Verisunnuntai

Verisunnuntai Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Väki muurina vankkana seisoskelee

Yhä rautaista aitaa vasten,

Siinä jäykkiä sankarikatseita on,

Myös hentoja silmiä lasten,

Ja vastassa toinen muuri on ain;

Se on villien kasakkain.

Nyt kuuluu komennus: ”Hajaantukaa!

Ei teill’ ole asiaa tänne.

Pois, roskajoukkiot, kiiruhtakaa,

Jos kallis on elämänne.”

Väki äänetön yhäti vartoaa,

Eikö tsaaria nähdä saa?...

Taas komennus käy: Päin rynnätkää!

Väkijoukkoon ratsut lentää.

Monen vääntyvät kasvot tuskasta,

Vaan joukot ei väisty sentään...

He huutavat: ”Meillehän luvattiin,

Ettei tartuta aseisiin!”

Yhä ryntäily jatkuu ja ehtoo saa,

Jo hajalleen joutuu muuri.

Se kuitenkin viel’ yhä muurautuu,

Vaikka monen on tuska jo suuri.

Nyt yhteislaukaus ilmassa soi,

Eikä paeta enää voi.

Se pimenee ilta ja laukaukset

Ja sapelin iskut soivat

Ja sadat rauhaisat kansalaiset

Sodan jaloissa vaikeroivat.

Ne sortuvat jalkoihin ratsujen

Tai iskuihin sapelien.

On kentällä paljon ruumiita,

Moni silvottu kuoloa vuottaa,

Väki villissä kauhussa pakenee,

Maa lapsiaan hurmeella juottaa.

Käy kentällä henkäily Tuonelan...

Saa hiljaisuus kuoleman...

***

Niin monen työläisperheen hökkelissä

On suru vallan synkän saanut:

On poissa isä, poika, reipas veli...

Perheen turvana he vielä hiljan eli.

Nyt äkkiä on elämästä laannut.

Ei edes viimesilmäystä heittää

He saaneet, rakkaisihin vainajiinsa.

Se yöllä puhdistettiin murhatanner...

Kuin varkain aukes yhteishaudaks’ manner.

Ottaen uhrit iäks’ hoiveisiinsa.

Vaan ikituoreena se heistä elää muisto

Ja joskus juhlapäivin haudalle käy kansa.

Se kaihoin silloin muistaa vainajia

Ja vihanhehkuin muistaa murhaajia.

Se tietää voitonpäivää juhlivansa.

1909

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.