Siirry sisältöön

Vauhdin kiihtyessä

Wikiaineistosta
Vauhdin kiihtyessä
Lokakuun vallankumouksen XIII vuotispäivänä
Kirjoittanut Ragnar Rusko


Vihurit viheltäköön taivahalla
ja päivä myrskypilvin peittyköön.
On taiston hurma työn nyt areenalla
ja joukot rientää tuohon pyörtämöön.
Ei kysy työmies päiväpalkan määrää,
ei katso vuosittain ajan mittaakaan;
on yöt ja päivät iskettävä vaan,
on iskettävä maahan vanhaa, väärää!
Näin nousee maa, mi vuosisadat värjyi
nälän ja ruoskan alla viluissaan.
Näin nousee maa, miss’ tuliputket ärjyi,
kun työläisjoukot heitti kahleitaan.
Tulesta, tuhkasta on noussut mahti,
ain’ eteenpäin on suuri määränpää, –
voi niitä, jotka jälkehen nyt jää,
kun aina kiivaammaks’ käy elon tahti.
Niin, aina kiivaammaksi vauhti kiihtyy
ja rauta rautaan liittyy säkenin.
Kuin rintamalla raataja nyt viihtyy,
hän kulkee kunniaan ja voittoihin.
Tää tietoisuus jo tarttunut on moneen:
vain työ nyt syrjäyttää turmion –
ja niinkuin alla niiden hurmion
taas mäikyy vasarat ja remmit koneen.
Ja maasta nousee kuni taian tiestä
nuo pilvenpiirtäjät ja tehtahat.
Työ kiihtyy, kiihtyy ilman sorron iestä,
työn hetket kalliit, jalot, riemuisat!
»Hei! Tuokaa uurnat, uurnat tänne!»
Ja niinkuin villin Etnan vulkaanista
masuunit tulta syöksee kraaterista –
se on kuin teidän, veljet, elämänne!
Nyt niinkuin alla sadun muinaisen
taas vapauteen kaikki katseet kiintyy.
On aika mennyt yön ja varjojen,
ain’ kirkkaimpina taivaan ääret siintyy.
Valoa, rauhaa henkii aamutuulet...
Ja yö kun kokonaan on mennyt pois
niin kuni vapauden kellot sois...
Ne kaukaa kutsuvina kuulet.

1930


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.