Vanhuksen kotiintulo (Avellan)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanhuksen kotiintulo.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Kuin muuttolintu talven jälkeen suojallensa
Taas kääntyy retkiltään,
Niin, synnyinlaakso, luokses saavun uudellensa
Nyt rauhaa etsimään:
Kun lempirannastain on meret sulkenunna
Ja vuodet kalseat;
Kun kaukomailla riemut kaikk’ oon maistanunna
Ja tuskat haikeat.
Tääll’ oon nyt taasen. – Taivas! tuolla nään jo majan,
Miss’ seisoi kehtoni;
Ja tuolla salmet, lehtoset ja vuorten rajan.
Mun leikkipiirini.
On kaikki vanhoillansa: latvat vihantaiset
Ja puutkin entiset,
Ja maalla, veellä äänet kaikuu tuttavaiset
Ja laulut muinoiset.
Ja laine lahden lumpehia tuuditsevi,
Kuin ennen, herttaisna,
Ja kaiku luoto luotoselta vastailevi,
Kuin ennen, riemuisna.
On kaikki vanhoillaan, vaan itse muuttununna
Oon, vilkas laaksoni!
On riemut, niinkuin posken hehku, sammununna,
Ja suonet kylmeni.
Mi sull’ on kauneus, en tiedä arvaella,
En minkä annatkaan.
Ah! virtas, kukkaa kuiskausta tajuella
En taida ollenkaan.
On korva kuollut jumalaisten kanteleille,
Kut soitti aallostas;
Ja keijoja, kut leikit toivat mantereille,
En nää nyt tienoillas.
Ma luotas, suojanen, tok’ lähdin rikkahana
Ja täynnä toiveita!
Oil mulla tunto, koitununna hartahana,
Sun varjos hoimissa.
Oil mulla ihanaisten keväintesi muisti
Ja seutuis rauhaisuus:
Ja suoja henkes, jotka kiusaukset suisti,
Ja toivon rikkaus.
Ja nyt, min tuonkin jällen mailman vuoltehesta?
Vaan kiireen harmajan,
Vaan mielen tyhjän, rauvennehen turhuudesta
Ja kuolla toivovan.
En pyydäkkään, min hukkasin, nyt jällehensä
Sult’, äiti, saavuttaa!
Mull’ hauta suo, miss’ lähtees itkee kyynelensä,
Ja haapas kuiskuttaa.
Niin saankin viimein helmoissasi rauhaisissa
Viel’ unta maistella;
Ja kukkasissa, tuhkastani koituvissa,
Taas nousta puhdasna.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.