Varoitus (Manninen)

Varoitus Kirjoittanut Otto Manninen

Kiveen, veikko, kirvees hakkaat,

veistät virttä huonoin hommin:

katumoikses vaankin nakkaat

koirain keskeen koirapommin.

Kulkeakses kunnialla,

ehjin lahkein, ehjin pohkein,

laula, kuink’ on ilmain alla

koirain rotu viisain, rohkein.

Kuinka niillä varma vainu

vainontaan on jaloriistan;

haukunnass’ ei ääni painu,

pauhaa päivät, viikot kiistan.

Valppaimmat ne vahtimiesten

varoittaa, jos oudot käkee,

haukkuu kuuta häntää piesten,

kuvajaistaan, kussa näkee.

Suorin suin jok’ aatos julki

tuodaan koirakoppelissa.

Aina luihun suunsa sulki

kavala ja kiero kissa.

Aateluus keit’ ajotyössä

velvoittaa niin varma, vissi!

Himmeäss’ ei hiivi yössä

ne kuin herja hiirisissi.

Näyttää hohtavat ne hampaat,

kyntt’ ei kätke käpäläänsä.

Kanat, hanhet, lapset, lampaat

silti pärjää ylipäänsä.

Kenttää kunnian ja hurmeen

kilpa kiitää, kintut sievät

siinä itse Paavo Nurmeen

aatoksen kuin viivan vievät.

Harvoin kiihkoss’ ajokiireen

ikenet käy väärään irveen,

vainu varpuseen tai hiireen

iskeekin, ei jalohirveen.

Laula näin, vaan ällös, että

jostain, rajan takaa, raivon

joskus saavat, eivät vettä

siedä Suomen järven, kaivon.

Uskollisen pyyntioppaan

laukkaan ett’ on panna lakko,

turvata jo kuonokoppaan,

rakkariinkin paha pakko.

Ettei moni kuunaan kypsy

pitemmälle pentukauttaan;

suusta loppuu kuolan lypsy,

Kharonin kun käyvät lauttaan.

Laula, kuink’ on koirat siistit,

komennolle kuuliaiset –

niin no, jotkin nartut, tiistit

on kuin oikulliset naiset.

Kuink’ ois laiha jahtilaukku,

tuo jos puuttuis apu aulis!

Sinne soi viel’ uljas haukku,

miss’ ei haavaa tee sun haulis.

Noin ken uutteramp’ on orjaa,

palvelee, ei palkkaa muista!

Herran kuppi lihat korjaa,

tapella ne saa vain luista.

Mieli jalon vaatimaton,

aina saakka ihanteeseen.

Pihakoppi tarjoo katon,

pihaportin vieri w. c:n.

Kuin Diogeneet ne siellä

tyytyin pahnaan painaa kupeen,

kirpuilt’ ees ei osaa kiellä,

vaikka kylki käykin rupeen.

Muista, niit’ on tarha taaja!

Tähän laatuun laita laulus.

Kaikilla on kita laaja,

monella myös piikkikaulus.

Sovita näin soinnutelmas,

arvo ansion suo mukaan,

silloin turvaat turkinhelmas,

pohkeitas ei pure kukaan.

Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.