Varpuselleni (Forsman)

Varpuselleni. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Sua holhon mielelläin, oi varpu kulta,

Ja, kyynel silmässäin,

Useinkin luen jyvät, jotka multa

Sa noukit kädestäin.

Sua rakastan, vaikk’et sä höyhenillä

Koreilla loistakaan;

Sun tunnen, vaikkei sielus sävelillä

Ilmaise tunteitaan.

On verhos tumma niinkuin yö, ja kieles

On mykkä niinkuin tää.

Et kiiltää voi, et laulaa – mutta mieles

Halaapi ystävää.

Rumaksi mainivat sua, ihmemiellä,

Kun mä sua hyväilen,

Vaan hellä, vilpitön oot – mitäs vielä

Ma vaadin, tarvinnen?

Kun halpaa vaatetustas toiset pilkkaa,

Mua silmäät lempien;

Ja ruumiiltas en möisi höyhentilkaa

Ma kultiin, helmehen.

Iloksi muiden sirkut liverrellä,

Kanaarit laulaa saa –

Sydäntä pyydän vaan ma lämmitellä,

Hellyyttä kaipaavaa.

Ei pinnan loistehella viihdy lempi,

Tuo tyydyttää ei voi;

Kiitollisuus, min saa, on suloisempi

Ja onni min hän loi.

Kun uskollisna kättän’ nokit hiljoin,

Siin’ istut iloiten,

Mun huolen’ silloin palkitset sä viljoin

Ja olet kaunoinen.

Elosi kevätpäivää sulostella

Koen huolin hellivin,

Ja hautas kaunistan ma kukkasella

Ja kastan kyynelin.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.