Veldeslaakso

Veldeslaakso Kirjoittanut J. H. Erkko

Komeat on Karavankivuoret,

Juliset on alpit uljahat.

Ne ne Veldesjärven laaksomaalta

Myrskyn tuhotöitä torjuvat.

Paljon aurinko suo paistettansa

Soman Veldeslaakson lapsillen,

Kansaa pulskeata kasvatellen,

Hedelmiä maasta kansallen.

Vapaudenhedelmää ei vielä

Kasva toki Veldeslaaksossa,

Vaikka siellä vuorituuli huokuu,

Ilma puhdast’ on ja raitista.

Vaikka raikkahasti iltasilla

Kansa joskus juo ja kirkuaa,

Hengenkielet sen on soinnutonna,

Luonto ääniään vaan irroittaa.

Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot

Soittelevat kilvan kellojaan,

Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin,

Kansaa eivät nosta kuitenkaan.

Soittakaatte, kirkot, kellojanne!

Pois ne työstä kansan nukuttaa:

Velttona vaan taivas-armoon luottaa,

Mutta taistelunsa unhoittaa.

»Toivonkirkko» tuolla sinivehreen

Veldesjärven saaress’ uskottaa:

Kuka vaan sen kellonnuoraan tarttuu,

Hän sen voittaa, minkä toivottaa.

Petosta ja kansan peijausta!

Toivonkello kunkin rinnass’ on.

Sit’ on helppo joka hengen soittaa,

Mut ei muu kuin työ vie voittohon.

Veldeslaakson kansa nukkuu vielä,

Omia ei tunne kellojaan:

Maa on herrain, kansa kirkon orja,

Kumpikin on jäykkä vallassaan.

Terveyttä vuorituulet huokuu,

Vapahina virrat kohajaa,

Mukananne, vapaudenvirrat,

Veldeslaakson kansa temmatkaa!

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.