Varoitus lapsille, eläviä piinamasta

Varoitus lapsille, eläviä piinamasta. (Lähdetetty.) Kirjoittanut Pietari Mansikka

”Kun kuta lapsena oppii,
Se vanhana vaatii.”
”Piina piinasta tuleepi
Päättyy päähänsä omahan”.

Oli muinen Orjalassa

Muuan pienessä pitäässä

Varsin Vanhalan kylässä

Eräs poikanen emolla

Mikko ilkeä isällä,

Viellä viiden vuoden vanha

Vainko kuudelle valunna,

Kun hän alkoi kuljeskella

Ulos pelloille ulommin

Kartanolta kaukaisemmin,

Kussa kuuli perhosia

Tahi paarmoja tapasi.

Sitten otti olki-neulat

Eli puusta pullot vuoli,

Näitä pisteli pilalla

Läpi paarmojen pahasti,

Jotta leikin lentämähän

Kiivahasti kinsaeli,

Puinen puikkonen perässä

Tahi olki takana.

Kun hän perhon permannolta

Taikka mistä vaan tapasi,

Kohta siltä siivet poisi

Repi paikalla pahasti

Tahi taittoi jalkasensa

Perho raukalta perätin

Sekä piinan pilalla

Kaiken laadun katkerasti

Aina paarmoja alatin

Pahoin perho-parkasia.

Tuli tuosta vanhemmaksi

Juurtui poika julmemmaksi

Alkoi lintuja ajella

Kivitellä kiivahasti;

Pesät raukkojen rapisti

Munat murteli muruiksi

Sekä poikansa poloiset

Tappoi kaikki kauheasti.

Vielä ehti hän emoa

Kiini kiepata pesistä,

Joita piilossa piteli

Elätteli einehettä

Kunne kuolivat katalat

Näinpä nälkähän poloset.

Kun oil vuosia kulunna

Tällä lailla täyttänynnä

Aina asti kymmenihin

Vainko ollehen vajaalla,

Pantiin poika paimenehen

Mikko säädettiin salolle

Lehmä-karjan kaitsijaksi;

Lammas-lauman hoitajaksi;

Vaan ei Mikko mieltynynnä

Ollut vielä viisastunna,

– Kohta lehmiä kovasti

Pieksi piiskalla pahasti,

Lammas parkoja pahemmin

Karitsoja kauheammin

Hakkasi kepin keralla

Ruoski ruoskalla rumasti.

Kerran Mikko mielusesti

Vuoli puusta puikkosia

Teräviä teeskenteli,

Tahtoi paarmua tavata

Veri lintua likeeltä,

Johon pistää piikkiänsä

Mikko mietti mielivänsä.

Vaan kun paarma nyt pakeni

Poika ponnisti perästä,

Terä-puukkonen terävä

Veitsi kärhäkkä kädessä;

Kohta jalka kompastuiki

Poika lankesi polonen,

Veitsi nyt pahoin vetäysi

Poikki peukalon perätin.

Tuosta kohta tuska suuri

Tulipa paha pakotus:

Veri juoksi julmanlailla

Puna pursi peukalosta.

Mikko kömpi nyt kotihin

Pyrki puoli pyörryksissä,

Kussa sormi solmittihin

Kiini peukalo kiiruusti;

Mutta poikanen potea

Saipa kauvan kauheasti,

Kun tuo sormi turpoamaan

Paisui peukalo pahaksi,

Josta kärsi jommosia

Mikko tuskia tuhosti.

Vaikka viellä viimeiseltä

Paha peukalo parani,

Supistuivat suonet kiini

Nahka kanssa kasvoi uusi,

Niin sai varsin vaivaseksi

Siksi ilmosek’ ijäksi.

Kun nyt pääsi kumminkini

Pahemmista pälkehistä,

Mäni Mikko mielellänsä

Toki toisin paimenehen;

Vaivat vaikeat unohti

Kivut kaikki kiirehesti,

Etsi entistä eloa

Huvitusta huonoimpata,

Alkoi lintuja ajella

Kivitellä kiukkusesti.

Kerran äkkäsi äkisti

Mikko mielellä hyvällä

Pienen linnun liukkahasti

Aivan kärpäsii ajavan

Viholaisia visusti

Kiini ottavan kiiruusti;

Mikko alkoi aika lailla

Kepin kanssa kerkeästi

Lintuu viskoa vihalla

Pikkuruista pilkallansa,

Ehk’ ei taitanna tavata

Yhtä kertoa kepillä.

Lintu lensi liukkahasti

Pojes paikoilla pakeni;

Mutta muuan kärpäsistä

Viholaisista vilahti

Kohti korvahan Mikolle,

Jonne syökseli syvemmin

Korvan loukkohon kovemmin.

Tuopa tuotti suuren tuskan

Pahan paikalla Mikolle,

Kohta korvasta kohosi

Punaseksi puoli päätä,

Niinpä kuukauden kulussa

Koko korvansa pilasi,

Kusta puoli-kuurneheksi

Tuli Mikko tuosta päivin.

Kun oil vuosien kulussa

Mikko mieheksi valunna,

Että liikkua etemmin

Hepon kanssa kaukasemmin

Alkoi reisuja ajella

Matkat pitkät matkustella,

Niinpä kerran hän kesällä

Rahti tiellä rattahilla

Sattui kurja kulkemahan

Vaivanen vaeltamahan

Ruunan kettärän keralla

Ori-varsan oivallisen,

Joka juoksi jonka jaksoi

Aivan ruoskan auttamatta

Mutt’ ei Mikko mielellänsä

Ollut ruunaa ruoskimatta,

Joten kerran kelpo lailla

Tuota ruoskimaan rupesi

Ihan syyttä ilkeästi

Alvan asjatta pahasti.

Tuosta ruuna ruttosesti,

Aina arka lyömiselle,

Käänsi kärryt kiirehesti

Syrjään rattahat sysäsi,

Josta kuormanen kumohon

Tienpä puolehen putosi;

Mikko alle aika lailla

Kaatui kaksin kertohinsa,

Jalka varttanan välissä

Tässä murrettiin muruiksi,

Itse ilman tietämättä

Kohta kannettiin kotihin.

Eipä viellä viisastunna

Mikko tuosta mieltynynnä,

Vaikk’ oil jalka varsin poikki

Peukalo perin pilalla,

Kadotettu korva kanssa

Puoli kuuloa kumossa;

Mutta kun hän muuan kerran

Taintui taudista pahasta

Pääsi vaivoista vapaaksi

Kiusauksista, kivuista,

Niin hän kämpi kartanolle

Kahden kainalo-kepillä

Läksi tallia lähemmin

Hepo-huonetta likemmin,

Otti tuolta nyt orihin

Varsan varmemman valitsi.

Tämän taiten hän talutti

Ulos uksesta pihalle,

Käski rengin reimakkaasti

Nopeasti nostamahan

Ilomielin itseänsä

Heti selkähän hepolle;

Otti piiskan oivallisen

Kelpo-siimosen keralla,

Alkoipa ajaa hepolla

Ulommin ulos pihalta.

Kohta ruoskalla rupeisi

Piiskan kanssa pieksämähän

Aivan arkoa hepoa

Ori-varsaa oivallista,

Jok’ ei tuota tuntemahan

Ollut vielä oppinunna.

Tuosta tuiskahti heponen

Ori-varsa varsin suuttui,

Alkoi juosta aikalailla

Kaiken voimin kauheasti,

Ett’ ei Mikkomme enempi

Voinut hillitä hevosta

Ori-varsoa vakaasti

Asetella arka-päistä,

Mutta mutkahti pihalle

Kauheasti kartanolle

Päänsä paiskasi pahasti

Kivi latteaan lujasti,

Jost’ ei nousnut nostamatta

Eikä hengissä herännä,

Mutta kuoli kurjemmalla

Tuiki tuimalla tavalla.

Tuo on tunnettu asia

Aivan tietty tismallensa,

Että kun kuka rupeepi

Lapsi-raukoista rajuksi,

Etsii piinata pilalla

Ensin pieniä elävii,

Niin hän juurtuu julmemmaksi

Aivan paisuupi pahaksi,

Ettei tuntoa enempi

Ole oikeaa hänellä,

Vaan tuleepi tuimemmaksi

Vanhempana valjummaksi

Ettei anna aasillensa

Hevosellensa helleyttä,

Mutta kiusaa kiukussansa

Viatointa vimmassansa,

Joten sattuupi samaten

Kun Mikolle – kuolemansa.

Siis nyt oppi ottakaatte

Lapset kaikki karttamahan,

Ett’ ei piinata pitäsi

Eläviä ensinkänä,

Joill’ on Herra hengen suonut

Taiten taivahan Jumala,

Kun on kaiti kaikki luonut

Sukunensa suuret, pienet,

– Jos tahdotte taitaviksi

Ilman alla ihmisiksi,

Tahi tulla taivahassa

Aivottenki autuiksi.

P[ietari]. M[ansikk]–a.

Lähde: Sanan-Lennätin 15.10.1858.