Vangin Vappu

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vangin Vappu

Kirjoittanut Herman Laukkanen


En näe lippuja, en kulkueita
– ne kaikki ovat yöhön painuneet –
en punanauhaisia airueita;
ne aikansako lie jo eläneet?
Oi, muistan, kuinka ennen laulu kaikui,
kun Marseljeesi rintaan kuohun toi
ja reippahasti kuinka marssi raikui
– se uuden uskon heikossakin loi.
Ne ikipäiväksikö kaikki haipui
– tai unta kaunistako vain mä näin –
ja aate ylväs hautahan jo vaipui,
kun aatteen miehet kaikki alla päin?
Ei, iäks’ hautahan ei mennyt aate,
ei iäks’ meiltä laulut tauonneet
ja iäks’ kadonnut ei punavaate
– vain hetkiseksi on ne hävinneet.
Vain suuren taistelun on tulos siinä,
tuon taistelun, mi hetkeks’ voimat vei
ja tappiona lamautti mielet,
mutt’ iäks’ uskoamme vienyt ei!
Kun taasen taisteluhun nousee kansa
ja nostaa punalipun liehumaan,
niin sydän hehkuun syttyy uudestansa
ja laulumme taas saapi raikumaan.
Ja kansanjoukot oman lipun alla
taas juhlamielin kulkee innossaan
ja nuorisomme uuden aamun alla
käy suurta voittoansa juhlimaan.
On silloin aarteen jalo juhlahetki,
mi ikiajoiks’ painuu mielehen.
Kas, päättynyt on viime sotaretki
ja kaikki kansat yhtyi yhtehen.

1919


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.