Vergiliuksen lähtiessä

Vergiliuksen lähtiessä Kirjoittanut Horatius

Suojelkoon sua taivas, oi,

suojelkoot Helenan veljyet, tähtöset!

Teljetköön isä tuulien

kaikki muut, toki ei leyhkiä läntisen.

Kannat, oi alus, kallista!

Saata Vergilius Attikan rannalle,

saata ehjänä sankari,

että säilyisi, oi, puoli mun sielustain.

Rautatammi ja vaski lie

kolminkertahinen ympäri rinnan sen

ollut, ensin mi uskoa

aaltoin armoille voi haahtensa haurahan,

eikä peljännyt puuskia

pohjoisen, idän ei inhoisan raivoa,

tuon, mi hyökyjä Hadrian

hallitsee, pelännyt ei sadetähtiä.

Olla kuoleman-kylmä se

mahtoi mies, joka voi silmillä kuivilla

nähdä nuo merihirviöt,

kauhun kalliot myös, Acrocerauniat.

Turhaan maat sekä mantereet

luojat leikannehet lie meren kuohuilla,

koska kuitenkin irstahat

haahdet kaalamojen kiellettyjen yli ui.

Uljas kaikkea uhmaamaan

heimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.

Uhmin Iapetuksen laps

vilpillä viekkauden toi tulen kansoille.

Tuotu kun tuli linnastaan

taivaisest’ oli näin, paisehet, kuumehet

oudot maan yli lankesi,

kuolo askeliaan kiiruhti ankara.

Nousi Dædalus ilmoille

sulkalentimin, joit’ ei ole sallittu

ihmiselle; ja Herkuleen

voima murskaksi löi Tuonelan portitkin.

Missä määrä on ihmisen?

Taivaankin pyhättöön pyrjimme, tyhmyrit,

sentään nurkuen, nuoliaan

koska sinkoelee suuttunut Juppiter.

Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.