Vellamon neito

Vellamon neito. Kirjoittanut Irene Mendelin

Kuuhut loistaa taivahalta,

Kuvastuupi aaltohon;

Ihanaisna aallon alta

Nousee neito Vellamon.

Oi, hän jätti isän linnan,

Ahdin kultakartanon,

Viehkeätä tuskaa rinnan

Viihdyttääkseen lepohon.

Ja hän katsoo ihamiellä,

Kuinka kuuhut kumottaa,

Pilvet valjut, tummat siellä

Toinen toistaan tavoittaa.

Rannan metsä huokaa hiljaa,

Kyntörastas visertää,

Vienoon heiluu pellon vilja,

Veden kalvo välkkyää.

Lainehilla läikkyvillä

Keinuu neito Vellamon,

Mutta mieli noussut sillä

Kohti sinitaivast’ on.

Rauhallisna sydän sykkii,

Sulaa suru ilohon,

Toivon tuntehia tykkii

Sydän vieno Vellamon.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.