Vapautetun orjan kirje entiselle omistajalleen

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jourdon Anderson ja hänen vaimonsa Amanda (kirjeessä lempinimellä Mandy) pakenivat orjuutta eversti Patrick Henry Andersonin tilalta, jonka pohjoisvaltioiden sotilaat vapauttivat Tennesseessä 1864. Jourdon ja Amanda Anderson lapsineen muuttivat Ohioon, jossa he löysivät palkkatöitä ja lapset pääsivät kouluun. Yhdysvaltojen sisällissota päättyi 1865 ja pian rauhan tultua P. H. Anderson kirjoitti Jourdon Andersonille kirjeen, jossa pyysi tätä tulemaan takaisin palvelukseensa, jotta hän voisi pelastaa nyt huonosti pärjäävän liikeyrityksensä. Jourdon Anderson saneli P. H. Andersonille vastauskirjeen, joka sittemmin julkaistiin uudelleen useissa sanomalehdissä.

Kirje[muokkaa]

Dayton, Ohio 7. elokuuta 1865

Entiselle isännälleni, eversti P. H. Andersonille, Big Spring, Tennessee

Sir,

sain kirjeenne, ja tulin iloiseksi saadessani tietää ettette ole unohtanut Jourdonia, ja että haluatte minun palaavan takaisin ja elävän kanssanne jälleen kerran, luvaten lisäksi pitävänne huolta minusta paremmin kuin kukaan muu voi. Olen ollut usein levoton vuoksenne. Uskoin, että jenkit olisivat hirttäneet teidät jo aikoja sitten, koska jäitte kiinni pidettyänne kapinallisia talossanne. Oletan, etteivät he [pohjoisvaltiolaiset] saaneet koskaan selville sitä, että menitte eversti Martinin luo tappamaan liittovaltion sotilaan, jonka hänen komppaniansa oli jättänyt heidän talliinsa. Vaikka ammuitte minua kahdesti ennen kuin lähdin luotanne, en silti halunnut kuulla teille käyneen huonosti, ja olen iloinen siitä että olette yhä elossa. Minulle tekisi hyvää käydä vanhassa rakkaassa kodissa, ja nähdä rouva Marya, neiti Marthaa ja Allenia, Estheriä, Greeniä ja Leetä. Välittäkää rakkaat terveiseni heille kaikille, ja kertokaa, että toivon tapaavani heidät jos en tässä, niin tätä paremmassa maailmassa. Olisin palannut tapaamaan teitä kaikkia kun olin töissä Nashvillen sairaalassa, mutta yksi naapureista kertoi, että Henry oli aikonut ampua minut jos hän vain saisi tilaisuuden.

Haluan tietää yksityiskohtaisesti millainen on tämä hyvä mahdollisuus, jonka minulle tarjoatte. Tulen kohtuullisen hyvin toimeen täällä. Saan 25 dollaria kuukaudessa, sekä ruoan ja vaatteet; voin tarjota mukavan kodin Mandylle – ihmiset kutsuvat häntä rouva Andersoniksi – sekä lapsille – Millylle, Janelle ja Grundylle. Opettaja kertoi, että Grundylla on päätä lukea papiksi asti. He käyvät pyhäkoulua, ja minä ja Mandy käymme kirkossa säännöllisesti. Meitä kohdellaan lämpimästi. Joskus kuulemme, kun jotkut puhuvat: ”Ne värilliset ihmiset olivat orjia Tennesseessä”. Lapset pahoittavat mielensä kuullessaan sellaisia puheita, mutta minä olen kertonut heille, ettei Tennesseessä ollut mikään häpeä kuulua eversti Andersonille. Monet mustista olisivat olleet ylpeitä, kuten minäkin olin, saadessaan kutsua teitä isännäkseen. Nyt jos kirjoitatte minulle, ja kerrotte millaisen palkan olette valmis maksamaan minulle, pystyn paremmin päättämään, että kannattaako minun muuttaa takaisin.

Mitä tulee vapauteen, jonka lupaatte minun saavan, niin siinä suhteessa ei ole mitään saatavaa, sillä sain vapaan paperit Nashvillen sotilaspoliisin päälliköltä vuonna 1864. Mandy sanoo, että hän pelkää palata takaisin ilman jonkinlaista takuuta siitä, että aiotte todella kohdella meitä ystävällisesti ja oikeudenmukaisesti; joten päätimme testata vilpittömyyttänne pyytämällä teitä maksamaan palkan siitä ajasta, jonka olimme teidän palveluksessanne. Tämä saisi meidät unohtamaan ja antamaan anteeksi vanhat kaunat, ja luottamaan oikeudenmukaisuuteenne ja ystävyyteenne myös tulevaisuudessa. Palvelin teitä uskollisesti 32 vuotta, ja Mandy 20 vuotta. Hintaan 25 dollaria kuukaudelta minulle, ja kaksi dollaria viikossa Mandylle, meidän saatavamme tekisi yhteensä 11 680 dollaria. Lisätkää tähän korko siltä ajalta, kun olette pidättäneet palkkamme, ja vähentäkää se mitä olette maksaneet vaatteistamme ja kolmesta lääkärinkäynnistä minulle, ja Mandyn hampaan vedättämisestä, niin saatava summa kertoo hyvityksen, johon olemme oikeutettuja.

Olkaa hyvä ja lähettäkää rahat Adam’s Expressillä, uskottuna tilanomistaja V. Wintersille, Daytoniin Ohioon. Jos ette pysty maksamaan meidän aikaisemmasta uskollisesta työstämme teille, niin emme voi uskoa teidän lupauksiinne tulevaisuudessa. Luotamme, että hyvä Luoja on avannut silmänne niille väääryyksille, jotka te ja teidän isänne ovat tehneet minulle ja minun isilleni, kun panitte meidät raatamaan sukupolvien ajan ilman hyvitystä. Täällä saan palkan jokaisena lauantai-iltana; mutta Tennesseessä ei koskaan ollut palkkapäivää neekereille sen enempää kuin hevosille tai lehmille. Varmasti vielä tulee tilinteon päivä niille, jotka huijaavat työntekijöitään.

Vastatessanne tähän kirjeeseen, olkaa hyvä ja selvittäkää myös, että tuleeko siellä olemaan turvallista minun Millylleni ja Janelleni, jotka ovat nyt täyskasvuisia, ja molemmat kauniita tyttöjä. Tiedättehän millaista se oli Matilda- ja Catherine-paroille. Pysyn mieluummin täällä ja näännyn nälkään – ja kuolen, jos vaaditaan – kuin alistan tyttäreni nuorten isäntiensä väkivaltaan ja pahuuteen. Olkaa hyvä ja ilmoittakaa myös, että onko lähialueellanne avattu kouluja mustille lapsille. Suuri elämäntoiveeni nykyään on koulutuksen tarjoaminen lapsilleni, jotta he oppivat hyville tavoille.

Kertokaa terveisiä George Carterille, ja kiittäkää häntä siitä kun otti pistoolin kädestänne, kun olitte ampumassa minua.

Entiseltä palvelijaltanne,

Jourdon Anderson

Huomautuksia[muokkaa]

  • Jourdon Anderson ei palannut koskaan Tennesseehen, vaan hän kuoli Ohiossa 81-vuotiaana 1907. Hänen vaimonsa Amanda seurasi häntä kuusi vuotta myöhemmin.
  • Käännetty uudelleenjulkaistusta englanninkielisestä kirjeestä sivustolla Letters of Note.com.
  • Kirjeessä mainittu summa, 11 680 vuoden 1865 dollaria, vastaisi kuluttajahintaindeksin mukaan 175 000 dollaria vuonna 2016. Measuring Worth.com