Vallankumous (Uskela)
Ulkoasu
Vallankumous. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
- Se yllättää kuin hirmumyrsky. Jyskyin
- jo yhteiskunta järkkyy, järisee,
- sen vankat perustukset tärisee
- ja tukipylväät kukistuvat ryskyin.
- Sen pohjavoimat saivat sortumaan,
- on siitä kohta raunioita vaan.
- Kun päivä laskiessaan painuu mereen
- ja taivaanrannan valtaa valollaan
- kuin tahtois pilvet polttaa palollaan
- ja itse peittyisi ja peittäis vereen
- maan, taivahan, niin silloin nähdä voi,
- ett’ ennenpitkää myrskyn pauhu soi.
- Näin tulee vallankumous. Kun hätä
- on suurin, kaikki toivo rauennut,
- kurjuuden kuilu eteen auennut,
- se puhkee esiin, myllertää – ja mätä
- perustus yhteiskunnan kukistuu
- kuin myrskyn murskaamana ontto puu.
- On myöskin vallankumous kuin kevät:
- jäät, lumet sulaa maahan lokaiseen,
- saa lehti ruusunoksaan okaiseen,
- inehmot itkevät ja hymyilevät.
- Se tuskia ja turmiota tuo,
- vaan myöskin uutta elämää se luo.
- Se rajuilman puhdistavan nostaa
- ja uudet toiveet tuopi rintahan,
- sen kautta kalliisehen hintahan
- onnensa kansa kärsinyt saa ostaa. –
- Se kärsimyksen maljan pohjaan joi,
- nyt sille sopusoinnun sävel soi.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.