Valtionarkiston esittely sen rakennuksen valmistuttua Helsingin Rauhankadulle vuonna 1890

Suomen Waltioarkisto

Valtionarkiston toimitalo Helsingissä vuonna 1890

Suomen waltioarkiston äskettäin walmistunut talo Helsingissä, Suomen pankin ja säätyhuoneen läheisyydessä, on epäilemättä kauniimpia rakennuksia maassamme. Sen rakennustapa on yksinkertaista, mutta erinomaisen suhteellista ja arwokasta.

Mitä waltioarkisto tekee noin komealla, kallisarwoisella rakennuksella? Ja mitä on waltioarkisto?

Kuin Ruotsi w. 1809 Haminan rauhakirjan kautta luowutti Suomen Wenäjälle, annettiin siinä Suomelle oikeus Ruotsin arkistoista ja wirastoista ottaa kaikki ne sekä yleiset että yksityiset asiakirjat, jotka koskiwat Suomea. Tämän johdosta w. 1810 Suomen silloinen kenraalikuwernööri ryhtyi toteuttamaan tätä rauhakirjan määräystä ja laittoi wiisimiehisen toimikunnan Tukholmaan ottamaan wastaan Suomea koskewia asiakirjoja. Se, mitä silloin saatiin, asetettiin Turkuun, akatemian taloon. W. 1819 arkisto muutettiin Helsinkiin, jossa se wiime aikoina on säilytetty senaatin rakennuksessa, aiwan ahtaissa, osaksi pimeissä sekä kylmissä huoneissa.

Arkisto sisältää käsinkirjoitettuja asiakirjoja keskiajalta meidän aikoihimme saakka. Pääasiallisesti ne owat kruunun tilikirjoja, tuomiokirjoja sekä wirastojen asiakirjoja ja kirje-waihtoa. Warhaisemmilta ajoilta olewilla asiakirjoilla tietysti ei ole muuta, kuin historiallinen merkitys, waikka sitäkään ei meillä enää kukaan woi pitää wähäisenä. Mutta myöhäisemmillä on sitä paitse suuri käytännöllinenkin merkityksensä, sillä niistä saadaan wielä usein tärkeitä tietoja ja selityksiä moniin asioihin. Kun esim. riidellään jonkun maapaikan omistusoikeudesta ja sen paikkakunnalla olewat asiakirjat owat tulipalon tahi muun kautta häwinneet, niin löytyy useinkin waltioarkistossa toisinto tahi alkuperäinen asiakirja, joka woi asian tyydyttäwästi ratkaista. Tämmösten asiain wuoksi tarwitsewat siis sekä senaatti että wirastot ja yksityisetkin alituisesti arkistoa.

Rakennuksen, jolla on tarkoituksena säilyttää tulenarkoja papereita sekä hankkia mukawaa tilaisuutta näitten tutkimiseen, täytyy olla aiwan erityisesti sisustettuna ja kokoonpantuna. Sen tulee mahdollisimman pienelle alalle koettaa saada mahtumaan niin paljon kirjoja kuin mahdollista. (Nykyjään lienee täytettyjen hyllyjen yhteenlaskettu pituus waltioarkistossamme jo 13,000 jalkaa). Mutta samalla tulee näitten olla hywin mukawasti käsille saatawina. Ja waloa tulee rakennukseen saada niin paljon kuin mahdollista ja lämpöä niin tulelta waarattomassa muodossa kuin mahdollista.

Se pää-osa rakennusta, jossa enimmät asiakirjat säilytetään, onkin aiwan omituisesti sisustettu. Waikka itse rakennuksessa ei ole kuin kaksi kerrosta, on tämä osa jaettu neljään 2,5 metrin korkuiseen kerrokseen, niin että hyllyiltä kirjoja ottaessa ei tarwita tikapuita. Ja wälttääkseen tulenwaaraa sekä edistääkseen walon lewenemistä owat kaikki laattiat tehdyt hienoista rautakiskoista, jotka owat kaukana toisistaan, mutta kumminkin niin, että niiden päällä ei ole waikea käwellä. Näin woipi siis katsoa läpi koko rakennuksen, waikka se onkin jaettu useaan kerrokseen.

Rakennuksen ikkunat owat werrattain isot ja tiheään asetetut, niinkuin kuwasta näkyy.

Mutta kun tulenwaara uhkaa, woi niitten eteen helposti laskea teräslewyistä tehdyt suojat. Lämmitys tulee tapahtumaan röörien läpi kulkewan kuumennetun weden kautta. Tätä kuumennetaan rakennuksen alla olewassa wuoreen poratussa, holwatussa kellarissa.

Rakennustyötä on tehty neljän wuoden kuluessa arkitehti G. Nyströmin johdolla ja wiime kesänä saatiin se walmiiksi. Se tuli maksamaan kaikkiaan 800,000 markkaa. Marraskuussa muutettiin Waltioarkisto, muistojemme rikkahin säiliö, uuteen, suureen, waloisaan, lämpimään kotiinsa. Käyköön niiden tutkiminenkin samanlaista tulewaisuutta kohti.

H. G.

Lähde: Kansanvalistusseuran kalenteri 1891, s. 118-120.