Scorta
  • Luukaupunki, Michael Connelly [55]
    • City of Bones
  • Hätä ei lue lakia, Sophie Kinsella [56]
    • The Undomestic Goddess

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#170[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kätketty perintö, Douglas Preston
    • The Codex
  • Mehiläisten salaisuudet, Kidd Sue Monk
    • The Secret Life of Bees
  • Tappaja, Lee Child
    • One Shot

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

160[muokkaa]

#169[muokkaa]

  • Riskirajoilla, Stella Rimington
    • At Risk
  • Kaukaiset rannat, Kristin Hannah
    • Distant Shores
  • Luurankomies, Tony Hillerman
    • Skeleton Man
  • Rosie, Alan Titchmarsh
    • Rosie

#168[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

#167[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

#166[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

XXXX[muokkaa]

#165[muokkaa]

#164[muokkaa]

  • Da Vinci -koodi, Dan Brown, ISBN 951-584-679-X, sivu 7, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, sinisett suurehkot muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • The Da Vinci Code
  • Kapokkipuiden varjot, Michelle Paver, ISBN 951-584-679-X, sivu 205, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, sinisett suurehkot muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • The Shadow Catcher
  • Myrkkymurhaaja, Klaus Wanninger, ISBN 951-584-679-X, sivu 381, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, sinisett suurehkot muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • Schwaben-Angst

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#163[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2005[muokkaa]

#162[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#161[muokkaa]

  • Menneisyyden kaiku, Val McDermid
    • Distant Echo
  • Takaisin huipulle, Jamie Andrew
    • Life and Limb
  • Täydessä ymmärryksessä, Rose Connors
    • Temporary Sanity
  • Nyt ja ikuisesti, Ronald Anthony
    • The Forever Year

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#160[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2004[muokkaa]

150[muokkaa]

#159[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Kirjojen painopaikka on siirtynyt Saksaan ja sivukoko on suurentunut jonkin verran, koska päätoimittajan mukaan jotkin lukijoista ovat valittaneet pientä tekstikokoa.

  • Kanteiden kuningas, John Grisham, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-567-X, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset edellisiä suuremmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • Kanteiden kuningas, lyhentämätön, WSOY, Helsingin Sanomien kulttuuriosasto [2], Keijo Kettunen, 31.12.2003
    • The King of Torts, Reader's Digest
  • Vaaralliset rantaleikit, Karen Robards, käännös Helena Kemmo, ISBN 951-584-567-X, sivu 165, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset edellisiä suuremmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • Beachcomber
  • Armoton kilpajuoksu, Gay Salisbury ja Lane Salisbury, Helena Koivukangas, ISBN 951-584-567-X, sivu 293, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset edellisiä suuremmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • The Cruellest Miles
  • Isä jää yksin, Alan Titchmarsh, Leena Nivala, ISBN 951-584-567-X, sivu 403, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset edellisiä suuremmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka GGP Medio GmBH, Saksa
    • Only Dad

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#158[muokkaa]

  • Miljonäärit, Brad Meltzer, ISBN 951-584-566-1, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • The Millionaires
  • Muutosten aika, Stephanie Gertier, ISBN 951-584-566-1, sivu 169, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Drifting
  • Katupojat, Lorenzo Carcaterra, ISBN 951-584-566-1, sivu 289, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Street Boys
  • Matkalla rakkauteen, David Baldacci, ISBN 951-584-566-1, sivu 411, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • The Christmas Train

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#157[muokkaa]

  • Pahaa paossa, Iris Johansen, ISBN 951-584-617-X, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • No One to Trust
  • Siskoni mun, Kristin Hannah, ISBN 951-584-617-X, sivu 133, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Between Sisters
  • Murhaajan käsikirja, William J. Coughlin ja Walter Sorrells, ISBN 951-584-617-X, sivu 273, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Proof of Intent
  • Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Mark Haddon, ISBN 951-584-617-X, sivu 405, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • The Curious Incident of the Dog in the Night-time

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#156[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Imperiumi, Robert Ludlum
    • The Janson Directive
  • Kakkua kanssa, Jeanne Ray
    • Eat Cake
  • Ingrid, Felix Thjissen
    • Ingrid
  • Waterloon asema, Emilyn Grayson
    • Waterloo Station

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#155[muokkaa]

  • Hyönteispoika, Jeffery Deaver
    • The Empty Chair
  • Viimeinen lupaus, Richard Paul Evans
    • The Last Promise
  • Sydänten musiikkia, Roberta Guaspari ja Larkin Warren
    • Music of the Heart
  • Talonvahti, Peter Lovesey
    • The House Sitter

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#154[muokkaa]

  • Tokion varjot, Barry Eisler
    • Rain Fall
  • Kuikan huuto, Barbara Delinsky
    • Lake News
  • Minä en pelkää, Niccolò Ammaniti
    • I'm Not Scared (Io non ho paura)
  • Keskellä kylmää talvea, Julia Spencer-Fleming
    • In the Bleak Midwinter

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2003[muokkaa]

#153[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Naakat, Ken Follett
    • Jackdraws
  • Pudonnut enkeli, Don J. Snyder
    • Fallen Angel
  • Pelastuskausi, Bon Drury
    • The Rescue Season
  • Aikaa sitten aikuisina, Anne Tyler
    • Back When We Were Grownups

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#152[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#151[muokkaa]

  • Pakon edessä, Stephen Leather
    • The Bombmaker
  • Tulisielut, Nicholas Evans
    • The Smoke Jumper
  • Kuolonpeli, Ian Rankin
    • The Falls

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#150[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

140[muokkaa]

#149[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2002[muokkaa]

#148[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#147[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#146[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#145[muokkaa]

  • Niilin noita Robert Chinnok, käännös Leena Nivala, ISBN 951-584-550-5, sivu 7, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Handyman
    • Warlock
  • Talvipäivänseisaus, Victoria Clancy, käännös Kaarle Rauta, ISBN 951-584-550-5, sivu 185, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Winter Solstice
  • Rahan kauppiaat, Phillip Clancy, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-550-5, sivu 339, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • The Marketmaker

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#144[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#143[muokkaa]

  • Leijonan isku, Nelson DeMille, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-539-4, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punertavat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska [84]
    • The Lion's Game
  • Tähtien virta, Nora Roberts, käännös Auli Hurme-Keränen, ISBN 951-584-539-4, sivu 165, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punertavat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska [85]
    • River's End
  • Talo yrttitarhassa, Dorothy Gilman, käännös Mari Harve, ISBN 951-584-539-4, sivu 313, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punertavat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska [86]
    • Thale's Folly
  • Myrsky hyisellä merellä, James Thayer, käännös Pirkko Biström, ISBN 951-584-539-4, sivu 389, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punertavat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska [87]
    • Force 12

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#142[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#141[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2001[muokkaa]

#140[muokkaa]

  • Potilas, Michael Palmer [92]
    • The Patient
  • Tunteiden äänet, Nicholas Sparks [93]
    • The Rescue
  • Huipulle, Matt Dickinson [94]
    • High Risk
  • N niin kuin nuuskija, Sue Grafton [95]
    • N Is for Noose

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

130[muokkaa]

#139[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#138[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Mustalla merkitty, Patricia Cornwell, käännös Pirkko Biström, ISBN 951-584-480-0, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmaat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Black Notice
  • Eddien poika, William Kowalski, käännös Marja Helanen-Ahtola, ISBN 951-584-480-0, sivu 147, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmaat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Eddie's Bastard
  • Hälytystila, John Nichol, käännös Jorma-Veikko Sappinen, ISBN 951-584-480-0, sivu 281, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmaat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Exclusion Zone
  • Mies paikallaan, Linda Nichols, käännös Auli Hurme-Keränen, ISBN 951-584-480-0, sivu 419, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, harmaat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Maury Impriments S. A., Malesherbes, Ranska
    • Handyman

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#137[muokkaa]

  • Valkoinen tappaja, Jack Higgins
    • The White House Connection
  • Julie ja Romeo, Jeanne Ray
    • Julie and Romeo
  • Tapaus Kobra, Richard Preston
    • The Cobra Event
  • Tilaa rakkaudelle, Elizabeth Adler
    • Sooner or Later

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#136[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#135[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

2000[muokkaa]

#134[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#133[muokkaa]

  • Aavikon hiekkaa, Glenn Meade, käännös Jorma-Veikko Sappinen, ISBN 951-584-460-6
    • The Sands of Sakkara
  • Elämä yllättää, Julia-rouva, Ann B. Ross, käännös Marja Helanen-Ahtola, ISBN 951-584-460-6
    • Miss Julia Speaks Her Mind
  • Karu Totuus, David Baldacci, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-460-6
    • The Simple Truth
  • Jotta toiset saisivat elää: Caroline Hebard ja hänen pelastusetsintäkoiransa, käännös Auli Hurme-Keränen, ISBN 951-584-460-6
    • So That Others May Live: Caroline Hebard and Her Search-and-Rescue Dogs

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#132[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Viimeinen lasku, James Thayer, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-459-2
    • Terminal Event
  • Muistojen polku, Nicholas Sparks, käännös Kaarle Rauta, ISBN 951-584-459-2
    • A Walk to Remember
  • Kosto mereltä, Paul Garrison, käännös Pirkko Biström, ISBN 951-584-459-2
    • Fire and Ice
  • Kultakätkö, Robert J. Mrazek, käännnös Pasi Punnonen, ISBN 951-584-459-
    • Stonewall’s Gold

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#131[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#130[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

120[muokkaa]

#129[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Petos, John Grishman, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-408-8
    • Petos, lyhentämätön, WSOY, Helsingin Sanomien kulttuuriosasto [3], Putte Wilhelmsson, 12.9.1999
    • The Street Lawyer, Reader's Digest
  • Tulilintu, Janice Graham, käännös Anna-Maija Viitanen, ISBN 951-584-408-8
    • Tulilintu (lyhentämätön), Janice Graham, käännös Jaana Kapari (Jaana Kapari-Jatta), 1988, Otava, ISBN 951-1-15421-4
  • Firenzen tumma nainen, Nora Roberts, Nora Marshall, käännös Raija Viitanen, ISBN 951-584-408-8
    • Firenzen tumma nainen (lyhentämätön), Nora Roberts, käännös Anna Salo, 1998, Gummerus, ISBN 951-20-5324-1
  • Jäljetön vaellus, James Vance Marshall, käännös Jorma-Veikko Sappinen, ISBN 951-584-408-8
    • White-Out

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1999[muokkaa]

#128[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#127[muokkaa]

  • Kaukolaukaisin, Andy McNab, käännös Jorma-Veikko Seppinen, ISBN 951-584-384-7
    • Remote Control
  • Rakkaus ei katoa, Di Morrissey, käännös Satu Leveelahti, ISBN 951-584-384-7
    • Heart of the Dreaming
  • Kadun hämärässä, Ruth Rendell, käännös Laura Jänisniemi, ISBN 951-584-384-7

The Keys to the Street

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#126[muokkaa]

  • Voittaja, David Baldacci, käännös Pirkko Biström, ISBN 951-584-376-6
    • The Winner
  • Viesti mereltä, Nicholas Sparks, käännös Marja Helanen-Ahtola, ISBN 951-584-376-6
    • Message in a Bottle
  • Arkullatanssija, Jeffery Deaver, käännös Tero Kuosmanen, ISBN 951-584-376-6
    • The Coffin Dancer
  • Sukukokous, Belva Plain, käännös Laura Jänisniemi, ISBN 951-584-376-6
    • Homecoming

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

Teos on tummanpunainen ja "KIRJAVALIOT" on painettu kirjan selän mukaisesti vinoon. Teksti on hopeanvärinen. Painopaikka on Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.

#125 (FN99125) ISBN 951-584-376-6[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#124[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#123[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1998[muokkaa]

#122[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#121[muokkaa]

  • Tuomari, Steve Martini, käännös Jorma-Veikko Sappinen, ISBN 951-584-330-8
    • The Judge
  • Rakkauden vuoksi, Erich Segal, käännös Anuirmeli Sallamo, ISBN 951-584-330-8
    • Only Love
  • Peiliviidakko, Linda Davies, käännös Leena Nivala, ISBN 951-584-330-8
    • Wilderness of Mirrors
  • Vuoren suojissa, Sid Hite, käännös Satu Leveelahti, ISBN 951-584-330-8
    • It’s Nothing to a Mountain

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#120[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kolmas kaksonen, Ken Follett
    • The Third Twin
  • Pohjoista unta (Tie seestyvään aamuun), Juri Rytheu
    • Dream at the Beginning of the Fog (Son v natshale tumana)
  • Vakooja sumusta, Daniel Silve
    • The Unlikely Spy
  • Talo maalla, Gregory Phillips
    • The Little House

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

110[muokkaa]

#119[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#118[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#117[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#116[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1997[muokkaa]

#115[muokkaa]

  • Kätketyn haudan arvoitus, Wilbur Smith, käännös Jorma-Veikko Sappinen, ISBN 951-584-252-2 [126]
    • The Seventh Scroll
  • Syytösten varjo, Richard North Patterson, käännös Laura Jänisniemi, ISBN 951-584-252-2 [127]
    • Eyes of a Child
  • Alaskan valkoinen kulta, Louis Charbonneau, käännös Auli Hurme-Keränen, ISBN 951-584-252-2 [128]
    • White Harvest

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#114[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#113[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#112[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1996[muokkaa]

#111[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Sateentekijä, John Grisham [133]
    • The Rainmaker
  • Jään kahleissa, Dean Koontz [134]
    • Icebound
  • Hiljaiset sillat, Robert James Waller [135]
    • The Bridges of Madison County
  • Hääyö, Gary Devon [136]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#110[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

100[muokkaa]

#109[muokkaa]

  • Kaksi elämää kolme kuolemaa, Mary Higgins Clark [142]
    • I’ll Be Seeing You
  • Himalajan vanki, James Scott & Joanne Robertson [143]
    • Lost in the Himalayas
  • Stephanie, Graham Winston [144]
    • Stephanie
  • Kotiinpaluu, Mary Lide [145]
    • The Homecoming (The Sea Scape)

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#108[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#107[muokkaa]

  • Pahuuden paluu, Robin Cook [150]
    • Acceptable Risk
  • Missä jäljet päättyvät, Werner J. Egli [151]
    • Bis ans Ende der Fährte
  • Uuteen nousuun, John J. Nance [152]
    • Phoenix Rising
  • Harry, Robert Wales [153]
    • Harry

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#106[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Armoa tuntematta, Tom Clancy, ISBN 951-584-183-6, sivu 7, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Without Remorse
  • Lapseni ovat minun., Henry Denker, ISBN 951-584-183-6, sivu 203, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • This Child Is Mine
  • Kultajoet, Janet Edmons, ISBN 951-584-183-6, sivu 343, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Rivers of Gold

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#XXX[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

#105[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1995[muokkaa]

#104[muokkaa]

  • Varkaiden kunnia, Jeffrey Archer [154]
    • Honor Among Thieves
  • Tammenterhojen talvi, Elizabeth Webster [155]
    • The Acorn Winter
  • Älä kerro salaisuuksia, Joy Fielding [156]
    • Tell Me No Secrets
  • Eloonjäänyt, Hans Herlin
    • Der Letzte Mann von der Doggerbank [157]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#103[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#102[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#101[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#100[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kohtalokas hoito, Robin Cook, ISBN 951-9059-92-X, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [170]
    • Fatal Cure
  • Ei kaikki kultaa, Belva Plain, ISBN 951-9059-92-X, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [171]
    • Whispers
  • Vaarallinen omaisuus, Ken Follett, ISBN 951-9059-92-X, kahden muun teoksen kanssa, sidottu, vihreät muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [172]
    • A Dangerous Fortune

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

90[muokkaa]

#99[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1994[muokkaa]

#98[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#97[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1993[muokkaa]

#96[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#95[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#94[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#93[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#92[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#91[muokkaa]

  • Daddy, Loup Durand [196]
    • Daddy
  • Suiston suojatit, Ewan Clarkson [197]
    • The Wake of the Storm
  • Kuolema kutsuu tanssiin, Mary Higgins Clark [198]
    • Loves Music, Loves to Dance
  • Menneisyyden muisto, Hugh Miller [199]
    • Snow on the Wind

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut. BCID: 574-15726962

#90[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

80[muokkaa]

#89[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut. BCID: 169-15726991

#88[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1992[muokkaa]

#87[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Pimeää meren yllä, Ken Follett [211]
    • Night Over Water
  • Lyhyet onnen hetket, Carol Kruckeberg [212]
    • What Was Good About Today
  • Vasama, Dick Francis [213]
    • Longshot
  • Rouva Pollifax Kiinassa, Dorothy Gilman [214]
    • Mrs. Pollifax on the China Station

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#86[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut. BCID: 427-15726955

#85[muokkaa]

  • Kotka on lentänyt, Jack Higgins [219]
    • The Eagle Has Flown
  • Salamanisku, Ann L. McLaughlin [220]
    • Lightning in July
  • Kiina palaa, Eric Clark [221]
    • Chinese Burn
  • Kuka olet, Mandy?, Barbara Nicolae [222]
    • Finders Keepers

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#84[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#83[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#82[muokkaa]

  • Menestyksen hinta, Tom Keene [231]
    • Profit Without Honour
  • Chico, Elizabeth Webster [232]
    • Chico the Small One
  • Törmäyskurssilla, Sam Llewellyn [233]
    • Death Roll

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1991[muokkaa]

#81[muokkaa]

  • Elämän sävel, Marjorie Quarton [234]
    • No Harp Like My Own
  • Räjähdysvaara!, Sloan Wilson [235]
    • The Pacific Interlude
  • Villin maan valtias, Ewan Clarkson [236]
    • King of the Wild
  • Varjojen verkko, Patricia Robinson [237]
    • Something to Hide

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut. BCID: 364-15726978

#80[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Perintö, Dick Francis , käännös Anja Haglund, ISBN 951-9059-60-1, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, tummanpunaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [238]
    • Straight
  • Apinat karkuteillä, Jack Hanna ja John Stravinsky, käännös Marja Helanen-Ahtola, ISBN 951-9059-60-1, sivu 143, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, tummanpunaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [239]
    • Monkeys on the interstate
  • Taivasten valtakunnan avaimet, A. J. Cronin, käännös Pirkko Biström, ISBN 951-9059-60-1, sivu 219, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, tummanpunaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [240]
    • The keys of the kingdom
  • Kojootin jälki, Tony Hillerman, käännös Eero Mänttäri, ISBN 951-9059-60-1, sivu 369, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, tummanpunaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [241]
    • Coyote waits

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

70[muokkaa]

#79[muokkaa]

  • Pahan valta, Robin Cook
    • Harmful Intent
  • Eurooppalaisena Afrikassa, Karen Blixen
    • Out of Africa
  • Sopimus, Patrick Ruell
    • The Long Kill
  • Parantava puu, Jack Galloway
    • The Toothache Tree

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#78[muokkaa]

  • Kylmä satama, Jack Higgins
    • Cold Harbour
  • Kalliovuorten kuningas (Karhu), James Oliver Curwood
    • The Grizzly King (The Bear)
  • Kasvun vuodet, Hugh Miller
    • The District Nurse (This Giving Heart)
  • Kuolema seuraa muotia, Mary Higgins Clark
    • While My Pretty One Sleeps

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#77[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1990[muokkaa]

#76[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#75[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#74[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#73[muokkaa]

  • Hirmumyrskyn kourissa, Max Marlow [246]
    • Her Name Will Be Faith
  • Laakson sydämessä, Nigel Hinton [247]
    • The Heart of the Valley
  • Lastani ette saa, Betty Mahmoody ja William Hoffer [248]
    • Not Without My Daughter
  • Yksinäinen taistelu, C. S. Forester [249]
    • Brown on Resolution

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#72[muokkaa]

  • Pelin päätös, William P. Kennedy [250]
    • Toy Soldiers
  • Eläinlääkärit, Anne Knowles [251]
    • An Ark on the Flood
  • Kultaisen laakson kuningas, Alan Scholefield [252]
    • King of the Golden Valley
  • Vuoren varjossa, Elaine Long [253]
    • Jenny's Mountain

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#71[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#70[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

60[muokkaa]

1989[muokkaa]

#69[muokkaa]

  • Kuoleman kello edistää (Tuomio), Robin Cook, ISBN 951-9059-49-0, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [262]
    • Mortal Fear
  • Anne Frank, suojattini, Miep Gies ja Alison Leslie Gold, ISBN 951-9059-49-0, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [263]
    • Anne Frank Remembered
  • Takaa-ajo syvyyksissä, Mark Joseph, ISBN 951-9059-49-0, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [264]
    • To Kill the Potemkin
  • Gepardit, Alan Caillou, ISBN 951-9059-49-0, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [265]
    • The Cheetahs

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#68[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Lahjomaton sydän, Henry Denker [266]
    • A Gift of Life
  • Kuumaa rahaa, Dick Francis [267]
    • Hot Money
  • Missalonghin naiset, Colleen McCullough [268]
    • The Ladies of Missalonghi
  • Vaarallinen lasti, Robert Byrne [269]
    • Mannequin

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#67[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#66[muokkaa]

  • Niilin valtiatar, Pauline Gedge, ISBN 951-9059-46-6, alkaa sivulta 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [274]
    • Child of the Morning
  • Islannin peli, Desmond Gagley, ISBN 951-9059-46-6, alkaa sivulta 157, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [275]
    • Running Blind
  • Julkisivun takana, Catherine M. Rae, ISBN 951-9059-46-6, alkaa sivulta 291, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [276]
    • Brownstone Facade
  • Uhka mereltä, Richard Martin Stern, ISBN 951-9059-46-6, alkaa sivulta 363, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [277]
    • Uhka mereltä (Tsunami!)

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#65[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1988[muokkaa]

#64[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#63[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#62[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#61[muokkaa]

  • Syvä kuolema, Woods Stuart [285]
    • Deep Lie
  • Keskitysleirivanki A-6171, Ferenc Göndör [286]
    • A-6171. Ett judiskt levnadsöde
  • Peto vaanii, Hjalmar Thesen [287]
    • A Deadly Presence
  • Hopeamiekka, Phyllis A. Whitney [288]
    • Silversword

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#60[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kettujen yö, Jack Higgins
    • Night of the Fox
  • Askel askelelta, Joyce Stranger
    • A Walk in the Dark
  • Kiristäjät, Dick Francis
    • Break In
  • Vaikea valinta, Henry Dencker
    • The Choice

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

50[muokkaa]

1987[muokkaa]

#59[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#58[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#57[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#56[muokkaa]

  • Erehdysten yö, Desmond Bagley, ISBN 951-9059-36-9, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [293]
    • Night of error
  • Ilveskissa, Allan W. Eckert, ISBN 951-9059-36-9, sivu 173, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [294]
    • The crossbreed
  • Kauniita unia, rouva Hunter, Joy Fielding, ISBN 951-9059-36-9, sivu 235, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [295]
    • The Deep End
  • Rouva Pollifax parantolassa, Dorothy Gilman, ISBN 951-9059-36-9, sivu 383, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [296]
    • A Palm for Mrs. Pollifax

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#55[muokkaa]

  • Leijonien laakso, Follett Ken [297]
    • Lie Down with Lions
  • Peijakkaan pesukarhu, Leslie Robert Franklin [298]
    • Ringo, the Robber Raccoon
  • Ensiapuasema, Fried John J. & West John G. [299]
    • Trauma
  • Vallankumouksen lapset, Holman Felice [300]
    • The Wild Children

#54[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1986[muokkaa]

#53[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#52[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#51[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#50[muokkaa]

  • Kovat lääkkeet, Arthur Hailey
    • Strong Medicine
  • Salakuljettajien satama, J. Meade Falkner
    • Moonfleet
  • Lasten piiri, Mary MacCracken
    • A Circle of Children
  • Volgan laulu, Heiner Simon
    • Das Lied der Wolga

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

40[muokkaa]

#49[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1985[muokkaa]

#48[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#47[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#46[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#45[muokkaa]

  • Vaarallinen myötätuuli, Stuart Woods
    • Run Before the Wind
  • Kolme pientä matkalaukkua, Anne Hall Whitt
    • The Suitcases
  • Taistelu auringossa, Christopher Wood
    • A Dove Against Death
  • Meren tytär, Peter Benchley
    • The Girl of the Sea of Cortez

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#?[muokkaa]

  • Tohtori Kocherin vaikea ratkaisu, Jürgen Thorwald, käännös Marja Martin ja Timo Martin, ISBN 951-9079-16-5
    • Dr. Kocher and the stricken heiress
  • Kirurgin oppivuodet, William A. Nolen, käännös Eero Mänttäri, ISBN 951-9079-16-5
    • The making of...(?)
  • ?, Arthur Hailey
  • ?, Ronald J. Glasser
  • ?, Sinclair Lewis

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#44[muokkaa]

  • Lumi vyöryy, Desmond Bagley [309]
    • The Snow Tiger
  • Orvontanssi, Robert Lane [310]
    • A Solitary Dance
  • Brean kansio, Louis Charbonneau [311]
    • The Brea File
  • Rouva Liangin tyttäret, Pearl S. Buck [312]
    • The Three Daughters of Madame Liang

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1984[muokkaa]

#43[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#42[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#41[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#40[muokkaa]

  • Valkoinen hylje, Marie Herbert
    • Winter of the White Seal
  • Kuume, Robin Cook
    • Fever
  • Tuulentavoittelijan morsian, Madeleine Brent
    • Moonraker's Bride
  • Vihollinen syvyydessä, D. A. Rayner
    • The Enemy Below

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

30[muokkaa]

#39[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1983[muokkaa]

#38[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#37[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#36[muokkaa]

  • Aivoleikkaus, Henry Denker, ISBN 951-9059-16-4, 479 sivua kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [337]
    • The Warfield Syndrome
  • Sudet kulkevat salaa, R. D. Lawrence, ISBN 951-9059-16-4, 479 sivua kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [338]
    • Secret Go the Wolves
  • Flanaganin juoksu, Tom McNab, ISBN 951-9059-16-4, 479 sivua kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [339]
    • Flanagan's Run
  • Vastahakoiset, E. R. Braithwaite, ISBN 951-9059-16-4, 479 sivua kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet [340]
    • To Sir, with Love

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#35[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#34[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1982[muokkaa]

#33[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#32[muokkaa]

  • Ystävistäni, hellyydellä, James Herriott, ISBN 951-9059-12-1, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • The Lord God Made Them All
  • Lento 202 Miamiin, Robert P. Davis, ISBN 951-9059-12-1, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Control Tower
  • Hauska päivä, Isaac Bashevis Singer, ISBN 951-9059-12-1, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • A Day of Pleasure
  • Aavekettu, James Houston, ISBN 951-9059-12-1, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, vaaleanruskeat muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Ghost Fox

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#31[muokkaa]

  • Sokkoleikki, Arthur Hailey, käännös Marja Martin ja Timo Martin, ISBN 951-9059-11-3
    • Overload
  • Sakkitarina, Stefan Zweig, käännös Aino Oksala, tarkastanut Paula Karlsson, ISBN 951-9059-11-3
    • Schachtnovelle
  • Caterina, kalastajan tytär, Madeleine Brent, käännös Pirkko Mikkola, ISBN 951-9059-11-3
    • Tregaron's daughter
  • Erämaaluolan vangit, Gabrielle Lord, käännös Tuula Hulkkonen, ISBN 951-9059-11-3
    • Fortress

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#30[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

20[muokkaa]

#29[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1981[muokkaa]

#28[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#27[muokkaa]

  • Bel Ria, Sheila Burnford, ISBN 951-9059-07-05
    • Bel Ria
  • Kauriinkivi, Madeleine Brent, ISBN 951-9059-07-05
    • The Capricorn Stone
  • Kylmä meri, Edward L. Beach, ISBN 951-9059-07-05
    • Cold Is the Sea
  • Elämä edessäni, Alan Marshall, ISBN 951-9059-07-05
    • I Can Jump Puddles

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#26[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

  • Suomen maakuntakirjastot [6] Frank-monihaku

#25[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

  • Suomen maakuntakirjastot [7] Frank-monihaku

#24[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

  • Suomen maakuntakirjastot [8] Frank-monihaku

1980[muokkaa]

#23[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

  • Suomen maakuntakirjastot [9] Frank-monihaku

#22[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Paholaisen ruletti, Frederick Forsyth
    • The Devil's Alternativ
  • Prinsessa, Gunnar Mattsson
    • Prinsessan
  • Käärme, John Godey
    • The Snake

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#21[muokkaa]

  • Mengelen pojat, Ira Levin
    • The Boys from Brazil
  • Luottamustehtävä, Nevil Shute
    • Trustee from the Toolroom
  • Suden sukua, R. D. Lawrence
    • The North Runner
  • Nuorallatanssi, Dorothy Gilman
    • The Tightrope Walker

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#20[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kullanmuru, Mary MacCracken
    • Lovey
  • Neulansilmä, Ken Follett
    • Eye of the Needle
  • Valkoinen demoni, Madeleine Brent
    • Merlin's Keep
  • Kongon Kitabu, Jean-Pierre Hallet ja Alex Pelle
    • Congo Kitabu

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

10[muokkaa]

#19[muokkaa]

  • Meren raivo, Wilbur Smith
    • Hungry As the Sea
  • Tisha — erämaakoulun opettajatar, Robert Specht
    • Tisha
  • Lento Landfalliin, G. M. Gaskin
    • Flight to Landfall
  • Jehu, Lillian Beckwith
    • The Spuddy

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1979[muokkaa]

#18[muokkaa]

  • Kiitorata, Arthur Hailey
    • Airport
  • Riikinkukkolinna, Victoria Holt
    • The Pride of the Peacock
  • Summercomben mäyrät, Ewan Clarkson
    • The Badgers of Summercombe
  • Keskusaseman vangit, Mary Higgins Clark
    • A Stranger Is Watching

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#17[muokkaa]

  • Älä tunnusta ikinä, poika, Joseph Joffo
    • Un sac de billes
  • Taistelu praktiikasta, Alan E. Nourse
    • The Practice
  • Tuulta aamunkoitteessa, James Vance Marshall
    • The Wind at Morning
  • Emma ja minä, Sheila Hocken
    • Emma and I

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#16[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

  • Suomen maakuntakirjastot [10] Frank-monihaku
  • BCID: 893-15726998

1978[muokkaa]

#15[muokkaa]

  • Lumen vangit, Richard Martin Stern [360]
    • Snowbound Six
  • Sairaala, Arthur Hailey [361]
    • The Final Diagnosis
  • Tavoittele tuulta, E. V. Thomson [362]
    • Chase the Wind
  • Oma eläintarhamme, Earl Hammond ja Levy Elizabeth Liz [363]
    • Elephants in the Living Room, Bears in the Canoe

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#14[muokkaa]

  • Tappajahain paluu, Hank Searls
    • Jaws 2
  • Kaukainen kesä, Sarah Patterson
    • The Distant Summer
  • Viisisataa elefanttia, Iain Douglas Hamilton ja Oria Douglas-Hamilton
    • Among the Elephants
  • Kivinen härkä, Phyllis A. Whitney
    • The Stone Bull

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#13[muokkaa]

  • Lento yössä, Arthur Hailey ja John Castle [364]
    • Flight Into Danger
  • Kirsten, Catherine Marchant [365]
    • The Slow Awakening
  • Lohikäärme, Alfred Koppel [366]
    • The Dragon
  • Urkuharmoni, Glendon Swarthoat [367]
    • The Melodeon

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#12[muokkaa]

  • Timantinetsijät, Wilbur Smith [368]
    • The Diamond Hunters
  • Haukan varjo, Ewan Clarkson [369]
    • The Shadow of the Falcon
  • Tohtori Scofieldin diagnoosi, Henry Denker [370]
    • The Scofield Diagnosis
  • Ratsumiehet, Joseph Kessel [371]
    • Les cavaliers

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#11[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Kaksintaistelu Atlantilla, Douglas Reeman
    • Rendezvous - South Atlantic
  • J.K. Kuuntelisit kerran, Eleanor Craig
    • P.S. Your Not Listening
  • Anna ja hänen orkesterinsa, Joseph Joffo
    • Anna et son orchèstre
  • Kuoleman kehykset, Dick Francis
    • In the Frame

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#10[muokkaa]

  • Veljeni John Willie, Catherine Cookson, ISBN 951-9078-43-6, sivu 7, neljän muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Our John Willie
  • Sukellusvene on uponnut!, David Lavellee, ISBN 951-9078-43-6, sivu 83, neljän muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Event 1000
  • Viisi mustaa kanaa, Nevil Shute, ISBN 951-9078-43-6, sivu 207, neljän muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • A town like Alice
  • Joutsenten aika, Budd Schulberg, ISBN 951-9078-43-6, sivu 341, neljän muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Swan Watch
  • Samat kasvot peilissä, Judith Guest, ISBN 951-9078-43-6, sivu 381, neljän muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Ordinary People

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

00[muokkaa]

1977[muokkaa]

#9[muokkaa]

  • Myrskyvaroitus, Jack Higgins, ISBN 951-9078-42-8, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [372]
    • Storm Warning
  • Kaukaisen saaren valtias, Victoria Holt, ISBN 951-9078-42-8, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [373]
    • Lord of the Far Island
  • Nunaga – Kymmenen vuotta eskimoiden parissa, Duncan Pryde, ISBN 951-9078-42-8, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [374]
    • Nunaga, Ten Years of Eskimo Life
  • Terrorin vuosi, Morris West, ISBN 951-9078-42-8, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu [375]
    • Harlequin

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#8[muokkaa]

  • Lentokapteeni, Robert B. Davis
    • The Pilot
  • Kulkuri ja olkihattuinen tyttö, D'Arcy Niland
    • The Shiralee
  • R – salainen asiakirja, Irving Wallace
    • The R Document
  • Luojan luomat ystäväni, James Herriott
    • All Things Bright and Beautiful

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#7[muokkaa]

  • Hänen majesteettinsa kuningatar, Robert Lacey, ISBN 951-9078-37-1, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Majesty - Elizabeth II and the House of Windsor
  • Lääkäri syytettynä, Henry Denker, ISBN 951-9078-37-1, sivu 110, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • The Physicians
  • Ministeri tappolistalla, Gerald Seymor, ISBN 951-9078-37-1, sivu 243, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • Harry's Game
  • He tulivat jäädäkseen, Majorie Margolies ja Ruth Gruber, ISBN 951-9078-37-1, sivu 365, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, punaiset muovipäällysteiset kannet, painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu
    • They Came to Stay

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#6[muokkaa]

  • Sairaalan panttivangit, Gerald Green
    • The Hostage Heart
  • Ashleyn kissat, Mary Stewart
    • Touch Not the Cat
  • Pimeydessä, Roger Burgeon
    • Arthur de la nuit
  • Leijona tulee illalla, Alan Scholefield
    • Lion in the Evening

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#5[muokkaa]

  • Tyttö ja kartanonherra, Catherine Cookson
    • The Dwelling Place
  • Tulinen tie, Wilbur Smith
    • Eagle in the Sky
  • Villihanhi, Mel Ellis
    • Wild Goose, Brother Goose
  • Leijona tulee illalla, Alan Scholefield
    • Lion in the Evening

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#4[muokkaa]

  • Kaikenkarvaiset ystäväni, James Herriott
    • All Creatures Great and Small
  • Marraskuun painajainen (Missä lapset ovat?), Mary Higgins Clark
    • Where are the Children?
  • Baskeri, Hans Blickensdörfer
    • Die Baskenmütze

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1976[muokkaa]

#3[muokkaa]

  • Peitenimi Salamanteri, Morris West
    • The Salamander
  • Nikolai ja Aleksandra, Robert K. Massie
    • Nicholas and Alexandra
  • Karkulaiset, Victor Canning
    • The Runaways
  • Kaksintaistelu lumessa, Hans Meissner
    • Alatna

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

1975[muokkaa]

#2[muokkaa]

  • Torni, Richard Martin Stern
    • The Tower
  • Desirée, Annemarie Selinko
    • Desirée
  • Harmaahylkeen tarina, Ewan Clarkson
    • Halic: The Story of a Gray Seal
  • Rouva Pollifax yllättää, Dorothy Gilman
    • The Unexpected Mrs. Pollifax

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

#1[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
Wikipedia
Wikipedia
Wikipediassa on artikkeli aiheesta:
  • Muuttohaukka, Catherine Gaskin, ISBN 951-9078-22-3, sivu 7, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, muovipäällysteiset kannet, painopaikka Sanomapaino, Helsinki [376]
    • A Falcon for a Queen
  • Odessan miehet, Frederick Forsyth, ISBN 951-9078-22-3, sivu 133, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, muovipäällysteiset kannet, painopaikka Sanomapaino, Helsinki [377]
    • The Odessa File, Reader's Digest Condensed Book, Volume 92 - #1 1973
    • The Odessa File, Bantam Books, ISBN 0553271989 1993
  • Poika, joka keksi kuplapistoolin, Paul Gallico, ISBN 951-9078-22-3, ISBN 951-9078-22-3, sivu 285, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, muovipäällysteiset kannet, painopaikka Sanomapaino, Helsinki [378]
    • The Boy Who Invented the Bubble Gun
  • Huhtikuun myrsky, Larry Forrester, ISBN 951-9078-22-3, sivu 383, kolmen muun teoksen kanssa, sidottu, muovipäällysteiset kannet, painopaikka Sanomapaino, Helsinki [379]
    • Battle of the April Storm

Saatavuus[muokkaa]

Teoksen suomenkielinen painos on loppunut.

Saatavuus[muokkaa]

  • Suomen maakuntakirjastot [11] Frank-monihaku,

Saatavuus[muokkaa]

  • [12] Frank-monihaku (Suomen maakuntakirjastot, valinta Kaikki), hakuavaimeksi parhaiten ISBN-numero sille kuuluvaan kenttään
  • [13] Frank-monihaku (Kaikki kirjastot, valinta haluttu yksittäinen kirjasto tai kunnankirjastojen yhteistyöalueen kaikki kirjastot)
  • [14] Huuto.net
  • [15] Keltainen Pörssi: Kirjat ja opintomateriaalit

Loppuneita suomenkielisiä painoksia on saatavissa runsaasti käytettyinä hintojen vaihdellessa iästä ja kunnosta riippuen 0,5 €:sta 3,0 €:oon lisättynä postituskuluilla. Käyttämättömien Kirjavaliot-sarjaan kuuluvien kirjojen hinta voi olla runsaat 20 euroa.

Kaikkiaan 183 kirjasta on edelleen saatavissa yhdeksää painosta: #165, #167, #168, #170, #173, #180, #181, #182 ja #183 .

  1. Ayk 20220510
  2. Ayk 20220510
  3. Ayk 20220510
  4. Ayk 20220510
  5. Ayk 20220510
  6. Ayk 20220510
  7. Ayk 20220510
  8. Ayk 20220510
  9. Ayk 20220510
  10. Ayk 20220510
  11. Ayk 20220510
  12. Ayk 20220510
  13. Ayk 20220510
  14. Ayk 20220510
  15. Ayk 20220510
  16. Ayk 20220510
  17. Ayk 20220510
  18. Ayk 20220510
  19. Ayk 20220510
  20. Ayk 20220510
  21. Ayk 20220510
  22. Ayk 20220510
  23. Ayk 20220510
  24. Ayk 20220510
  25. Ayk 20220510
  26. Ayk 20220510
  27. Ayk 20220510
  28. Ayk 20220510
  29. Ayk 20220510
  30. Ayk 20220510
  31. Ayk 20220510
  32. Ayk 20220510
  33. Ayk 20220510
  34. Ayk 20220510
  35. Ayk 20220510
  36. Ayk 20220510
  37. https://vaari.finna.fi/Record/vaari.1881316#tocz
  38. Ayk 20220510
  39. Ayk 20220510
  40. Ayk 20220510
  41. Ayk 20220510
  42. Ayk 20220510
  43. Ayk 20220510
  44. Ayk 20190406
  45. Ayk 20190406
  46. Ayk 20190406
  47. Ayk 20190406
  48. etk 20190407
  49. etk 20190407
  50. etk 20190407
  51. etk 20190407
  52. etk 20190407
  53. Ayk 20190406
  54. Ayk 20190406
  55. Ayk 20190406
  56. Ayk 20190406
  57. Ayk 20190406
  58. Ayk 20190406
  59. Ayk 20190406
  60. Ayk 20190406
  61. Ayk 20190406
  62. Ayk 20190406
  63. Ayk 20190406
  64. Ayk 20190406
  65. Ayk 20190406
  66. Ayk 20190406
  67. Ayk 20190406
  68. Ayk 20190406
  69. Ayk 20190406
  70. Ayk 20190406
  71. Ayk 20190406
  72. Ayk 20190406
  73. Ayk 20190406
  74. Ayk 20190406
  75. Ayk 20190406
  76. Ayk 20190406
  77. Ayk 20190406
  78. Ayk 20190406
  79. Ayk 20190406
  80. Ayk 20190406
  81. Ayk 20190406
  82. Ayk 20190406
  83. Ayk 20190406
  84. Ayk 20190406
  85. Ayk 20190406
  86. Ayk 20190406
  87. Ayk 20190406
  88. Ayk 20190406
  89. Ayk 20190406
  90. Ayk 20190406
  91. Ayk 20190406
  92. Ayk 20190406
  93. Ayk 20190406
  94. Ayk 20190406
  95. Ayk 20190406
  96. Ayk 20190406
  97. Ayk 20190406
  98. Ayk 20190406
  99. Ayk 20190406
  100. Ayk 20190406
  101. Ayk 20190406
  102. Ayk 20190406
  103. Ayk 20190406
  104. Ayk 20190406
  105. Ayk 20190406
  106. Ayk 20190406
  107. Ayk 20190406
  108. Ayk 20190406
  109. Ayk 20190406
  110. Ayk 20190406
  111. Ayk 20190406
  112. Ayk 20190406
  113. Ayk 20190406
  114. Ayk 20190406
  115. Ayk 20190406
  116. Ayk 20190406
  117. Ayk 20190406
  118. Ayk 20190406
  119. Ayk 20190406
  120. Ayk 20190406
  121. Ayk 20190406
  122. etk 20190407
  123. etk 20190407
  124. etk 20190407
  125. etk 20190407
  126. Ayk 20190406
  127. Ayk 20190406
  128. Ayk 20190406
  129. Ayk 20190406
  130. Ayk 20190406
  131. Ayk 20190406
  132. Ayk 20190406
  133. Ayk 20190406
  134. Ayk 20190406
  135. Ayk 20190406
  136. Ayk 20190406
  137. Ayk 20190406
  138. Ayk 20190406
  139. Ayk 20190406
  140. Ayk 20190406
  141. Ayk 20190406
  142. Ayk 20190406
  143. Ayk 20190406
  144. Ayk 20190406
  145. Ayk 20190406
  146. Ayk 20190406
  147. Ayk 20190406
  148. Ayk 20190406
  149. Ayk 20190406
  150. etk 20190407
  151. etk 20190407
  152. etk 20190407
  153. etk 20190407
  154. Ayk 20190406
  155. Ayk 20190406
  156. Ayk 20190406
  157. Ayk 20190406
  158. Ayk 20190406
  159. Ayk 20190406
  160. Ayk 20190406
  161. Ayk 20190406
  162. etk 20190407
  163. etk 20190407
  164. etk 20190407
  165. etk 20190407
  166. Ayk 20190406
  167. Ayk 20190406
  168. Ayk 20190406
  169. Ayk 20190406
  170. Ayk 20190406
  171. Ayk 20190406
  172. Ayk 20190406
  173. Ayk 20190406
  174. Ayk 20190406
  175. Ayk 20190406
  176. Ayk 20190406
  177. Ayk 20190406
  178. Ayk 20190406
  179. Ayk 20190406
  180. Ayk 20190406
  181. Ayk 20190406
  182. Ayk 20190406
  183. Ayk 20190406
  184. Ayk 20190406
  185. Ayk 20190406
  186. Ayk 20190406
  187. Ayk 20190406
  188. Ayk 20190406
  189. Ayk 20190406
  190. Ayk 20190406
  191. Ayk 20190406
  192. Ayk 20190406
  193. Ayk 20190406
  194. Ayk 20190406
  195. Ayk 20190406
  196. Ayk 20190406
  197. Ayk 20190406
  198. Ayk 20190406
  199. Ayk 20190406
  200. Ayk 20190406
  201. Ayk 20190406
  202. Ayk 20190406
  203. Ayk 20190406
  204. Ayk 20190406
  205. Ayk 20190406
  206. Ayk 20190406
  207. Ayk 20190406
  208. Ayk 20190406
  209. Ayk 20190406
  210. Ayk 20190406
  211. Ayk 20190406
  212. Ayk 20190406
  213. Ayk 20190406
  214. Ayk 20190406
  215. Ayk 20190406
  216. Ayk 20190406
  217. Ayk 20190406
  218. Ayk 20190406
  219. Ayk 20190406
  220. Ayk 20190406
  221. Ayk 20190406
  222. Ayk 20190406
  223. Ayk 20190406
  224. Ayk 20190406
  225. Ayk 20190406
  226. Ayk 20190406
  227. Ayk 20190406
  228. Ayk 20190406
  229. Ayk 20190406
  230. Ayk 20190406
  231. Ayk 20190406
  232. Ayk 20190406
  233. Ayk 20190406
  234. Ayk 20190406
  235. Ayk 20190406
  236. Ayk 20190406
  237. Ayk 20190406
  238. Ayk 20190406
  239. Ayk 20190406
  240. Ayk 20190406
  241. Ayk 20190406
  242. Ayk 20190406
  243. Ayk 20190406
  244. Ayk 20190406
  245. Ayk 20190406
  246. Ayk 20190406
  247. Ayk 20190406
  248. Ayk 20190406
  249. Ayk 20190406
  250. Ayk 20190406
  251. Ayk 20190406
  252. Ayk 20190406
  253. Ayk 20190406
  254. Ayk 20190406
  255. Ayk 20190406
  256. Ayk 20190406
  257. Ayk 20190406
  258. Ayk 20190406
  259. Ayk 20190406
  260. Ayk 20190406
  261. Ayk 20190406
  262. Ayk 20190406
  263. Ayk 20190406
  264. Ayk 20190406
  265. Ayk 20190406
  266. Ayk 20190406
  267. Ayk 20190406
  268. Ayk 20190406
  269. Ayk 20190406
  270. Ayk 20190406
  271. Ayk 20190406
  272. Ayk 20190406
  273. Ayk 20190406
  274. Ayk 20190406
  275. Ayk 20190406
  276. Ayk 20190406
  277. Ayk 20190406
  278. etk 20190407
  279. etk 20190407
  280. etk 20190407
  281. Ayk 20190406
  282. Ayk 20190406
  283. Ayk 20190406
  284. Ayk 20190406
  285. etk 20190407
  286. etk 20190407
  287. etk 20190407
  288. etk 20190407
  289. Ayk 20190406
  290. Ayk 20190406
  291. Ayk 20190406
  292. Ayk 20190406
  293. Ayk 20190406
  294. Ayk 20190406
  295. Ayk 20190406
  296. Ayk 20190406
  297. Ayk 20190406
  298. Ayk 20190406
  299. Ayk 20190406
  300. Ayk 20190406
  301. Ayk 20190406
  302. Ayk 20190406
  303. Ayk 20190406
  304. Ayk 20190406
  305. Ayk 20190406
  306. Ayk 20190406
  307. Ayk 20190406
  308. Ayk 20190406
  309. Ayk 20190406
  310. Ayk 20190406
  311. Ayk 20190406
  312. Ayk 20190406
  313. Ayk 20190406
  314. Ayk 20190406
  315. Ayk 20190406
  316. Ayk 20190406
  317. Ayk 20190406
  318. Ayk 20190406
  319. Ayk 20190406
  320. Ayk 20190406
  321. Ayk 20190406
  322. Ayk 20190406
  323. Ayk 20190406
  324. Ayk 20190406
  325. Ayk 20190406
  326. Ayk 20190406
  327. Ayk 20190406
  328. Ayk 20190406
  329. etk 20190407
  330. etk 20190407
  331. etk 20190407
  332. etk 20190407
  333. etk 20190407
  334. etk 20190407
  335. etk 20190407
  336. etk 20190407
  337. Ayk 20190406
  338. Ayk 20190406
  339. Ayk 20190406
  340. Ayk 20190406
  341. Ayk 20190406
  342. Ayk 20190406
  343. Ayk 20190406
  344. Ayk 20190406
  345. etk 20190407
  346. etk 20190407
  347. etk 20190407
  348. etk 20190407
  349. etk 20190407
  350. etk 20190407
  351. etk 20190407
  352. Ayk 20190406
  353. Ayk 20190406
  354. Ayk 20190406
  355. Ayk 20190406
  356. Ayk 20190406
  357. Ayk 20190406
  358. Ayk 20190406
  359. Ayk 20190406
  360. Ayk 20190406
  361. Ayk 20190406
  362. Ayk 20190406
  363. Ayk 20190406
  364. Ayk 20190406
  365. Ayk 20190406
  366. Ayk 20190406
  367. Ayk 20190406
  368. etk 20190407
  369. etk 20190407
  370. etk 20190407
  371. etk 20190407
  372. Ayk 20190406
  373. Ayk 20190406
  374. Ayk 20190406
  375. Ayk 20190406
  376. Ayk 20190406
  377. Ayk 20190406
  378. Ayk 20190406
  379. Ayk 20190406