Vergiliuksen lähtiessä

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vergiliuksen lähtiessä

Kirjoittanut Horatius


Suojelkoon sua taivas, oi,
suojelkoot Helenan veljyet, tähtöset!
Teljetköön isä tuulien
kaikki muut, toki ei leyhkiä läntisen.
Kannat, oi alus, kallista!
Saata Vergilius Attikan rannalle,
saata ehjänä sankari,
että säilyisi, oi, puoli mun sielustain.
Rautatammi ja vaski lie
kolminkertahinen ympäri rinnan sen
ollut, ensin mi uskoa
aaltoin armoille voi haahtensa haurahan,
eikä peljännyt puuskia
pohjoisen, idän ei inhoisan raivoa,
tuon, mi hyökyjä Hadrian
hallitsee, pelännyt ei sadetähtiä.
Olla kuoleman-kylmä se
mahtoi mies, joka voi silmillä kuivilla
nähdä nuo merihirviöt,
kauhun kalliot myös, Acrocerauniat.
Turhaan maat sekä mantereet
luojat leikannehet lie meren kuohuilla,
koska kuitenkin irstahat
haahdet kaalamojen kiellettyjen yli ui.
Uljas kaikkea uhmaamaan
heimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.
Uhmin Iapetuksen laps
vilpillä viekkauden toi tulen kansoille.
Tuotu kun tuli linnastaan
taivaisest’ oli näin, paisehet, kuumehet
oudot maan yli lankesi,
kuolo askeliaan kiiruhti ankara.
Nousi Dædalus ilmoille
sulkalentimin, joit’ ei ole sallittu
ihmiselle; ja Herkuleen
voima murskaksi löi Tuonelan portitkin.
Missä määrä on ihmisen?
Taivaankin pyhättöön pyrjimme, tyhmyrit,
sentään nurkuen, nuoliaan
koska sinkoelee suuttunut Juppiter.


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.