Vielä Suomesta sanelen, Kukun kurja kielestäni

Vielä Suomesta sanelen, Kukun kurja kielestäni. (Lähetetty.) Kirjoittanut Antti Puhakka

I.

Laulan vielä vienoisesti,

Raukka ruikutan runossa,

Suomen kansan surkeutta,

Valitusta vankikielen,

Kuin on suussa Suomalaisten

Kahle kielen kantimessa,

Eikä herrat Helsingissä,

Suomen ruhtinat suloiset,

Ole vielä oppinunna

Jännestä järittämähän,

Päästämähän Suomen suita,

Kansan kieltä kahlehista,

Vaikka ennen aikoinansa

Yhen jäntehen järitti

Suomen ruhtinat suloiset,

Ruotsin kuulut kultarinnat,

Saattoi Suomen sakramentit,

Oman kielen kirkkomessut.

Niin nyt vielä laiha lapsi,

Kurja ruikutan runossa,

Että suuret Suomen Herrat,

Valtamme vapasukuiset,

Soisit tulla toisen kerran

Armon suuren Suomen maalle,

Että kuulut kultarinnat,

Suomen ruhtinat suloiset,

Hankkisi Lapista rauan,

Puukon suuren Pohjanmaalta’,

Terän tiettäisi Savossa,

Karjalassa karkaseisi,

Jolla viiltä’ viimeinenkin

Jänne suusta Suomalaisten,

Sitten saisi Suomen kieltä

Tuomarimme tutkistella’,

Laitella’ lakituvissa

Oman kielen kirjoitukset

Savon suorilla sanoilla,

Karjalaksi kalkutella’,

Sitten saisi Ruotsin lainan,

Almun antoa takasi,

Poies viskata’ viluhun,

Lähetteä’ länttä kohti,

Vieä’ tuulen tuuhkurissa,

Vilun ilman viehkurissa,

Tuolle puolelle Turusta,

Poikki suuren Pohjanlahen. –

Vaan ne nuoret nurkkaherrat,

Ruotsin reillit virkaheitot

Ruotsin lainan laitannasta,

Poies viennistä viluhun,

On kun korpit koiran roassa

Kiini siinä kielessänsä,

Eikä soisi Suomen kieltä

Tuomareilta tutkittavan,

Laittavan lakituvissa,

Oikeutta istuttaissa,

Suomen suorilla sanoilla,

Savon kielen kääntimillä;

Vaan en tieä’ tismallehen,

Taia’ aivan tarkallehen,

Mikä syynä syötäreillä,

Virkaheitoilla vikana,

Kun ei Suomea suatse’,

Vankikieltä vallallensa;

Vaan jos saattaisin sanoa’,

Tutkistella’ tarkallehen,

Niin on syynä syökäreillä,

Virkaheitoilla vikana:

Kun ei poiat Pohjanmaalla,

Katalassa Karjalassa,

Rankoilla Savon rajoilla,

Ole vielä oppinunna,

Lukemahan Ruotsin kieltä,

Tutkimahan tuomioita,

Niin on aina onni ollut

Luvennasta Ruotsin kielen,

Elo juossunna jutuista,

Leipä valmis leikattuna,

Vilja virkaheittioille,

Syökäreille syötäväksi,

Kun he juoksevat jutuissa,

Vulmahiksi matkustavat,

Oikeutta istuttaissa,

Käräjiä käytäessä,

Väärin vääntävät lakia,

Toisin puolin tuomioita,

Sotkevat sokian kansan,

Saattavat rahasakoille,

Joista härkä häilähtävi,

Sonni suuri sorkkinensa,

Vielä vieähän heponen,

Talonpoian tamman varsa,

Heittoherroille etehen,

Syökäreille suutimiksi;

Vielä muita muskuloita,

Harva tunti tuhmat tuovat,

Joit’ en saata’ selvitellä’,

Enkä kielin kertaella’,

Harmi pääni halkasevi,

Mure murtavi syämen,

Tahi tarkasti sanoisin,

Kaikki halki haasteleisin,

Vihastuisi virkaheitot,

Söisi syökärit minunkin.

II.

Vaan en saata’ vaiti olla’,

Kieltäni sitoa’ kiini,

Vaikka kelmit keittäköhön,

Pahat herrat paistakohon,

Enkä huoli’ hurnakoista,

Virkaheittojen vihoista,

Kuin syän sanoille saatti,

Luonto puhkesi runoille,

Käski kulkun kukkumahan,

Laittoi kielen laulamahan

Virkaheittojen vioista,

Talonpoikien tavoista,

Kuin on kansan Karjalassa,

Raukoilla Savon rajoilla,

Virkaheitot vietellynnä,

Riitaiseksi riivannunna,

Juttu teillä juoksemahan,

Käymähän joka käräjän,

Koska kurjat juttelevat

Käräjissä kymmenissä,

Ei oo saamista satoa,

Josta tahtovat tuhatta,

Minkä saavat saalihiksi,

Vievät virkaheittioille,

Usiasti ukkoraukat

Saavat paljahan paperin,

Aivan tyhjä toinen puoli,

Sakko saalista sisällä;

Josta tuhmat tuomareita

Sokiaksi soihmoavat,

Näistä tuomarit toruvat,

Ruununmiehet rankasevat,

Papit parkuvat pahasti,

Saarnamiehet surkiasti,

Vaan ei estä’ ruunun ruoska,

Vallesmannien varoitus,

Eikä pappien parunta,

Saarnastuolissa sanonta;

Jos ne papit jonkun päivän

Varoittavat viikon päästä,

Niin ei kuule’ kurja joukko,

Tuosta huoli’ hullu kanssa,

Kuin vaan nuoret nurkkaherrat,

Ruotsin villit virkaheitot,

Viikkokauet viettelevät,

Joka päivä joutessansa.

Niille kansa Karjalassa

Kaikki tyyni kantanunna,

Viljat virkaheittioille,

Juttuteillä juostessansa,

Käräjissä käyessänsä,

Itse sitten ilman jäänyt,

Käynynnä kävelemähän,

Kurja raukat kulkemahan,

Kerjäten kepin keralla;

Sitten kurjat kulkiessa,

Maan matoiset matkustaissa,

Sattui heiton huonehelle,

Kelmiherran kartanolle,

Alkoi ruokoa anoa’,

Syökäriltä syöäksensä,

Siinä raukka raukuttavi,

Tuossa kehno kerjäjävi;

Ehkä saisi sonnin sarvet,

Heposensa häntäjouhet!

Tuohon syökäri sanovi,

Virkaheitto virkkelevi:

”Hepo mennyt häntinensä,

Sonni syöty sorkkinensa,

Kammoiksi kaviot tehty,

Jouhet rouille lokiksi,

Sarvet leikelty sahalla,

Haloittuna hammasluiksi.”

Vielä sitten virkkelevi,

Pilkkasuulla pistelevi,

Vanha syökäri sanovi,

Kerjäläiselle kehuvi:

”Kuin silloin olisit ollut,

Kuin se sonni sorrettihin,

Oisi perna päältä pantu,

Keuhkot sulle keitoksiksi,

Vielä saanut suolen päätä

Muutamaksi makkaraksi,

Vaan kun vasta vierahaksi,

Satuit myöhä saapuille,

Niin on härkäsi hävinnyt,

Suolet sonnisi märännyt,

Heposesi haukat syönyt,

Korpit kaikki kaivellunna,

Ei sinua sillon tietty

Täällä käyvän kerjäläissä,

Eikä luultu lahjojasi

Pois takasi tahtovasi.” –

Vielä vähän virressäni,

Lyhyeltä lyyrättelen

Noista aivan alkavista

Lukijoista Ruotsin kielen,

Kuin on turmio tapoja,

Ylellistä ylpeyttä,

Joista syistä suuret herrat,

Suomen ruhtinat suloiset,

Sysäjävi syökäriksi,

Viimen virkaheittioksi;

Noista peilin pikkuruisen

Laitan tässä laulussani,

Noista turmio tavoista,

Alkavaisten oppiloista;

Onko kaunihit katella,

Lukijoille lauleskella,

Kuin on vaivoilla vähillä,

Opit ouot keksittynä,

Tuskin kuuta kaksi, kolme

Ollut oppihuonehessa,

Vasta alkanut alulle

Lukemahan Ruotsin kieltä;

Se jo siiville paneksen,

Enemmäksi eisteleksen,

Eikä herra, eikä narri,

Eikä saaja saatavien,

Juoksevi joka kylässä,

Kuin harakka haihattavi,

Lapset parkuvat palaista,

Rouva ruuan puutoksessa,

Pitelevät pitkät paastot,

Nälkä kaikki näännyttävi,

Itse viinoa vetävi,

Kauloansa karkasevi;

Vaan kun kennen kohtoavi,

Suomalaisen suusanoilla,

Sille venskoa vetävi,

”Rakkaria” raukuttavi,

Vaikk’ ei itse viisahampi,

Oppineempi ollenkana,

Eillehen emäsiasta,

Paljon päälle porsahasta;

Vielä jos vihastunevi,

Pikkusen pikastunevi,

Kohta ack! asian alku,

Lopputyöksi tammen tuussa!

Sitten venskan veettyänsä,

Ruotsiksi luvettuansa, –

Kuin ei tuhma tuosta tunne’,

Eikä herraksi havatse’, –

Kohta korvalle vetävi,

Silmille sivaltelevi,

Ei siinä sioa katso’,

Ei tiloa tieustele’,

Sattui maalla manterella;

Taikka kestikievarissa,

Eli juhlana jalona,

Valtatiellä vaeltaissa; –

Näitä turmio tapoja

Ylpeys ylös vetävi,

Vähä oppi viettelevi,

Riikin kukon kaltaiseksi,

Sitten viimein viskoavi,

Arvolta alas panevi.

Heitän poies helpommaksi

Virkaheitot virrestäni,

Luulevat lukijat kaikki

Yli tunnon tutkineeni;

Vaan jos luulisi lukijat,

Suomen ruhtinat suloiset,

Yli tunnon tutkineeni,

Pahemmaksi panneheni,

Niin sanovi saarnamiehet,

Totistavi tuomaritkin,

Näitä syitä syökäreistä,

Virkaheitoista vikoja.

III.

Vielä virteni lopulla

Laulan päälle päätökseksi

Tämän ajan armautta,

Ruhtinojen rakkautta,

Kuin jo suuret Suomen herrat,

Valtamme vapasukuiset,

Suatsevat Suomen kielen

Olla oppikartanoissa,

Josta on toivossa totinen,

Ilojuhla joutumassa;

Vielä soipi Suomen kieli,

Kajahtavi kaikin paikoin,

Kuin vaan vanhan Väinämöisen,

Sekä seppo Ilmarisen

Pojat toivotut tulevi

Suomen Koulusta kotihin,

Joita saattavi satoja

Olla nyt tätä nykyä,

Jotka oovat oppinunna

Suomen kielen suoraltehen,

Savon selvillä sanoilla,

Kaiken Karjalan tavalla;

Vieli soipi Suomen kieli,

Kajahtavi kaikin paikoin,

Kuin vaan herrat Helsingistä,

Suomen ruhtinat suloiset,

Lähettäisi Läänin päälle,

Poloisille Pohjan maille,

Näitä nuoria vesoja,

Pohjan poikia hyviä,

Oivalla opin osalla,

Suomen kielen käytännällä,

Oikeutta istumahan,

Tuomariksi tutkimahan; –

Näit on kauan kaivanunna,

Iän kaiken itkenynnä,

Huono kansa huutanunna,

Suomalaiset surkiasti; –

Sitten kansa Karjalassa,

Saattaisi Savon rajoilla,

Veisata iloista virttä,

Juhlallista juorotella’,

Vielä vanhan Väinämöisen

Kantele kajahteleisi,

Soisi harppu hauin luinen,

Kantele kalan eväinen,

Joka sitten siitä päivin

Ei ole soinut suosioksi,

Kuin ennen esiisämme,

Soitti vanha Väinämöinen;

Silloin soiton suosioksi,

Uuen juhlan juomisiksi,

Joisimma joka taloissa,

Olut-kannun ottaisimma,

Sekä päälle päätteheksi,

Ilojuhlan juotuamme,

Anoisimme armon kautta

Suomen suuren ruhtinoilta

Että kirjat kiiteleisi

Suomen suorilla sanoilla,

Lakmannin lakituvissa,

Kuvernyörin kansselissa;

Ei sitten Savon asujat,

Eikä kansa Karjalassa,

Käräjissä käyessänsä,

Juttuteillä juostessansa,

Luvennasta ruotsin kielen

Syötteleisi syökäreitä,

Hävittäisi härkiänsä,

Heitoille heposiansa,

Oisi miehellä monella

Liika rupla lakkarissa,

Veteä’ verotupahan,

Ruunun rästi huonesehen. –

Tämän opin outannassa,

Suven toivossa suloisen,

Monta tullut Tuonelahan,

Manalahan matkustanut;

Taian miekin kurja kuolta’,

Katketa’ katala raukka,

Ennenkun on kurja Suomi

Vapa Ruotsin vallan alta,

En taia’ polonen poika

Nähä’ näillä silmilläni

Kurjan Suomen kunnioa,

Hylkykielen hyötymistä,

Emmekä me milloinkana,

Omin voimin ollenkana,

Pääse päälle peittehestä,

Kävelylle kätkyestä,

Rinnalle rikasten kielten,

Valtakielten kumppaliksi,

Kuin ei kuulle korkiammat,

Suomen ruhtinat suloiset,

Kurjan kielen kuikutusta,

Suomen lasten ruikutusta.

Nyt jo lauloin, jonka tiesin,

Jonka oikehen osasin,

Joka sylkytti syäntä,

Tunki halki hartioista,

Viikon kieltäni virutti,

Kulkkuani kukkumahan;

Vaan jos lienen liion pannut,

Lavialti laulanunna,

Virkaheittojen vioista,

Syökärien syömisistä,

Niin nyt Herrat Helsingistä,

Suomen ruhtinat suloiset,

Tämän laulun laittakohon –

Tutkistella’ Tuomarille;

Vaan en luule’ Luojankana

Itsensä isäjumalan,

Toistekana tuomiolla

Tämän laulun laulannasta

Heittävän häjyn käsihin,

Pirulaisten piinan alle.

Antti Puhakka.

Lähde: Suomettaren vuosikerta 1847, 27. heinäkuuta s. 1, 3. elokuuta s. 1–2, 10. elokuuta s. 1–2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomettaren vuosikerta 1847. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/smtr/smtr1847_rdf.xml.