Vangit työssä

Vangit työssä. Kirjoittanut Hilja Tamminen

1.

Haudoista kaivetuita »valkoisia»

on vangit komennettu pesemään,

kuin itse olisivat vainajia

niin valjuja he kaikki näöltään.

He vitkastellen ryhtyi työhön inhaan.

Iletti mätänevät ruumiit nuo,

kun täytyi kannella ja pestä. – Vinhaan

nyt eipä suju heiltä puuha tuo.

Syrjässä seisoi valju nuorukainen,

ei työhön käskettyyn hän tarttunut,

»en moista tee, oon punakaartilainen,

ei työtäni mun ruumiin huuhtelut!»

Nyt päällikkö kun kuuli uhmaa moista,

vilkaisi silmiin nuoren sotilaan

ja tiuski: »Lurjus, sanas vielä toista!» –

Niin nuorukainen lausuu uudestaan:

»En pese vihollista!» päättää innoin,

kivääri vaikka kohti kohouu.

Hän kaatuu maahan lävistetyin rinnoin

ja nurmi hurmehesta punertuu.

2.

Kumpua sankarihaudan

luurankomiehet ne aukoo.

Painavat lapioraudan

multahan. Helle se raukoo,

tippuvi otsalta hiki.

Hauta on auki jo. Kajoo

kouransa arkkuihin siellä.

Lahonut seppele hajoo

pudoten jalkoihin tiellä. –

Tuollapa hautoa liki

parvet on vartijamiesten

katsoen jälkiä tuhon.

Vangit työhön he piesten

saivat; ne uhmansa uhon

salaavat hammasta purren.

Päätänsä puistavi honka

kohisten, nähdessä ilveen.

Taivaalla harmaja lonka

peittävi päivyen pilveen,

ihmisten ilkoja surren.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.