Verkon kutoja
Ulkoasu
Verkon kutoja. Kirjoittanut Mikko Uotinen |
- Hän kutovi verkkoa yhtenään
- elon tuimaat pitkät päivät,
- siinä laulavi sumeat surunsa
- se työ hälle tuottavi murunsa,
- pois poistavi hetken häivät.
- On poskensa kalpee, veretön
- ja kirkkaus silmistä poissa,
- kesä kalpeni hältäkin aikaiseen
- sydän nuorena vuos’ verikyyneleen,
- elon tuimissa otteloissa.
- Ei rintansa riemuja elämän
- ja onnen osuutta tunne,
- kodin hellyyttä ei, ei ystävän
- viha, pilkka on edessä kärsivän,
- jos pyrkivi retkillä kunne.
- Hyvän kaipaus raukalta rinnasta
- pois häipyen hiljaan palaa,
- sydän sammuvi tuskien keskellen
- hän alle vaipuvi vyöryijen
- – ja kurjan kukkia valaa! –
- – Oi miksi elämä kauhullaan
- näin vaanivi köyhän lasta,
- oi miksi ain surujen summat nuo,
- tää elämän keikkojen kuormaksi suo,
- – se väsy ei uhkailemasta! –
16–7–04.
Lähde: Työmies 19.7.1904.