Valo ja varjo
| Valo ja varjo Kirjoittanut Saima Harmaja |
- En, kammiooni kahlittuna, voi
- kynääni purppuraan ja kultaan kastaa.
- Ei aavain pauhu unelmiini vastaa,
- maan lehtiholvit mulle huminoi.
- On huoneessani rauha kalvakkain,
- ei siellä ruusukaan suo täyttä tultaan,
- ja niinkuin kukka, vajoava multaan,
- jäsenin kuihtuvin sen asujain.
- Siks mitä piirtää kynä uupuneen,
- maan värihehkusta ken säteen sai vaan
- ja jolta suljettu on loisto taivaan?
- – Se uraa aukoo hämyyn ikuiseen.
- Maan jäljettömän pintaa kartoittain
- se näkymättömästä etsii teitä,
- jo löydettyjä, jälleen häipyneitä,
- ja sille puhuu valo, varjo vain.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.