Vallankumous (Pärssinen)
| Vallankumous. Kirjoittanut Ferdinand Freiligrath |
| Suom. Hilja Pärssinen. |
- Vaikk’ kimppuun kesyttömän sen te pyöveleinne hyökkäätte.
- Ja joskin surmaks’ vangitun laaditte kenttätuomionne,
- hautaatte alle kumpuen, tuon jonne neito hiljaa vei
- kukkia aamunkoitossa, niin sittenkään: hän kuole ei.
- Vaikk’ yltä otsan ylevän raastatte uljaat kiharat
- ja joskin tovereiksensa ristitte varkaat, murhaajat,
- ja vaikka vankimekossa, ruokanaan hernepuuro vain
- hän kehrää villaa, rohdinta, niin tietkää: vapaa on hän ain.
- Vaikk’ ajoteuraan tavalla te vaanitte, ja pakoillen
- luo vieraan lieden värjyy hän ja tuhkaan istuu vaieten.
- Ja joskin haavat jaloistaan ne huuhtoo vieraan virran vuo,
- niin koskaan eipä harppuaan, ripustaa pajuihin hän suo.
- Ah ei, sen eteensä hän vie ja iskee kieliin uhmaten.
- Maanpaon, hirttolavojen ylitse nauru ilkaillen
- soi pilkkaa, josta hämmästyin te tuoleiltanne ryntäätte
- ja sydämmenne pelkuri ja viekas – jopa syttyy se.
- Ei valitusta, itkua soi laulu vuoksi uhrien.
- Ei myöskään ivaa taistolle, mi tappion toi toistaisen.
- Kerjäläis-operata ei, mi kömpelösti näyttelee
- Koinsyömää näädännahkaanne[1] ja purppuraa, mi murenee.
- Ah, ei se mitä laulaa hän oo tuska eikä alennus,
- vaan voitto: riemulaulelo ja uuden ajan sarastus.
- Ja säihkyen hän ennustaa: ei etähällä vastaisuus
- niin totta se kuin olen mä ain jumalanne iki-uus.
- Mä elän, elän ainiaan, edellä kansain vaellan
- ja päälle päiden, niskojen ja kruunujenkin astahdan
- mä vapahtaja, kostaja, tuomari. Kädet voimakkaat
- ma nostan. Miekat paljastuu ja vapauttaa kansat, maat.
- Vain vankilassa näitte mun ja kuopattuna hautahan
- tai pakolaisen okaista ja kurjaa tietä astuvan.
- Te houkat, enkö asusta mä siellä, minne valtanne
- ei kanna. Joka otsassa ja sydämess’ on maja se.
- Kas kukin pää, mi pohtiva ja luja on ja uskalias
- ja kukin sydän sykkivä, mi tunteissaan on riehakas
- on majani. Ja pajat nuo ja töllit, joissa kamppaillaan.
- Olenhan suuri ihmisyys, mi vapauttaan kaihoo vaan.
- Siks’ elän yhä, alati ja kansain eessä vaellan
- ja päälle päiden, niskojen ja kruunujenkin astahdan.
- Se historian sääntö on, siks’ en mä kersku uhmaillen.
- Käy päivä kuumaks – suloisa ois vilpas leyhke lehtojen.
- ↑ Hallitsijat käyttävät näädännahkaista vaippaa.
Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.