Verta

Verta Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Miks pysähdyin ma mielin värähtävin,

kun talviaamun punertuen kerta

ma vaikenevaa metsätietä kävin?

Ma tallatulla hangella näin verta.

Se luona harmaan, elottoman kiven

nyt oli elotonta jäätä hiven...

Ja vähitellen, niinkuin ennen, heräs

taas päivän silmä liekehtien itään,

ja lumi välkehti kuin kylmä teräs.

Miss’ äsken värähteli sydän eräs,

jäähiven hangella – ei muuta mitään!

– – –

Niin kukin meistä elon lämmön valaa

Yön syleilyyn...

            Koit syttyy, taivas palaa...

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.