Veräjän-Mikko

Veräjän-Mikko. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Ojalla istuu veräjän-Mikko,

sokeansuopea raajarikko.

Viisto on veräjä, vanha ja harmaa,

harmaampi, huonompi Mikko on varmaan.

Eihän ne kulkijat veräjää siedä,

vastus on Mikkokin vaikkei hän tiedä.

Almuja antaa kulkeva kansa,

Mikko se kopeloi sauvallansa.

Ei ole Mikolla iloa muuta,

hyväillen silittää veräjänpuuta.

Ojalla syö ja ojalla makaa,

nousee kuin kummitus veräjän takaa.

Myöhään ja myötään hän horjuen avaa:

”kost jumal, kost jumal!” änkäten tavaa.

Pyörien töminään nukkuu ja herää,

maantientomusta roponsa kerää.

Kerran se veräjä poikkehen joutaa,

kerran ne Mikonkin kirkolle noutaa.

Silloin hän kuolemankaupungin rajaa

kultavaunuissa taivaaseen ajaa.

Pietari pyhä se hymyillen tavaa:

”kost jumal, kost jumal!” porttinsa avaa.

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.