Varkaitten valta

Varkaitten valta. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Niin kauan, kauan kärsi köyhä kansa

ja huijarien hyväks teki työtä.

Kun kehnon palkan sai se vaivoistansa,

niin kireemmälle veti nälkä vyötä.

Se tukalaksi tulee ajan pitkään,

ei elä enää tarmokkaalla työllä.

Ei auta enää eespäin keinot mitkään –

itsensä hirttäisikö nälkävyöllä?

Vai sieppaisiko kourahansa seipään

ja sillä itseänsä puolustaisi?

Kun työ ei enää auta miestä leipään,

niin ehkä sitä taistelulla saisi.

Vaan nytpä huonon keinon keksi hätä:

on sama tulos taistelun kuin työnkin.

Ei varkaat vanhaa ammattiaan jätä,

vaan varastavat vielä nälkävyönkin.

Vei tuhansittain surmansuuhun sota,

ja suuret joukot muuten murhattihin,

tai odottaissaan tuhmaa tuomiota

camorran luoliin kuoli kamalihin.

Niin, monta sortui sorakuoppiin, soihin,

ja ”järjestys” kun vihdoin saatiin voimaan

tuhannet tuomittihin vankiloihin

ja varkaat pantiin heitä vartioimaan.

Ja vankiloissa jatkuu nälänhätä,

kun vangin osa menee varkaan taskuun.

Se ruoka, millä ruokitaan, on mätä,

vaan kelvolliseks merkitään se laskuun.

On tukalata aina köyhän olo,

ei helposti hän elatustaan hanki.

Vaan silloin vasta asema on nolo,

kun hänestä on tullut varkaan vanki.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.