Veikoille uutena vuotena 1881

Veikoille uutena vuotena 1881. Kirjoittanut Simeon Hirvonen

Tuo muisto vanha veikkojen

On mielessäni vielä.

Se luistaa läpi sydämen,

Suloa nostaa siellä.

Ja taasen vuoden alussa

Se esiin astuu armasna.

Kun, veikko, kuljet metsiä

Tai maamme mäkiteitä,

Kuss’ Ahdin kuulet ääniä

Ja hongan säveleitä, –

Niin muista silloin: maamme tää

Näin kielellänsä säveltää.

Ja lemmenkukan löyttyä

Sä johda mielehesi:

Tuo muistuttavi impeä,

Ken kerran sydämeni

Viel’ ikuisesti valloittaa,

Murheeni mustat masentaa.

Nyt kahta sulle toivon ma,

En muuta maailmassa:

Sit’, että kansan kunnia

On sulla sulimmassa

Muistossa, sekä kieli sen

On sulle suuri-arvoinen.

Sun tuntos rauha palkan suo

Sinulle suuren siitä.

Jos maailmakin niitä tuo,

Sen verraks’ ei se riitä.

Sen mielelläsi Tuonelaan

Viet, kunnes jätät tämän maan.

Tää synnyinmaasi siimeksen

Avaapi armas sullen –

Niin täällä kuoloon raueten

Sun asunnokses tullen.

Ja ruumiis siksi rauhan saa,

Kun torvi taivon kajahtaa.

Ei, veikko, silloin puutetta

Sull’ ole: siell’ on kaikki;

Ei asuinsijan muutetta, –

Vaan sortajat on vaiti.

Siis, veikko, suosi maatasi –

Suur’ onpi siitä palkkasi!

S[imeon]. H[irvo]–nen.

Lähde: Hämäläinen 8.1.1881.