Vangin kevät

Vangin kevät. Kirjoittanut Hilja Tamminen

Paistoi kerran päiväkulta,

heloitti heleä pouta

läpi ruutujen rumien,

särörautojen raoitse.

Tanssi säihkyvät sätehet,

leikki lapset päiväkullan

sellin seinällä hämärän.

Aloin siitä arvaella

talven vallan taittuneeksi,

tietää tuostapa osasin

kevään kohta kerkeävän.

Itse nousin ikkunahan

kiipesin lasin lähelle.

Taakse tankojen tähysin:

joko armas aurinkoinen

on lumen sulaksi saanut?

Joko nousee nurmen nukka,

kohoo kukkanen korea.

Onko saanut Suomehemme

kiurunen koreakieli,

Hitain taivosen tasolla

siniaukeeta sipuen,

nousten kohti korkeutta,

soitellen sulosäveltä.

Noita huomata halasin

töitä kerkeän keväimen.

Katsoin ristikon raosta;

lumen näinpä lähteneeksi

pois jo vankilan pihalta.

Siitä ei silmälle iloa.

Rujatunkiot törötti

siinä alla akkunani.

Tuosta katsoin kauvemmaksi,

sivu muurin silmäelin.

Eipä koreaa kohannut

sielläkään ei silmä nähnyt

nurmikkoa nousevaksi,

kukkaista kohoavaksi.

Paistoi kirkas päiväkulta,

heloitti heleä pouta

paljahille paatosille,

kaljun kallion kylelle.

Enpä kuullut kiurun ääntä,

leivon laulua iloista.

Liiaksikin lintusia

muurin päälle kun pälysin,

vakavat varikset siinä

haaskalinnut haastelivat

kesän tuumien tulosta.

Aina lensihe lähelle

tuiskahteli tunkiolle,

etsi einehen paloja,

ruuan tähteitä tähysi.

Siitä siiville kohovi,

yläilmoihin yleni,

raakkuen hyvät hyvästit.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.