Veldeslaakso

Wikiaineistosta
Veldeslaakso

Kirjoittanut J. H. Erkko


Komeat on Karavankivuoret,
Juliset on alpit uljahat.
Ne ne Veldesjärven laaksomaalta
Myrskyn tuhotöitä torjuvat.
Paljon aurinko suo paistettansa
Soman Veldeslaakson lapsillen,
Kansaa pulskeata kasvatellen,
Hedelmiä maasta kansallen.
Vapaudenhedelmää ei vielä
Kasva toki Veldeslaaksossa,
Vaikka siellä vuorituuli huokuu,
Ilma puhdast’ on ja raitista.
Vaikka raikkahasti iltasilla
Kansa joskus juo ja kirkuaa,
Hengenkielet sen on soinnutonna,
Luonto ääniään vaan irroittaa.
Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot
Soittelevat kilvan kellojaan,
Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin,
Kansaa eivät nosta kuitenkaan.
Soittakaatte, kirkot, kellojanne!
Pois ne työstä kansan nukuttaa:
Velttona vaan taivas-armoon luottaa,
Mutta taistelunsa unhoittaa.
»Toivonkirkko» tuolla sinivehreen
Veldesjärven saaress’ uskottaa:
Kuka vaan sen kellonnuoraan tarttuu,
Hän sen voittaa, minkä toivottaa.
Petosta ja kansan peijausta!
Toivonkello kunkin rinnass’ on.
Sit’ on helppo joka hengen soittaa,
Mut ei muu kuin työ vie voittohon.
Veldeslaakson kansa nukkuu vielä,
Omia ei tunne kellojaan:
Maa on herrain, kansa kirkon orja,
Kumpikin on jäykkä vallassaan.
Terveyttä vuorituulet huokuu,
Vapahina virrat kohajaa,
Mukananne, vapaudenvirrat,
Veldeslaakson kansa temmatkaa!


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.