Valtionrautateiden kontrollikonttorin lausunto arvojärjestysehdotuksesta

Wikiaineistosta


Jäljennös.


P. M.


Valtionrautateiden Kontrollikonttori.


  Sen johdosta, että valtion virat on määrätty järjestettäväksi todellisia vaatimuksia vastaavalle kannalle, katsomme oikeudeksemme ja velvollisuudeksemme lyhyesti esittää seuraavaa Valtionrautateiden Kontrollikonttorin tärkeimmistä viroista: Esimiehen ja ensimäisen kontrollöörin virat luvultaan kuusi.

Ei minkään muun Suomessa olevan valtionviran kontrollilaitosta voida verrata Valtionrautateiden Kontrollikonttoriin, sillä jälkimäinen vastaa työn paljouteen ja tarkastettavaan tuloutukseen nähden milteipä Valtion kaikkia muita kontrollilaitoksia yhteensä.

Siitä huolimatta on Valtionrautateiden kontrollikonttorin viroille ja varsinkin ensimäisen kontrollöörin viralle annettu kovin vaatimaton sija moniin muihin vähemmin tärkeihin virkoihin nähden. Syynä siihen ei kuitenkaan liene kuitenkaan ollut tarkoitus tahallisesti asettaa tärkeää Kontrollikonttori epäedulliseen asemaan, vaan se, että palkka- y.m.s. komiteoihin ei ole milloinkaan otettu jäseniksi ketään, joka asiantuntemuksellaan olisi voinut edustaa Kontrollikonttoria, johon kuuluu 6 osaksi hyvinkin suurta osastoa tahi oikeammin eri konttoria, kaavavarasto pilettipainoineen (joka Ruotsissa on eri konttori), 7 matkakontrollööriä ja noin 200 tarkastelijaa.

Eipä siinä kyllin, että Kontrollikonttorin ylimmät virat olisi edes pysytetty entisillä arvoasteillaan muihin virkoihin verraten, vaan käsittämättömistä syistä on ne ylenemisen asemesta päinvastoin alennettu. Niinpä esimerkiksi I:sen kontrollöörin ja I:sen apukamreerin virat olivat ennen samanarvoiset, mutta nyt on edellinen jälkimäistä alempi; notarion virka oli ennen alempi kuin I:sen kontrollöörin virka, mutta nyt on asianlaita päinvastainen; II lk liikennetarkastajan ovat niinikään jonkun verran parempia kuin ensimäisen kontrollöörin virat, vaikka ne eivät edes ole itsenäisiä, vaan ainoastaan I lk liikennetarkastajan lähempiä apulaisia, niinkuin ennen I linjakirjurit. I:set kontrollöörit ovat sitävastoin itsenäisiä osasto-(konttori) päälliköitä ja virat kaikissa suhteissa tärkeämpiä kuin II lk liikennetarkastajan virat.

Valtionrautateillä on konttoreita, niinkuin esimerkiksi Tilasto- ja varsinkin Kilometrikonttori, joiden esimiehiltä ei vaadita niin suurta vastuunalaisuutta eikä läheskään niin monien sääntöjen y.m.s. tuntemista kuin Kontrollikonttorin osastoesimiehiltä.

Kontrollikonttorin tehtäviin kuuluu, Valtionrautateiden tuloutuksen ja kannon tarkastus, Valtionrautateiden lopputilien laatiminen loppusuoritusten laatiminen ja tulojen jako Valtionrautateiden ja Yksityisratojen sekä ulkomaan rautateiden välillä; Valtion kaikkien velaksikuljetusmaksujen velkominen, takaisinmaksuasiat, jotka viimeksimainitut eivät muissa maissa kuulu Kontrollikonttorille, y.m.

Mainittakoon vielä, että kun Valtionrautateiden Liikennekonttorin alle kuuluvaan Tariffitoimistoon on perustettu uusia osastoja, on niiden esimiehiksi määrätty I lk liikennetarkastaja, mutta Kontrollikonttorin osastojen esimiehiksi on katsottu sopivaksi määrätä II lk liikennetarkastajiakin alempia virkailijoita.

Ylikontrollöörin ja I:en kontrollöörien palkkaedut ovat niinikään aina olleet epätyydyttävät, eivätkä vastanneet näissä asemissa olevien virkailijain palkkausta. Niinpä ylikontrollöörillä nykyään on huonompi palkka kuin kamreerilla, sihteerillä y.m. Jopa on sellaisia nurinkurisia tapauksia sattunut, että ensimäisellä kontrollöörillä (jolla ei, kuten tunnettua ole vuokrarahoja) on ollut vähemmän palkkaa, kuin hänen apulaisellansa kirjanpitäjällä, vaikka tämä on ollut nuorempi virassa kuin päällikkönsä.

Jos Suomessa edelleen tultaisiin pitämään Valtionrautateiden Kontrollikonttorin ylempiä virkoja ala-arvoisina seuraisi siitä varmasti, ettei näihin perin tärkeihin virkoihin saataisi päteviä hoitajia, suureksi haitaksi ja vahingoksi sekä Valtiolle että Valtionrautateille. Sen laitoksen konttoriesimiesten, joiden asiana m.m. on valvoa ja tarkastaa asemat sekä antaa niille opastusta, pitäisi toki olla ainakin saman arvoiset, kuin I lk asemapäälliköt, jotka kuuluvat samaan arvoluokkaan kuin I lk liikennetarkastajat.

Ulkomailla on, niinkuin kulttuuri- ja enemmän valistuneista maista voi odottaa, Valtionrautateiden Kontrollikonttorille annettu sille ansaitseva asema ja arvo. Siitä voisi esittää runsaasti esimerkkejä, mutta käsitys asiasta saatanee seuraavastakin:

Saksassa ei kuten Suomessa kamreerin virka ole ylikontrollöörin virkaa korkeampi. Ainakin Etelä-Saksassa nimitetään Kontrollikonttoria "Einnahme - Kontrolle" (Tulojen Kontrolli) ja Kamreerikonttoria "Ausgabe - Kontrolle" (Menojen Kontrolli).

Ruotsissa on ylikontrollöörin virka saman arvoinen kuin m.m. tirehtöörinapulainen Suomessa.

Ruotsissa kuuluvat I:set kontrollöörit n.k. "korkeampiin virkoihin" (Rautatiehallituksen johtosäännön 15 § y.m.); ovat H. M. Kuninkaan nimitettävät (66); saavat yhtä paljon semesterilomaa (45 päivää vuodessa) kuin tirehtöörit (73§), saavat vapaapiletit I:sessä luokassa (Vapaapilettisäännön 6 §) j. n. e.   M.m. verrataan ne I lk liikennetarkastajiin.

Sitävastoin ei II lk liikennetarkastajan ja apukamreerin virkoja vastaavilla haltijoilla ole Ruotsissa mainittuja oikeuksia, vaikkakin ne Suomessa ovat korkeampia virkamiehiä kuin I:set kontrollöörit.

Suomen Valtionrautateiden I:en kontrollöörien tehtävät ovat muuten samat kuin ulkomaiden I:llä kontrollööreilläkin, paitsi että edellisillä on lisäksi sellaisiakin tehtäviä, jotka eivät kuulu jälkimäisten velvollisuuksiin, niinkuin esim. takaisinmaksuasiain käsittely y.m.

Valtionrautateiden etu päämääränämme ehdotamme kunnioittaen

1) että Valtionrautateiden Kontrollikonttorin esimiehen virka korotettaisiin tirehtöörinapulaisen virkaa vastaavaksi ja kutsuttaisiin ylikontrollööriksi niinkuin ennen;

2) että Valtionrautateiden I:sen kontrollöörin virat korotettaisiin samanarvoisiksi kuin I lk liikennetarkastajien virat niinhyvin palkkaukseen kuin arvoon nähden.

Helsingissä Valtionrautateiden Kontrollikonttorissa 2 p:nä toukokuuta 1919.

Alex. Sandström.
Kontrollikonttorin esimies.


G. Wulff     V. G. Hilden
ensim.kontrollööri   ensim.kontrollööri


Alex. Feodoroff.     A. Gustafson
ensim. kontrollööri.   ensim.kontrollööri


A. Mecklin       A. Hellström
ensim. kontrollööri.   ensim. kontrollööri.


Jäljennöksen oikeaksi todistavat:
R. Gustafsson     H. Lönnrot.


Lähde[muokkaa]

  • Kansallisarkistossa oleva valtioneuvoston kirjaajankonttorin arkiston saapuneet kirjeasiakirjat kirjeakti 309/448 KD 1919.